Se On Melkein Mahdotonta. Vain Melkein(Newtmas)

Luku. 20

Teresan ääni oli intoa täynnä, hänen kertoessaan kuinka Newt tuntui luottavan häneen, kuinka aiemmin päivällä myös Chuck oli liittynyt heidän seuraansa, eikä tuollakaan ollut ongelmia tytön kanssa.
Thomas tunsi helpotuksen nousenvan ylleen, kuin jonkinlainen takki, joka lämmitti häntä.
Anteeksi Teresa... päätäni todella särkee... Thomas mutisi, tytön kysyessä jotain, joka meni pojalta täysin ohi ja hieroi takaraivoaan, tajuten kuitenkin pian, ettei tyttö voinut nähdä sitä.
Sama täällä! Tyttö ilmoitti.

Thomas oli jo ihan lähdössä takaisin aukiolle, kun Minho ilmoitti, että he voisivat olla yönsä labyrintissä.
"Ei aukiolla ole yhtään sen turvallisempaa!" Tuo oli murahatanut vahvistaakseen sanansa.
Thomas oli vain huokaissut syvään. Ovet ja seinätkään eivät enää liikkuneet, joten mikään ei estäisi heitä.
"Olkoon..." Thomas sanoi pian, peittämättä lainkaan huolen ja pettymyksen sekalaista ilmettään.
Huolen, joka kohdistui Newtiin, Teresaan ja Chickiin, jotka olivat aivan yhtä paljon saattajien armoilla, kun hekin, mutta pahinta Thomasista oli se, ettei hän ollut paikalla mikäli jotain tapahtuisi.

Minho tuijotti Thomasia väsyneesti, mutta ymmärtäväisesti -joka oli nykyään melko harvinaista kyseiselle pojalle, sillä hän ei ollut jutellut sillä tavalla kenenkään kanssa pitkään aikaan- , toisen pojan tuijottaessa kärsimättömänä jalkoihinsa ja hoputtaen Minhoa, kuin mikäkin pikkulapsi, joka yritti saada matkan menemään nopeammin.
Minhon ei tarvinnut edes kysyä, miksi Thomas noin teki, sehän oli itsestään selvyys.
Toinen poika halusi joko käpertyä Newtiensä kainaloon tai päästä tarkistamaan, että hän-siis Newt, sekä Chuck ja jotkut muut pojat- olivat kunnossa.

Thomas ja Minho laahustivat takaisin aukiolle, yhden täysin turhan labyrintissä vietetyn yön jälkeen.
Thomas oli täysin hiljaa, sillä Minho oli vihainen, kuin ampiainen aamutuimaan.
Vähän matkaa liikuttuaan, Newt ontui heidän luokseen, selväti helpottunut ilme kasvoillaan.
Thomas oli jo kysymässä jotain koodiin ja Newtin helpotukseen liittyen, kun vanhempi poika jo avasi suunsa ja hiljensi hänet. "Olette ensimmäiset jotka palasivat..." tuo huokaisi.
Pojan ilme muuttui nopeasti toiveikkaaksi.
Lapsenomainen toivo, joka näkyi vanhemman pojan silmissä sai Thomasin sydämmen melkein särkymään.
"Haluan kuulla hyvät uutiset." Newt sanoi ja yritti jäljitellä kasvoilleen jotain hymyn tapaista.
"Niitä ei ole..." Minho tuhahti kärttyisesti. "Labyrintti on yksi helvetillinen vitsi!"
Newt katsoi Thomasia hämmennyksen-ja jos Thomas oikein tulkitsi järkytyksen- vallassa. "Ei mitään?"
Poika pudisti surullisesti päätään.
"Entä se koodi?"

Newt kohautti harteitaan vastaukseksi Thomasi hätääntyneeseen kysymykseen.
"Siinä ei ole järkeä, mutta tulkaa itse kasomaan piru vie." Hän sanoi ja viittoi Minhoa ja Tommya seuraamaan itseään.
Vaaleahiuksinen poika johdatti kaksi "
"Seuralaistaan" paikkaan jossa karttoja säilytettiin.
Pöydällä oli kellertävä paperin pala, johon oltiin kirjoitettu kaikki koodisanat, jotka he olivat saaneet selville.

KELLU
SIEPPAA
VUODA
KUOLEMA
JÄYKKÄ
PAINA

Mitä sanat mahtoivat tarkoittaa?
Minho oli saanut tarpeekseen tästä kaikesta, jota hän itse kutsui. Klönteiksi.
"Helvetti!" Aasialispoika melkein karjui. "Ei täältä klöntistä pääse ulos!"
Nämä sanat sanottuaan poika marssi ulos asevarastosta, katsomattakaan taakseen.