Se On Melkein Mahdotonta. Vain Melkein(Newtmas)

Luku. 26

Tiedossa olisi kauhea verilöyly.
Paniikki oli käsin kosketeltavaa, lähes jokaisen kasvot olivat vääritsyneet, joidenkin silmät olivat punaiset ja verestävät.
Heidän kätensä tärisivät ja katse harhaili.
Newt pystyi lukemaan ketkä kaikki halusivat juosta pois.
Kukaan ei kuitenkaan kääntynyt takaisin.
Vaaleahiuksinen poika puristi pikaisesti Tommyn kättä ja loi hieman rakoilevan, mutta lohduttavan hymyn -variaation- kasvoilleen ja päästi sen jälkeen irti.
Thomas näytti siltä, kuin olisi voinut vetää Newtin mukaansa, mutta Minhon huutaessa vain vähän matkan päässä hänestä; "Nyt! Tehkää Thomasille ja tytölle tilaa!" Ryntäsi Newt erään saattajan luo, enää katsomattaankaan Tommyyn.
Mitä pidempään hän toista poikaa katseli, sitä suuremmaksi kauhea pelon ja haikeuden sekainen tunne kasvoi.
Newt veti pitkän veitsen tupesta ja painoi sillä edessään olevan saattajan seinää vasten, kovaäänisen karjauksen karatessa hänen kurkustaan.

Newtin mennessä, Thomas tarttui vierssään seisovan Teresan käteen ja henkäisi syvään, muiden poikien aloittaessa taistelun elämästä ja kuolemasta.
"Chuck." Hän sanoi Teresan vieressä seisovalle pienelle pojalle, ennenkuin he syöksyivät jyrkänteelle. "Sinä tulet mukaamme!"
Chuckin hämmentyneen ilmeen nähdessään, oli Thomasin pakko lisätä jotain, jotta Chuck ei luulisi hänen pitävän toista poikaa heikkona.
"Tarvitsemme sinua toisella puolella."
Thomas ei voinut ottaa riskiä myös Chuckin menettämisestä.
Toisin kun Newtillä ja Minholla, Chuckilla ei ollut aiempaa kokemusta labyrintistä ja saattajista.

"Ota Teresaa kädestä!" Thomas huudahti Chuckille ja aloitti juoksemisen.
Toisten poikien kahunhuudot kaikuivat hänen molemmilta puoliltaan, heidän painaessaan hirviömäisiä otuksia labyrintin kivistä seinää vasten.
Kuului pitkä, kimeä huuto ja tömähdys.
Eräs saattaja oli päässyt irti ja sitä pidellyt poika makasi liikkumattomana otuksen etanamaisen ruumiin vieressä.
Thomas vetäisi kättään -josta Teresa piti kiinni-, oikealle ja sukelsi sattajan pitkän käden alta.

Tummahiuksinen poika toivoi koko sydämmestään, ettei kuollut poika ollut kukaan hänen ystävistään.

Jyrkänteen reunalle päästyään Thomas katsoi maailman lyhyimmän hetken Teresaa ja Chuckia, ennekuin sanoi: "Teresa mene sinä ensin!" Hän osoitti vain vähän matkan päässä reunasta paikkaa, jonka juoksijat olivat päivällä merkinneet.
"Chuck sinä menet Teresan jälkeen ja minä tulen perässä." Thomas lisäsi.

Melkein välittömästi Teresa otti hieman vauhtia ja heittäytyi jyrkänteen reunalta.
Tyttö ei ehtinyt kauaa pudota, kun hän katosi näkyvistä.
Teresa oli siis osunut oikeaan kohtaan.
Seuraavaksi oli Chuckin vuoro.
Thomas piteli peukkujaan pojan hypätessä pienen epäröinnin jälkeen Teresan perään.
Hän oli onnistunut! Thomas tunsi ylpeyden piston rinnassaan, kunnes muisti että hänen olisi mentävä seuraavana.

Ei poikaa tuleva hyppy pelottanut, ajatus vain siitä, ettei hän voinut auttaa ystäviään, jotka jäisivät saattajien armoille, se pelotti.
Newtin kasvojen ilmestyessä hänen eteensä, poika tiesi, että jyrkänteeltä hyppääminen olisi ainoa oikea vaihtoehto.
Me selviydymme kyllä Tommy! Poika oli sanonut, heidän sopiessaan siitä kuka kirjoittaisi koodin ja kuka taistelisi saattajien kanssa. Sinua tarvitaan siellä, koska tiedät koneista enemmän, kuin me muut, olet myös nopea, joten pääset saattajien ohi helposti.

Thomas huokaisi syvään ajatus edelleen mielessään.
Hän takertui yhteen ajatuksen osaan, Newtin kasvoihin ja hyppäsi.