21.Elokuuta
Perjantai
Ensimmäinen viikko oli mennyt todella nopeasti. Olimme Sallyn kanssa viettäneet jokaisen päivän tällä viikolla yhdessä. Olimme käyneet shoppailemassa, elokuvissa, syömässä ja kuntosalilla, jonne itsekin ostin jäsenyyden.
Olimme käyneet joka koulupäivän päätteeksi samassa kahvilassa, jossa kävimme maanantaina. Sillä minua alkoi harmittamaan se, että en jättänyt omia yhteystietojani tälle komealle tarjoilijalle. Vaikkakin toisaalta ymmärrän miksi en tehnyt sitä, kuulostaa tälläkin hetkellä erittäin typerälle idealle. Mutta en häviä mitään, vaikka ei nappaisikaan. Tämä Benjamin ei kuitenkaan ollut töissä, ainakaan siihen aikaan kun sinne menimme.
Tänään ajattelin mennä kyseiseen kahvilaan tekemään yhtä tehtävääni, etten istuisi sielä yksin vain tyhjän panttina. Sally oli lähtenyt toiseen kaupunkiin vanhemmilleen, sillä hänen äidillään oli synttärit tänä viikonloppuna.
Astelin sisään kahvilaan ja kävelin tiskille. Kassa tilausta vastaanottamassa oli samainen vanhempi nainen, joka oli ollut jokaisena aikaisempanakin päivänä.
"Päivää, mitäs saisi olla?" Nainen kysyi englanniksi hieman kankealla, mutta hyvin ymmärrettävällä aksentilla.
"Päivää. Voisin aluksi ottaa tuon chai laten ja kananmuna-katkarapu bagelin", vastasin. Ajattelin, että voisin ensiksi ottaa laten ja jotain suolaista ja jonkin ajan kuluttua jotain makeaa.
"Chai latte ja bagel. Se olisi 160 kruunua", nainen sanoi hymyillen. Asetin korttini maksupäätteen päälle.
"Kiitos, haluatko kuitin?" Nainen kysyi.
"Ei kiitos", vastasin samalla pienesti hymyillen. Siirryin seuraavan tilaajan tieltä ja vilkuilin vapaita paikkoja. Tällä kertaa kahvila oli huomattavasti tyhjempi mitä maanantaina, vaikka voisi kuvitella, että nimen omaan perjantaina tällaiset paikat olisivat tupaten täynnä. Mutta toisaalta säät hellivät tällä hetkellä, eli suurin osa on todennäköisesti nauttimassa auringosta ja hyvästä juomasta terasseilla.
Suunnistin kahvilan nurkkaan pieneen pöytään istumaan, josta kuitenkin näin tiskille. Ihan vain siinä toivossa, jos tämä Benjamin sattuisi olemaan tai tulemaan töihin. Olimme Sallyn kanssa suunnitelleet, että jättäisin numeroni tarjottimelle mikäli Benjamin olisi töissä ja jos ei niin jättäisin sen tiskille. Suunnitelma tuntui edelleen jostain syystä typerälle, mutta en jättäisi sitä kyllä tekemättä.
Tilaukseni toi todella mukava naistyöntekijä, jolla oli tosi nätti aksentti.
Kaivoin tietokoneeni esille ja aloin tuskaisesti kirjoittamaan tehtävää, jonka olimme saaneet toissa päivänä. Söin samalla bageliani ja join latteani. Oli hieman kummallinen yhdistelmä valinta, tämä makea lattejuoma ja suolainen bagel, mutta kyllä ne yhdessä meni.
* * * *
Olin istuskellut kahvilassa vähän päälle kolme tuntia. Aika oli mennyt todella nopeasti tätä tehtävää tehdessä. Kasasin astiani tarjottimelle ja kävelin tarjottimen kanssa kassalle.
"Ei sinun olisi tarvinnut tuoda niitä tänne", nainen kassalla sanoi.
"No ajattelin tuoda nämä samalla kun tulen tilaamaan uutta kierrosta", naurahdin.
"Voisin ottaa tuon mansikka jääteen ja porkkanakakkumuffinin", esitin tilaukseni. Maksoin tilauksen ja kävelin takaisin pöytää tietokoneeni ääreen.
Sain tilaukseni miltein saman tien.
Päätin, että istuskelisin kahvilassa vielä sen verran, että saisin syötyä tämän muffinin, sillä lopun juoman voisin ottaa mukaani. En jaksanut istuskella kahvilassa enää pidempään. Menisin kotiin tekemään tehtävän loppuun ja laittamaan jotain kunnollista syötävää. Tai sitten ehkä tilaisin kotiin jotain syötävää, jos kokkaaminen ei siinä vaiheessa nappaisi.
* * * *
Olin saanut syötyä muffinin ja juotua jääteeni loppuun. Päätin tässä vaiheessa kirjoittaa lappusen, jonka antaisin tiskille. Lyhyesti ja ytimekkäästi laitoin ihan vain oman nimeni ja numeroni. Olisi turha alata kirjoittelemaan mitään sen kummempia.
Pakkasin läppärin, vihon ja penaalin laukkuuni. Asettelin astiat tarjottimen päälle siististi ja nousin pöydän äärestä ylös. Nostin laukun olalleni ja kävelin tiskille. Kassalla oli tällä hetkellä toinen vähän vanhempi nainen, joka myös hymyili minulle ystävällisesti.
"Tuota teillä on täällä töissä Benjamin eikö?" Aloitin.
"On! Hänellä sattui vaan tänään olemaan vapaata, oli koko viime viikon aamuvuorossa", nainen vastasi hymyillen.
"Ollut aamuvuorossa? Damn eli tämä oli aina ehtinyt lähteä töistä meidän saavuttua tänne", ajattelin.
"Aivan. Tuota voisitko antaa tämän hänelle, kun hän seuraavan kerran tulee töihin?" Kysyin ja hymyilin hieman kiusallisesti. Tämän kasvoille levisi leveä hymy.
"Totta kai annan!" Tämä vastasi.
Kiitin ja lähdin kahvilasta vähin äänin.
YOU ARE READING
Name Of Love - Destiny // Suomeksi
RomanceToinen "Kirja" Sarjasta NAME OF LOVE! Ensimmäinen kirja "My Sisters Chrush" luettavissa kokonaan! Löytyy mun sivujen kautta 🥰 // "Ehkä sun tänne eksyminen ja mun tapaaminen oli kohtalo ", tämä sanoi samalla pienesti virnistäen. "Ehkä meidän pitä...