5

196 14 0
                                    


28. Elokuuta  

Perjantai-ilta 


Jäin selailemaan puhelintani ja päädyin avaamaan instagramin. En ollut koskaan aiemmin lataamassa sovellusta, se oli minun mielestä yliarvostettu enkä halunnut jakaa kuvia omasta elämästäni muille. Nyt kuitenkin jollakin tason mieleni oli muuttunut, koska ajattelin Caroa, muita ystäviäni ja sukulaisiani Englannissa, jotka varmasti haluaisivat seurata minun tekemisiä vaikka sitten tuola instagramissa, jos ei nyt ihan hirveen usein jutella. Ja toki myös toisinpäin. 

Caron kanssa olin jutellut lähes joka ilta videopuhelun kautta, mutta muiden kanssa en ollut kauheasti pitänyt yhteyttä muuton jälkeen. Toki yhteisessä chatissa olemme kaikki jutelleet keskenämme, mutta en ole mitenkään yksittäin jutellut kenenkään kanssa.

Olin aiemmin kysellyt ryhmä chatissa ystävieni käyttäjänimiä ja paljastui, että olin todella ainut jolla tätä sovellusta ei ennestään ollut. Kävin seurailemassa kaikkia ja samalla kävin seuraamassa muutamaa minun suosikkiartistia - ja bändiä. 

Samalla aloin miettimään Alexia. Laitoin käyttäjä hakuun ihan vain Alexin koko nimen ja kyllähän se sieltä löytyikin. Käyttäjä ei ollut yksityinen joten näin kaikki tämän laittamat kuvat. Sieltä paljastuikin mahdollinen syy sille, että tämä ei ollut enää vastaillut viesteihini. Sen lisäksi siis, että päätin lähteä niin lyhyellä varoitusajalla. Nimittäin tämä oli jo löytänyt itselleen uuden tyttöystävän. Mikä oli erittäin hienoa, tämä ei ollut jäänyt märehtimään perääni vaan mennyt heti eteenpäin. 

Otin Sallyn taktiikasta mallia ja menin Alexin seuraajiin ja etsin sitä kautta Josefinan. Tämän käyttäjä oli yksityinen, jonka vuoksi en päässyt selailemaan tämän kuvia. Toisaalta tämä postasi vain kuvia ostamistaan tavaroista, tai niistä hän aina vaan kuvia otti. Ja toki itsestään. 

Pitkän pohdiskelun jälkeen päätin julkaista ensimmäisen kuvan. Olin ottanut asunnostani kuvan, silloin olin juuri saanut tästä itselleni mieleisen ja silloin tämä oli vielä viimeisen päälle siisti. Keksin tietty kaikki hienot tägit kuvaan, koska Sallyn mukaan kuvaa ei kannata postata ilman tiettyjä tägejä. 

Olin kuluttanut liikaa aikaa puhelimella olemiseen, joten aloin laittaa iltapalaa ja tein muut iltarutiinit. 


* * * *


30.Elokuuta 

Sunnuntai


Minulla alkoi olemaan jo kiire. Olimme sopineet, että tapaisimme kahvilan edessä tasan 10:00. Jotenkin arvasin, että minulla teettää vaikeuksia pysyä aikataulussa. Vilkaisin itseäni eteisessä olevasta isosta hopea kehyksisestä peilistä. Olin valinnut päivän vaatteiksi vaaleanpunaisen suurehkon neulepaidan ja mustat boyfriend- malliset farkut. Olin laittanut hiukset korkealle huolettomalle nutturalle. En ollut jaksanut tai edes ehtinyt meikata sen kummemmin. Olin laittanut vain vähän ripsiväriä ja täyttänyt kulmiani. Nappasin eteisestä mustan kangaskassini, jossa oli valmiina kukkaro, avaimet ja sateenvarjo. 

Kiirehdin kadun varrella olevalle bussipysäkille, sillä reittiopas näytti bussin tulevan näillä sekunneilla. Vaikka talo, jossa asuin oli suhteellisen lähellä ydinkeskustaa tämä katu oli yllättävän hiljainen. 

Ilma tuntui kauhean raskaalta ja painostavalta. Sääennusteen mukaan tänään pitäisi sataa, jopa ukkostaa. Toistaiseksi vettä ei taivaalta tullut. 

Bussi kurvaili kadulle kulman takaa ja pysähtyi pysäkille. Nousin kyytiin ja leimasin matkakorttini lukulaitteeseen. Kävelin istumaan bussin keskiosaan josta pääsi kaikista helpoiten ulos. 

Matka Vanhaan kaupunkiin kesti noin 15-20 minuuttia, riippui aina liikenteen määrästä. 

Saavuin Vanhan kaupungin laidalle 9:55, josta kiirehdin muutaman korttelin päähän missä kahvila sijaitsi. Näin jo kaukaa, että Sally ei ollut vielä kahvilan edessä, joten himmasin hiukan vauhtiani. Kävelin seisoskelemaan kahvilan eteen ja vilkuilin ympärilleni etsiskellen Sallyä. Vilkaisin kahvilan ikkunoista sisälle nähdäkseni kuinka paljon porukkaa kahvilassa oli. Olimme liikkeellä hyvään aikaan sillä brunssilla ei ollut tähän aikaan kovin montaa. Pöytiä vilkuillessa huomasin Benjaminin, joka kiiruhti tilauksen kanssa tiskin takaa kahvilan toiseen päähän. Huomioni oli kiinnittynyt ihan täysin tähän etten huomannut mitä ympärilläni tapahtui. 

"Mitä näkyy?" Sally kysyi seisoen takanani. Säikähdin ihan hirveästi. 

"Jesus", tokaisin ja käännyin katsomaan tätä. 

"Ai Jeesus?" Sally kysyi huvittuneena. katsoin tätä vihaisesti, koska olin meinannut saada sydänkohtauksen. 

"Anteeksi, en huomannut että olit noin omissa maailmoissasi", Sally sanoi ja pökkäsi minua olkapäähän. 

"En ollut omissa maailmoissa vaan huomasin, että Benjamin on töissä", vastasin ja osoitin kahvilaan sisälle. 

"Mahtavaa", Sally tokaisi ja asteli kahvilaan sisälle. Kiiruhdin tämän perään. 






Name Of Love - Destiny // SuomeksiWhere stories live. Discover now