𝅋𝆯Popcornia𝆯𝅍 🏳️‍🌈

𝅋3𝅍

Eilen olin saanut haettua Jusulle kaikki loput tarvittavat asiat, jota se tarvitsisi. Olihan se ollut todella mukavaa harppoa kaatosateessa läheisimpään eläinliikkeeseen, jonne olin kuitenkin joutunut menemään bussilla ja Jusun jättäminen yksin huusholliin ei oikein kuulostanut hyvältä. Onneksi se koira oli osannut yllättää mukavalla tavalla eikä ollut rikkonut mitään ja oli käyttäytynyt oikein mallikkaasti.

Kuljin samaa tietä pitkin kohti työpaikkaani kännykkää selaillen. Näppäilin viestiä työpaikkahakemukseen, jossa oltiin ilmoitettu, että uusia työntekijöitä haettiin. Pakkohan mun oli hankkia lisää töitä, että pystyisin maksamaan isälleni kaikki Jusun vahingot. Hain töitä huvipuistoon, jonka hakemuksessa oltiin haettu ahkeraa työntekijää, joka omaisi hyvät asiakaspalvelutaidot, kerätä roskia ja tehdä jotakin helppoa ruokaa (tietenkin ohjeistettuna). Ajattelin, että paikka voisi olla hyvä mulle, vaikken kauhean sosiaallinen ollutkaan, mutta kyllä asiakkaiden palvelu sujui mallikkaasti. Ainakin siis omasta mielestäni.

Astelin sisälle kauppaan ja kuulin kuinka kello ilmoitti tuloni mikä sai kassalla olevan Samun katseen nousemaan muhun ja jätkän kasvoille levisi hymy, kun se nyökäytti mulle päätään kiharat heilahtaen. Nostin hieman toista suupieltäni sille ja painelin sitten takahuoneeseen, jossa huomasin Tiian olevan puhelimellaan. Punahiuksinen tyttö vilkaisi mua ja jatkoi sitten taas puhelimensa näpyttelyä, joka sai mut pyöräyttämään silmiäni.

Nappasin naulakolta työpaitani ja -liivin. Vilkaisin Tiiaa vielä kerran, joka näytti todella tylsistyneeltä ja puhelimensa orjalta, vaikka olikin työpaikallaan tekemässä 'töitä'. Pujotin paitani pois päältäni ja heti perään vedin työpaitani päälleni ja sen seuraksi työliivin ennen kuin tassuttelin takaisin kassan luokse, jossa Samu oleskeli.

"Moi", Samu hymähti mulle ja katsoi niillä ruskeilla silmillään mua hetken tutkailevasti ennen kuin kallisti vähän päätään,
"Onks Juusoa näkyny?"

Kurtistin kulmiani sille ja sen kysyvällle ilmeelle ja painauduin nojaamaan kassan tasoa vasten kuitenkin niin, että näin Samun.
"Eipä oo näkyny hetkeen ja muutenkin, kuis se sua kiinnostaa noin paljon?"

"Eikun aattelin vaan, koska se vaikutti mukavalle."

"Ootappa vaan, kun opit tuntemaan sen. Sen jälkeen en usko et olisit ees halunnu tutustuu siihen, kun se on sellanen kunnon ADHD", hymähdin huvittuneena ja jätin sen jälkeen Samun itsekseen ihmettelemään ja lähdin katsomaan olisiko missäkään mitään voisin tehdä.

Huomattuani yhden hyllykön, missä kaikki kurkkupurkit oltiin laitettu ihan hujanhajan, aloin laittamaan niitä siistimmin. Siirsin ne ensin lattialle ja aloin miettimään mikä menisi minnekkin. Joskus tästäkin Juuso oli mulle huomauttanut muka kuinka kaiken aina piti olla omalla paikallaan mun kanssa ja se muka oli mulle jonkinlainen neuroosi. En mä tosin sitä voinutkaan syyttää, koska se jäbä asui kuin sikolätissä ja kaikki oli minnee se oli ne vain jättäneet -eli aivan sekaisin joka paikassa. Kaipa siihen liittyi se kuinka se oli varttunut seitsemänhenkisessä perheessä, jossa hänellä oli ollut isoveli, kaksi pikkuveljeä ja pikkusisko, joten heidän talonsa oli ollut aina todella sotkuinen pikkusisarusten takia.

"Oula?"

Säpsähdin kuullessani äänen yht'äkkiä selän takaatani, minkä tunnistin nanosekunnissa Samuksi. Huokaisin syvään yrittäen rauhoitella sydän parkaani, joka hyppi nopeasti säikähtämisen takia ja käännyin tummatukan puoleen, joka seisoi kädet tungettuina farkkujen taskuihin ja katse mussa.

"No?" kysyin juoksuttaen käteni hiusteni lävitse, joka sai ne hetkeksi taipumaan tahtooni ja pysymään takana, jonka jälkeen taas liikahtivat eteenpäin ja näin tulivat silmilleni.

"Mä vaan ajattelin et...", Samu mutisi kiusaantunut hymy kasvoillaan ja siirsi katseensa pois musta. Sen silmät kävivät kaikkea läpi ja se näytti todella varautuneelta, joka totta tosiaankin sai mun kulmakarvat kurtistumaan yhä vahvemmin.