𝅋𝆯Popcornia𝆯𝅍 🏳️‍🌈

𝅋8𝅍

Vaikka kello oli vasta kaksi iltapäivällä, aurinko porotti niin kuumana taivaalla, että paita oli liimautunut mun selkään kiinni ja mulla oli todella kuuma. Viime viikon sateita ei ollut enään mitään viittausta kuin sateita ei olisi koskaan satanutkaan vaan aurinko olisi paistanut koko ajan. Huvipuistolla oli todella kiireinen päivä nimittäin kaikki ihmiset halusivat juuri kuumimmilla ilmoilla pyörimään laitteissa ja syömään jäätelöä ja muuten vain hengaamaan t-paidat ja shortsit päällään. Olisi se tietenkin itsellenikin kelvannut, mutta mä todellakin tarvitsin rahaa, että voisin maksaa isälleni kaikki Jusun aiheuttamat vahingot ja muutenkin niin, että jäisi jotakin säästöjä pankkitilille.

"Kaks jäätelöä, suklaa ja vanilia!" Joanna huudahti mulle ja vilkaisi mua hymyillen sillä kirkkaalla tavallaan niin, että sen silmät loistivat sen hymyn kanssa.

Nyökkäsin tytölle ja nappasin kaksi vohvelia joiden kanssa siirryin takaisin jäätelökoneen luokse ja aloin taiteilla mahdollisimman täydellisiä, mallikelpoisia jäätelötötteröitä. Kun olin siinä hetken tapellut jäätelökoneen kanssa, sain kuin sainkin ne tehtyä ilman sotkematta itseäni tai lattiaa ja ojensin ne Joannalle, joka hymyili mulle posket hieman punehtuneina. Tosin täällä olikin sen verran kylmä, että munkin posket olivatkin varmasti sen takia ihan punaiset ja otsa hiessä.

Palasin takaisin jäätelökoneen luokse, joka tuntui irvailevan mulle ivallisena. Tuhahdin lopen uupuneena ja nojasin koneeseen tuntien sen viileyden ihollani saaden mut sulkemaan hetkeksi silmäni ja rentoutumaan. Tietenkin mun ilo pilattiin melkein heti ja mun piti taas raahautua hakemaan vohvelit ja tekemään lisää jäätelöitä. Mun teki vain mieli sanoa kaikelle vitut, ottaa yksi jäätelötöttörö itselleni ja painua ulos tai sitten vain suoraan pakkaseen, missä olisi ainakin tarpeeksi viileä.
Liikuin hitaasti Joanna luokse ja ojensin sille jäätelöt ja otin sen kaikki tilaukset vastaan ja palasin jäätelökoneen puoleen jälleen kerran.

Hetken päästä Tonin vuoro päättyi ja se sai lähteä kotiin. Sen tilalle tuli kuka muukaan kuin Roope, joka heitti mulle ilkikurisen virneen, mutta en jaksanut reagoida mitenkään sen kummoisemmin kuin huokaisten. Se ilmeisemmin huomasi sen nimittäin jätkä liikkui mun luokse jokseenkin varovaisin askelin ja naama peruslukemilla, sen virneestä ei enään näkynyt jälkeäkään.

"Onks kaikki ok?" Roope kysyi tutkaillen mua niillä tummilla silmillään, mistä näkyi huolestuneisuutta. Mä katsoin sitä takaisin tylsistynein, uupunein silmin.
"No miksei olis ja miten se sua kiinnostaa?"

"Miksei muka kiinnostais?" se kysyi katsellen mua hieman hämmentyneenä, kulmat kurtistuneina.

"Jaa'a, siinäpä hyvä kysymys", mutisin vilkaisten Joannan suuntaan, joka otti juuri uutta tilausta ja ilmeisemmin odotti, että saisi edellisetkin jäätelöt edellisille asiakkaille. Vilkaisin Roopea,
"Voisitko ystävällisesti väistyä niin mä saisin jatkettua töitä?"

Roope katsoi mua ihan selvästi kummastuneena, mutta päätti totella ja väisti sivuun, kun raahauduin tekemään jäätelöt ja vein ne Joannalle, joka kiitti ja hymyili taas niin ärsyttävän iloisena, että mua oikeasti alkoi ottamaan päähän. Miten hemmetissä se ei ollut ollenkaan väsynyt vai eikö kuumuus koskenut sitä? Mulkaisin tyttöä takaisin tympääntyneenä.

Työt jatkuivat samanlaisina parin tunnin ajan eikä mulle annettu minuuttiakaan taukoa, vaikka olisin tarvinnut sitä todellakin. Musta tuntui, että joku auringonpistos oli jo iskenyt muhun. Sisätila missä työskentelin oli kuin pieni, kuuma koppi, jonne kaikki lämpö oli jäänyt leijailemaan eikä tuuletusta ollut kuin satunnaisesti tarjoiluluukusta eikä sekään auttanut ollenkaan. Mua huimasi, sattui päähän ja oli todella huono olo. Musta tuntui kuin mun liikkeet olisivat hidastuneet ja koko ajan olisi ollut kauhea jano.