𝅋𝆯Popcornia𝆯𝅍 🏳️‍🌈

𝅋20𝅍

Kahvikuppi höyrysi nenäni edessä, kun katsoin ulos ikkunasta ja seurasin katseellani ulkona liikkuvia ihmisiä. Siitä oli jo pari päivää, kun me oltiin oltu Roopen vanhemmilla ja tutustumassa sen synnyinkaupunkiin, Pajurinteeseen. Mä olin kuullut aika paljon negatiivisia juttuja siitä kaupungista ja siksi olikin ihme olla siellä ja huomata, ettei asiat ollutkaan siellä niin huonosti, kun olisi luullut. Mitä sä nyt odotit paikalta, josta olit kuullut huhuja, että kaikki diilasivat ja vetivät huumeita kaksin käsin naamaan, kaikilla nuorilla oli huono tulevaisuus edessään, kaikki olivat väkivaltaisia hakkaajia ja kaikki olivat työttömiä? Ehkei olisi kannattanut uskoa aina kaikkea kuulemaansa.. 

Roope oli silloin joskus kertonut, että sen vanhemmat olivat olleet todella agressiivisia toisiaan kohtaan silloin, kun se oli ollut pienempi. Ne saattoivat huutaa läpi yön ja heitellä tavaroita ympäriinsä suutuspäissään. Silloin Roope sanoi, että oli piiloutunut oman peittonsa alle ja tärissyt itkusta koko yön.

"Tiiäks, ei lapsen aivot ymmärrä sitä mitä ympärillä tapahtuu tai et miks isä lyö äitiä ja äiti itkee. Mut kyl se lapsi kuitenkin tietää, ettei kaikki oo hyvin. Koska miks muuten äiti itkis maassa?" 

Roope selitti, että kun sen isä ja äiti olivat eronneet, rauha tuntui palanneen kotiin. Hän oli jäänyt äitinsä kanssa asumaan kahdestaan ja hän oli ollut todella iloinen, kun äitikään ei itkenyt enää. Kun sitten Juha -se mies jota olin luullut hänen isäkseen- asteli taloon, Roope oli ollut todella epävarma hänen kanssaan. Mutta Juha oli ollut todella mukava heti alusta asti ja saanut äidinkin hymyilemään niin kirkkaasti ettei sille ollut loppua. 

Puhelin piippasi viesteistä ja käänsin katseeni pöydällä olevaan puhelimeeni. Ravistin päätäni hieman, jotta saisin ajatukseni taas kulkemaan, ja sitten kurkotuin ottamaan sen käsiini. Näyttö oli vieläkin säpäleinen, koska en ollut jaksanut mennä korjaamaan sitä. Huomasin viestin Roopelta ja näpyttelin nopeasti pinkoodin. 

Roope💕 11.15 Moi hun, haluisitko nähä puistossa?😉

11.15 Juu nähään vaan

11.16 Ps: mikä toi vinkkaus emoji oli?

Roope💕 11.16 Ei mikään. Nähään babes💋 

Hörppäsin jo hieman kylmehtyneen kahvin ja nousin ylös. Nappasin puhelimeni ja kiirehdin huoneeseeni, joka rehellisesti ei ollut missään maailman siistimässä kunnossa. Kaivoin vaatekaapista käsiini yli-ison mutavalkoraidallisen t-paidan ja sen seuraksi sinertävän harmaat farkut, joita oltiin revitty polvista. Vaihdoin vaatteet päälleni ja heitin edelliset pesukoriin, jonka jälkeen nappasin avaimet ja puhelimen taskuihini. Juuri, kun olin avaamassa ovea, Jusu tassutteli eteeni pää kallellaan kuin miettien minne hemmettiin mäkin olin menossa.

"Mä meen näkemään Roopea", selitin koiralle, joka tuntui luovan muhun vieläkin pistävämmän katseen,
"Oo sä kiltti poika ja kato ettei ketään ei-toivottua tuu tänne." 

Kumarruin rapsuttamaan Jusua ja lähdin suunnistamaan kohti puistoa, jossa ei kauempaa katsottuna näyttänyt olevan ketään. Kaikki varmaan hengasivat jossain lähi ostarilla tai kauppakeskuksessa, joita Siippolassa olikin aika hemmetisti. No eipä ainakaan nuoriso tylsistynyt, kun tekemistä riitti. Aloinpa mäkin kuulostamaan ihan joltain vanhukselta.

"Oula!" Roopen iloinen huudahdus sai katseeni suuntautumaan äänen suuntaan, jossa huomasin jätkän seisoskelevan. Hän oli päätynyt nojaamaan penkkiä vasten ja mut huomattuaan, hänen ryhtinsä parani ja parilla askeleella hän oli mun luona. 

"Moi vaan sullekin", hymähdin nostaen kullanruskeat silmäni hänen omiinsa enkä voinut pienelle hymylle mitään, mikä nousi huulilleni katsellessani häntä. Roope katseli mua takaisin niillä söpöillä koiranpentu silmillään.