•Raped•

Luku 1 • Tuskan kyynel

"Minnes matka?" miesääni kysyi takaani ja tuo tarttui minua ranteesta puristaen sitä. Tukahdutin kirkaisun pienellä virnistyksellä. Käännyn hitaasti mieheen päin.

"Vessaan", kuiskasin.

"Hah, turha luulo. Käytit tuota samaa viimeeksi. Etkai halua enää rangaistuksia, hhmh?" mies kysyi ja irrotti otteensa ranteestani.

Pudistin päätäni ja lähdin takaisin huoneeseeni. Kävelin peilin ohitse ja katselin itseäni hetken. Olen kamala. Ruma. Iljettävä. Hajalla. Nostin paidan pääni yli ja heitin sen lattialle. Mustelmat ovat jo hieman kadonneet, mutta se mies ei saa nähdä sitä. Hän rankaisee minua uudestaan. Pian ovi aukesi. Ei!

"Kaskas. Yritätkö piilotella itseäsi minulta, huh? Ei sinun tarvitse. Olen nähnyt jo kaiken", mies kertoi ja lähestyi minua. Kävelin taaksepäin, mutta seinä esti kulkuni nopeasti. Inahdin pienesti kivusta, joka tuli kun selkäni osui seinää vasten. Mies katseli minua hetken ja nuolaisi huuliaan. Tuo tarttui minua ranteesta ja vetäisi itseensä kiinni. Tunsin tuon mintun tuoksuisen hengityksen ihollani, joka sai kylmätväreet kulkemaan pitkin kehoani.

"Olet niin kaunis", mies kuiskasi ja silitti poskeani. Suljen silmäni ja yksinäinen tuskan kyynel valahti poskelleni.

"Voi, älä suotta itke", mies kuiskasi ja pyyhkäisi kyyneleen poskeltani. Avaan silmäni ja tuijotin miestä kauhuissani. Tuo lähestyy kasvojani ja hivuttaa kätensä selälleni. Tuo vetää minua lähemmäksi itseään, ja laittaa toisen kätensä niskani taakse. Mies suutelee minua intohimoisesti. Joudun vastaamaan suudelmaan, sillä jos en tekisi sitä, siitä koituisi rangaistus.

Suudelma oli ällöttävä. Limainen. Niinkuin aina. En todellakaan tahdo tehdä näin. Työnsin miehen pois edestäni ja kaduin heti. Ei, ei, ei, ei!

"Yritätkö estää minua", mies kysyi ja käveli takaisin eteeni. En pystynyt tekemään mitään. Seisoin vain paikoillani. Mies tarttui minua ranteesta ja veti minut pois huoneesta. Yritin rimpuilla, mutta turhaan. Itken hysteerisesti ja yritän irrottaa miehen otetta. Mutta tuo oli minua paljon vahvempi. Ja isompi. En ole syönyt pitkään aikaan. En edes muista milloin viikeeksi. Miten voisin ikinä pärjätä tuolle.

Mies avaa kellarin rappusiin johtavan oven, ja vetää minut alas asti ja suoraansanoen heittää minut lattialle. Tuo sulkee paksun rautaisen oven ja kääntyy takaisin minuun päin. Nousen äkkiä maasta ja juoksen pimeään nurkkaan. Istahdan sinne ja painan polvet rintaani vasten. Kiedon käteni jalkojen ympäri ja itken. En tahdo että tuo hakaa minua. Taas.

"Et pääse karkuun!" mies huudahtaa ja vetää minut pystyyn. Tuo lyö minua nyrkillään suoraan kasvoihin, ja pyörryn.

...

Avaan silmäni, ja roikun katossa narusta kädet siihen sidottuna ilman paitaa. Katselen ympärilleni ja näen tuon miehen seisoskelevan edessäni.

"Heräsithän sinä", mies sanoo.

"Ei, ei, ei. Älä jooko tee sitä!" yritin anoa, mutta ei se toimi.

Mies lyö minua nyrkillä vatsaan kaksi kertaa ja saa kyyneleet valahtamaan pitkin kasvojani. Tuo kävelee pienen puisen pöytänsä luo, ja näyttää etsivän sieltä jotain. Pian tuo kävelee luokseni pienen veitsen kanssa. Katselen veistä kauhuissani.

"Lopetaa!" kiljun, mutta tuo vai nauraa. Mies tekee pienen viillon vatsaani joka saa sen valumaan verta. Kiljaisin kivusta joka sai miehen innostumaan. Tuo teki ties kuinka monta viiltoa joka puolelle kehoani ja löi minua vielä pari kertaa pyörtymiseen saakka.

...

Avaan silmäni ja löydän itseni omasta huoneestani. Nousen sängylle istumaan ja virnistän kivusta. Nousen sängyltä ja kävelen peilin eteen. Haavat punottivat ja jokapuolelle sattui. Mustelmiakin oli paljon. Etsin kaapistani itselleni rennon college paidan ja puen sen päälleni. Menen sängylle makaamaan ja suljen silmäni. Kyyneleet vierivät poskillani, mutta en halunnut itkeä ääneen. En halunnut että mies tietää olevani hereillä. Käperryn pieneksi möykyksi ja pian nukahdan uudestaan.