•Raped•

Luku 4 • Rohkea

On mennyt viikko siitä kun Natalie löysi minut. Kyllä, sen tuntemattoman naisen nimi on Natalie. Kaunis nimi. Ja minun nimeni on Eddie. Natalie antoi sen minulle. Natalie kylläkin kutsuu minua Ediksi, mutta se on hyvä, että olen saanut jo lempinimen.

Natalie on ostanut minulle kaikenlaista. Vaatteista kaikkeen elektroniikkaan. Sain myös ensimisen puhelimeni. Se oli kaunis kosketusnäyttö puhelin. Siinä oli ruusunkultaiset kuoret. Rakastan sitä! Räplään sitä kokoajan. Osaan jo käyttää kaikkia sovelluksia. Jopa instagramia. Natalie opetti. Seuraan vain häntä. En tunne muita. Eikä minulla ole tarvetta nähdä muiden tuntemattomien ihmisten kuvia. Nataliella on montasataa julkaisua, ja olen tykännyt ja kommentoinut jokaikistä. Menen kouluun huomenna. Se pelottaa, mutta minun täytyy yrittää olla rohkea. Pelkään sitä että joudun kiusaamisen kohteeksi.

...

"Oletko valmis?" Natalie kysyi.

"Joo, joo. Oot kysynyt varmaan miljoona kertaa", naurahdin. Natalie halasi minua vielä ja päästi minut lähtemään. Hän seisoi itku kurkussa ovella. Aivankuin olisin muuttamassa pois kotoa, ja hän olisi ollut.... Äitini.

Seisoin koulun pihassa. Aivan yksin. Näin muutaman tytön jotka kuiskailivat jotakin toisilleen ja osoittelivat minua. Älä välitä, älä välitä, älä välitä...

Muutama jätkä kävelee minua kohti, muta en usko, että noiden tarkoituksena oli tulla puhumaan minulle. Kun näin noiden vain kävelevän suoraan, ajattelin väistyä, ettevät nuo talloisi minua.

"Terve!" yksi pojista huudahtaa ja katsoo minua.

Voooi ei. Hän taitaa oikeasti puhua minulle.

Käännän katseeni jalkoihini. Katselen sormiani, jotka olivat aivan valkoiset, niinkuin koko muukin kroppani. Jos arpia ja mustelmia ei lasketa.

"Hei me ei syödä sua. Ooks uusi. Ei olla nähty sua tääl. Ja usko pois, me tunnetaan joka ikinen jätkä, ja mimmi täst koulust", se samainen poika kertoi.

Nostan katseeni käsistäni ja katselen jokaikistä poikaa jotka seisovat nyt edessäni.

"Kukas sää oot?" yksi pojista kysyy.

"Öö.."

"Kev! Kato ny mitä sä teit! Se pelkää sua jo nyt!" yksi pojista huudahtaa.

"Oon Eddie", kuiskaan.

"Hei chillisti. Me ei tapeta sua", tuo minulle ensimmäisenä puhunut poika sanoi.

"Muuten oon sit Anton", poika kertoi ja ojensi kättään. Epäröin hetken, mutta tartuin tuohon.

"Noni. Mun vuoro! Eli, ensinnäkin ton mua kiusaavan pallonaaman nimi on oikeesti Anthony mut sitä sanotaan Anttoniks ja oon Kevin, mut sano vaa Keviks. Kuulostaa jotenki kauheen viralliselta ku joku sanoomua Keviniks, iu!" tuo Keviniksi esittäytynyt poika kertoi.

"Vittu ku ootte jätkät hitaita. Oon Alex, täs on Jacob ja sit on viel toi blondi Chris", Alex selitti.

"Mutku-"

"Joojoo, mu nimi on oikeesti Alexander, mut kutsu jooko Alexiks."

"Asia selvä", naurahdin. Nämä jätkät vaikuttavat mukavilta.

"Nonii, jätkä osaa jo puhuu! Sit seuraavana me kävellään tonne", Anton nauraa ja ohjaa minut koulun taakse. Muut jätkät tulevat nauraen perässä.

"Poltaks sä?" Anton kysyi.

"En", vastaan tyynesti.

"Hei Chris! Onks sul heittää mul rööki?" Anton huudahti ensimmäiseksi koulun taakse tulleelle pojalle. Ilmeisesti Chrisille.

"Taas. Jätkä sat ruveta maksaa niit mulle!" Chris nauraa ja heittää tupakka-askin Antonille. Anton ottaa yhen tupakan ja heittää askin Chrisille takaisin. Tuo kaivaa sytkän taskustaan ja sytyttää tupakan. Tuo asettaa tupakan huulilleen ja vetäisee sieltä lyhyet savut.

Juttelemme siinä hetken kaikenlaista, kun nurkan takaa ilmestyy joku lyhyt poika.

"Ai säki tääl. Kuule voit painuu vittuun!" muistaakseni mustat hiukset omistava Jacob huutaa pojalle joka polttaa myös tupakkaa.

"Haha", poika vastaa ja nojaa seinään