•Raped•

Luku 5 • Kuin veli

Ja taas on vierähtänyt viikko tapahtumista. Olen todella monella tunnilla Anthonyn kanssa, joten minulla ei ainakaan ole tylsää. Hän sentään jaksaa minua. En ole kertonut noille ongelmistani, enkä aiokaan. He pitäisivät minua outona. Varmasti.

"Tajuuks?" Anton kysyi.

"Ei mitään hajua", naurahdan kun Anton yrittää epätoivoisesti opettaa minulle matikan laskuja joita teemme.

"Jaa. Mennääks?" Anton kysyi hieman tylsistyneenä.

"Juu", vastaan ja nousemme molemmat tuoleiltamme ja lähdemme pois luokasta.

"Hei! Tunti on... Ah, kesken.." opettaja yrittää huutaa peräämme. Mutta emme ottaneen sitä kuuleviin korviimme. Nauroimme kovaäänisesti käytävillä, ja lopulta päädyimme koulun taakse.

"Otaks sä?" Anton kysyi ojentaen tupakka-askia.

"Öö. Hmm, älä sit rupee huutaa mulle jos saan jonku yskäkohtauksen", kerroin.

"No joojoo, ota vaa", Anton sanoi ja ojensi minulle tupakan. Anton antoi minulle sytkärinsä ja kun katselin sitä tarkemmin, se oli todella hieno.

"Okei, mitä tälle on tapahtunu?" kysyin ja katselin sytkäriä jossa oli paljon kaikenlaisia kuvioita. Suurimmaksi osaksi neon väreissä.

"No mä vähä tuunasin sitä", Anton naurahti.

Nyökkäsin ja asetin sätkän huulilleni. Sytytin sen ja otan siitä todella lyhyet savut sen tovossa etten puolikuolisi. Se ei ollutkaan niin paha. Puhallan savut ulos ja katson Antonya joka taputtaa vieressä.

"Mitäääh?" kysyin.

"Sä et saanu yskäkohtausta", tuo virnisti.

"Aha", naurahdan, kun huomaan Antonin takana sen samaisen jätkän joka oli ollut täällä viimeksikin. Pojat olivat kertoneet sen nimen joskus. Olikohan se joku Nathan.

"Terve, mitäs maanvaiva?" Anton kiusasi.

Poika ei vastannut.

"Hei, mä puhun sulle!" Anton huusi ja käveli pojan luokse. Kävelen itse perässä, mutta tarkastelen tilannetta etäältä.

"Mitä sä haluut?" tuntematon poika kysyi hieman ärtyneenä.

"Öö. No on monta asiaa mitä haluun susta." Se sai kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoani. Mieleeni muistui se mies. Se sama mies joka satutti minua. Olin niin ajatuksissani etten kuullut mistä pojat puhuivat, mutta riita siitä ainakin syntyi. Tuo outo poika löi Antonia nyrkillä suoraan kasvoihin.

Nyt hän meni liian pitkälle.

Kävelen murhanhimoisesti tuota päin kun Anton makaa maassa pidellen nenäänsä. Ihme poika vain naurahti ja kääntyi ympäri. Jos katseella voisi tappaa, tuo poika makaisi tällähetkellä maassa elottomana. Käännän pojan olkapäästä ympäri ja lyön tuota niin lujaa, että tuon nenä rupeaa valumaan verta. Poika kaatuu maahan, mutten ollut vielä valmis.

Istuin tuon päälle ja hakkasin häntä kaikella raivollani. En tiedä kauanko, mutta minulle tarpeeksi kauan. Nousin seisomaan ja katselin Antonia joka katseli tuota maassa makaavaa poikaa.

"Kukaan. Ei kukaan oo voittanut tota jätkää koskaan tappelussa", Anton sanoo ja katsoo minua.

"Ahaa", sanon ja katselen poikaa ihmeissäni.

"Eihän se ees pistän vastaan, tuu", sanon ja autan Antonin ylös maasta.

"Ja muista, jos vielä kerran. Vielä kerrankin kosket mun kavereihin, sulle ei käy hyvin!" huudahdan ja lähdemme Antonin kanssa sisälle.