•Raped•

Luku 2 • Haluan pois

Kuukaudet vierivät, mutta kipu ei lakannut. Katselin itseäni peilistä. Olen laihtunut. Arpia on jokapuolella. Ja kasvoni ovat kuolon kalpeat. Olen kamalan näköinen. Tahdon pois täältä. Tahdon pois täältä kamalasta paikasta, jossa olen majaillut 16-vuotta.

"Hei", kuului lempeä ääni ovelta. Eikai taas.

"Moi", kuiskasin ja käännyin mieheen päin. Tuo käveli luokseni ja suuteli minua huulille. Ällöttävää. Vastaan suudelmaan vasten tahtoani ja hymyilen tuolle. Miksi edes vaivaudun? Mies kaataa minut sängylle ja tulee itse päälleni. Tuo heittää nopeasti paitansa lattialle ja tarttuu kiinni paitani helmaan. Mies nostaa paidan pois ja katselee kroppaani. Tuo hymyilee. Miksi! Hän on satuttanut minua ja osaa hymyillä sille!

Hän avaa farkkujeni napin ja laskee housuni alas. Hän tekee saman itselleen ja näen intohimon loistavan tuon katseessa. Ja pian olimmekin jo ilkkoalasti. Haluan pois. 

...

Yritin huutaa, mutta ääneni oli käheä. Kukaan ei kuule minua. Tunsin oloni avuttomaksi. Heikoksi. Yritin rimpuilla irti miehen otteesta, mutta tuo oli liian vahva.

"Kaikki on hyvin" mies kuiskaa korvaani ja silittää hiuksiani. Tuskan kyyneleet pyrkivät silmäkulmistani, kun tuo lähenee kasvojani. En halua tätä.

Itken.

Huudan.

Itken lisää.

Panikoin.

Rimpuilen.

Itken.