•Raped•

Luku 14 • Poikaystävä, hell no

Nathan seisoi melkein edessäni katsoen vieressäni olevaa miestä.

"Kuka helvetti sä olet ja mitä sä teet täällä!" mies huudahtaa astuen askeleen lähemmäs Nathania.

"Mä oon täällä pelastamassa... Ton", Nathan kertoo osoittaen minua.

"Sulla ei ole mitään oikeutta tulla mun taloon ja viedä sieltä jotain mulle kuuluvaa!" mies huutaa ja yrittää tarttua minua ranteesta kiinni

"Älä koske siihen!" Nathan huudahtaa osoittaen miestä aseella... ASEELLA? Nathanilla on ase!

Mies katsoo Nathanin asetta naurahtaen. Hetken tuo näyttää siltä kuin aikoisi luovuttaa, mutta yhtäkkiä tuo tarttuukin minuun kiinni. Mies pitää minua vahvasti vyötäröltä kiinni terävä puukko vasten kaulaani. Tähänkö minä nyt sitten kuolen?

"Jos ammut, sun poikaystäväs kuolee samalla", mies kertoo hymyillen mielipuolisesti.

"Minkä? Hell no, mä en koskis tohon jätkään pitkällä tikullakaan jos ei olis pakko, mutta nyt on vähä huono paikka ruveta ajattelemaan sitä kuinka mä vihaan tota. Anna sen vaa mennä nii tää ois kaikille paljo helpompaa", Nathan pyytää ihmeellisen ystävällisesti.

"Hmm, sussa ei kyllä ole mitään vikaa", mies mutisee itsekseen. Aikooko se tehdä Nathanista samanlaisen lelun kuin musta?

"Selvä. Kaunokainen pääsee pois, jos sinä jäät", mies kertoo päästäen mut vapaaksi. Kaadun lattialle haukkoen happea.

"Kukaan ei puhunut siitä että aikoisin olla samanlainen mieshuora ku tää", Nathan sanahtaa ampuen miehen tunteettomalla ilmeellä.

"Sinä saatanan..." mies saa sanottua ennenkuin kaatuu maahan elottomana. Miehen kasvot muuttuivat kalpeiksi ja tuon alla valuu suuri verilammikko.

Katson ruumista järkyttyneenä. Nathan... Ampui sen?

"Kauanko sä aiot ihastella sitä? Mennään jo!" Nathan vinkuu takanani. Katson tuota silmiin omieni vuotaessa kuin vesiputous.

"Sä tapoit jonkun ja nyt haluat vaan lähteä!" huudan vihaisena. Nousen maasta kävellen Nathanin eteen. Tarraan tuota kauluksesta kiinni ja katson poikaa punertavilla silmillä. Nathanin ilme oli pelokas. Tuo pelkää minua?

Irrotan otteeni pojan kauluksesta. Tuo ottaa jalat alleen ja lähtee kävelemään poispäin. En voi uskoa että se loppuu näin. Monen vuoden kidutus... Se on nyt ohi. Miksi tällä tavalla!? Miksi, miksi, miksi! Rojahdan maahan polvilleni. Purskahdan lohduttomaan itkuun. En tiedä miksi itken. Eikö minun pitäisi olla onnellinen siitä, että kaikki on nyt ohi? Miksei se tunnu siltä?