Anything for you- Drarry

Uhkaus

Tämä tulee olemaan Drarry fanfict, ja sijoittuu Feeniksin Killan ja Puoliverisen Prinnssin väliin. Hahmot ovat pääosin Harry Potterista, mutta mukana on myös Oc- hahmoja. Kirjoitan tätä omaksi iloksi, ja toivottavasti edes muutaman muun :)

"Harry, onko kaikki hyvin?" Hermionen ääni kuului jostain kaukaa, mutta se riitti herättämään Harryn ajatuksistaan. "Mietitkö sinä kenelle luihuisista annat turpiin?" Ronin letkeä ääni jatkoi. Totta oli, että Harry katseli luihuisten pöytää, mutta täysin eri tarkoitus mielessään. Pöydässä olisi pitänyt istua vaaleatukkaisen luihuispojan, Draco Malfoyn. Harryn ja Dracon katseet olivat suunnilleen viikkoa aiemmin kohdanneet, ja siitä lähtien heidän vihasuhteensa oli ollut rakkaudenomaista. Harry oli luullut olevansa yksin erikoisten tunteittensa kanssa Malfoyta kohtaan, mutta kun selvisikin, että se oli molemminpuolista, ei ollut mitään mikä estäisi heitä. Harry oli pitänyt tarkoituksella Ronin ja Hermionen tietämättöminä asiasta, sillä veikkasi suhtautumisen olevan lievästi sanottuna hieman järkyttynyt. Muistelu viimme illan kävelyretkestä ei ainakaan helpottanut Harryn ahdistusta, hän ei keksinyt mitään järkevää syytä, missä Draco voisi olla. Harry yritti pohtia yksinkertaisia syitä, kuten sitä, että Draco olisi yksinkertaisesti nukkunut pommiin, mutta jokin vaisto kertoi, ettei asia ollut niin. Luihuisten, ennenkaikkea tumma hiuksisen Pansy Parkinsonin, huolestuneet ilmeet kertoivat kaiken tarpeellisen.
      Harry pyörähti takaisin oman pöytänsä ääreen ja hymähti jotain väsyyn viittaavaa ja nousi pöydästä. Vaeltaessaan kohti Rohkelikkotornia hänen mielessään pyöri vain Dracon kauniin siniharmaat silmät ja pelko siitä, missä tämä oli. Jokin esti Harrya kääntymästä Luihuisten oleskeluhuoneeseen etsimään Dracoa, se tuntui liian toiveikkaalta. Loppu päivä kului kuin unessa. Harry ei oikeastaan ajatellut kovin tarkoin mitä teki ja mitä ei, huoli painoi Harryn harteilla.
      Ilta alkoi hämärtyä, Harry katseli puista putoilevia lehtiä ja mietti tulevaa syksyä, talvea, kevättä... yrittämällä etsiä niistä jotain iloista ilman Dracoa. Hermione ja Ron olivat huomanneet Harryn vaisuuden ja kuiskivat oleskeluhuoneen nurkassa huolestuneina. Harrya jopa ärsytti se, kuinka he puuttuivat hänen asioihinsa ja hän marssi ylös nukkumaan.
       Kello löi jo lähes kahtatoista, eikä Harry nukkunut vieläkään, vaikka huomenna olikin taas tavallinen koulupäivä. Hän nousi hitaasti ylös ja kumartui laukkunsa äären ja kaivoi näkymättömyysviitan ja Kelmien kartan esiin, vetäen viitan päälleen ja ottaen kartan ja sauvansa toiseen käteensä. Harry raitti ovea hitaasti ja livahti käytävälle ja suunnisti Luihuisten oleskelutilaa kohti sauvan kelmeässä valossa. Harry tiesi miten päästä sisälle. Draco oli kertonut salasanan muutamaa päivää ennemmin, ajatus sai Harryn rinnan puristamaan ikävästi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt yrittääkään sisälle, kun ovi narahti auki ja Tylypahkan professorit, McKarmiva, Kalkaros ja Dumbledore astuivat ulos. Harry säikähti niin, että oli kompastua viittansa helmaan ja astui nopeasti sivuun ihmettelemään harvinaista kolmikkoa Luihuisten oleskeskelu huoneen edessä. Hän kuunteli  hiljaa professorien pelokasta ja säihkähtänyttä puhetta. Harry tajusi heti, kenestä he puhuivat, ja toivoi, ettei hänen hakkaavan sydämensä syke kuuluisi kuin Harryn korviin.
"Mitä meidän pitäisi tehdä, Albus?" McKarmivan ääni kuiskasi pimeydestä.
"Emme voi tehdä mitään, oppilaita ei kannata järkyttää liiaksi" Dumbledoren syvä ääni ilmoitti jostain edestäpäin. "Näyttäysitkö vielä niitä lappuja, Severus?" Samassa joku sytytti sauvansa kärjen ja Harry nousi hitaasti ylös ja kumartui lukemaan lappuja, joista oli puhuttu. Hän näki lukea ne hämärästä valosta huolimatta ja hän joutui tarraamaan seinästä, jottei olisi kaatunut maahan, sydänalaa kuristi. Kaikkein pahin oli todennäkoisesti tapahtunut. Lappu oli kirjoitettu vinolla, hieman uhkaavalla käsialalla ja siinä luki; "Vanhat vääryydet on korjattava, toivottavasti hän myöntää ne poikansa haudalla."