Anything for you- Drarry

Vastoinkäymisiä

Harry kyyristyi hiljaa alemmas ja kuunteli voimistuvaa ääntä, joku kentaureista puhui, mutta sanoista ei saanut selvää. Harry päätti, että nyt oli loistava tilaisuus livahtaa pois kentaurien kuulematta. Metsän reuna ei ollut kovin kaukana. Harry nousi ylemmäs ja asetti jalkansa viereisen kiven kupeeseen kokeillen oliko se kestävä alusta astua. Harry astu kivelle kokonaan ja nousi taas ylemmäs. Kivi oli kuitenkin liukas eikä Harrylla ollut mahdollisuutta pysyä sen päällä millään tavoin.
Harry tunsi jalkansa naksahtavan ikävästi kun se liukui kiveltä alas ja Harry itse rämähti kyljelleen kiven päälle. Harryn hengitys salpaantui, mutta hänellä ei ollut aikaa jäädä makoilemaan maahan vaan Harry nousi ja juoksi loukkaantuneella jalallaan metsän reunaan ja lysähti maahan heti kun metsä päättyi.
Jalka oli hieman turvonnut ja sinertävä. Pimeys alkoi tiivistyä ympärillä, mutta Harry ei halunnut jäädä niin lähelle Tylypahkaa, joten hän suuntasi askeleensa poispäin Tylyahosta ja jatkoi matkaa, joka tapahtui huomattavasti hitaammin loukkaantuneella, lähes hyödyttömällä jalalla.
Harry olisi toivonut pystyvänsä ilmiintymään, mutta riski oli liian suuri edes yrittäessä, joten muuta keinoa ei ollut kuin kävellä.
Harry oli jo tottunut pimeyteen ja päättänyt, ettei pysähtyisi ennen aamua, vaikka loukkaantunut jalka tuntuikin paisuneen kaksinkertaiseksi, sillä ei olisi mitään mieltä edes yrittää kasata telttaa pimeydessä.

Aamu alkaa valjeta utuisena. Harry on kävellyt lähes huomaamattaan koko yön, eikä jalassa ole paljoakaan tuntoa jäljellä, joten se ei ollut vaivannut kävellessä niin paljon, ottamatta huomioon sitä, että kenkä alkoi puristaa sitä ikävästi. Harry oli varma, että nukahtaisi heti, kun edes pysähtyisi, mutta Harryn tarve löytää Draco oli suuri, sillä poika oli Harrylle nykyään tärkeämpi kuin tämä uskalsi myöntää.
Harry katseli ympärilleen nauttien siitä, että viimeinkin näki missä oli. Paikka ei näyttänyt millään tapaa tutulta, joten Tylypahka oli jo kaukana. Harry huomasi vähän matkan päässä auringon heijastuvan pienen lammen pintaan ja nilkutti sen rannalle.
Tuntui vapauttavalta vihdoin riisua loukkantuneen jalan kenkä pois, ja upottaa jalka kylmään veteen. Paikka oli kaunis, mutta Harry oli enemmänkin huolissaan siitä, kuinka kauan ja kuinka pitkälle täytyisi vielä jatkaa. Mikään ei antanut vihjettäkään siitä, missä Draco olisi. Harry kiusasi aivojaan ja koetti muistella asioita, jotka johdattaisivat hänet Dracon jäljille.
Eivät he todennäköisesti veisi Dracoa kauas. Lapussa ei ollut lukenut osoitetta, tai mitään, minkä avulla edes Lucius voisi löytää poikansa. Hän kuitenkin tuntee varkaat, jos hän on heille velkaa, joten heidän täytyi olla Englannissa, mutta Englantikin oli valtava paikka, jos sen aikoi tutkia kävellen, ja vielä loukkaantuneen jalan kanssa.
Harry nosti jalkansa viileästä vedestä, joka oli lievittänyt turvotusta ja kipua edes hetkeksi. Harry veti mietteliäänä sukan ja kengän takaisin jalkaansa, ja päätti pystyttää teltan lammen rantaan ja levätä seuraavaan aamuun.
Teltta ei onneksi ollut kovin mutkikas kasata, mutta toisaalta Harry ei tiennyt oliko hän tehnyt sen oikein. Pystyssä se kumminkin oli, eikä Harry viipyisi kauaa.
Harry astui sisälle telttaan, joka oli yhtä iso kuin hän oli muistanutkin. Tunnelma oli hieman yksinäinen, sillä viimeksi teltassa oli ollut koko Weasleyn perhe ja he olivat olleet huispauksen maailmanmestaruuskisoissa.
Harry valitsi ensimmäisen sängyn jonka näki ja lysähti sen päälle, nukahtaen lähes heti.
Aurinko hohti ohuen telttakankaan läpi ja sai Harryn heräämään hätkähtäen. Kuinka kauan hän oli nukkunut? Harry nousi ripeästi sängystä ja astui ulos, jossa aurinko hohti vielä kirkkaana, mutta Harry päätteli olevan ilta.
Harry nosti repun olalleen ja aloitti teltan purun. Siinä vaiheessa, kun teltta oli purettu, aurinko oli jo laskenut alemmas ja melkein hipoi puiden latvoja. Harry tunki teltan ryttyyn repun pohjalle ja lähti kävelemään polkua pitkin kohti metsää.
Jalka, jonka Harry oli loukannut, oli jäykkä ja edelleen kosketus arka. Harry ei halunnut ottaa selvää oliko se murtunut. Se olisi tuntunut liian tuskalliselta ajatella, että hän olisi jo matkan alkuvaiheessa murtanut jalkansa.
Harry kaivoi taskustaan pussillisen eväitä, joiden pakkaamisesta tuntui kuluneen monta vuotta. Syödessään Harry pohti, mitä metsän jälkeen tulisi. Metsä oli tiheä, mutta polku leikkasi siihen siistin uran, jota Harry lähti kulkemaan. Toisin kuin Kielletyssä Metsässä, siellä ei luultavasti elänyt mitään pimeyden olentoja, ja metsä oli muutenkin valoisampi ja kutsuvampi.

Harry oli kulkenut koko metsän läpi kuin unessa, ja vasta kun edessä alkoi näkyä aukeaa, Harry havahtui mietteistään.
Aurinko oli jo laskenut, mutta valoa riitti vielä sen verran, että Harry tajusi edessäpäin olevan pieni kylä. Harry ontui nopeasti kylän reunalle, joka näytti alkavan lähes heti metsän jälkeen.
Kylä ei ollut kaunis, ensimmäistenkin talojen maali oli irtoillut ja haalistunut. Katuvaloista puolet oli rikki, ja moni talo näytti täysin autiolta. Harry käveli varuillaan likaista, roskien peittämää katua. Missään ei näkynyt ketään, lukuun ottamatta muutamaa muukalaista, jotka mulkoilivat uhkaavasti Harrya. Paikan perällä oli kaatopaikka. Harry kuuli ääniä. Kuin joku olisi tapellut. Harry ei välittänyt jäädä keskelle sitä. Harry oli jo kääntynyt lähteäkseen, kun pieni, hento vinkaisu pysäytti Harryn sydäntä myöten. Se kuulosti niin paljon Dracon ääneltä, että Harry olisi pettänyt itseään, jos olisi väittänyt, ettei se olisi Draco.