Anything for you- Drarry

Menetetty toivo

Valo kajasti suoraan ohuen telttakankaan läpi. Harry olisi nukkunut vielä monta tuntia, mutta kirkkaus tuntui epätodelliselta ja hän raotti silmiään. Päivä oli varmasti jo pitkällä, vaalea telttakangas hohti kultaisena ja loi kellertävän hohteen teltan sisälle. Harry käännähti kohti Dracoa, joka nukkui yhä yön pelastuksen jälkeen. Harry olisi voinut katsella nukkuvaa Dracoa vaikka miten kauan, mutta heidän oli lähdettävä jatkamaan matkaa siltä varalta, että varkaat olisivat lähteneet perään. Harry tiesi etteivät hänen suojataikansa estäisi heitä pitkään.
  
   Harry kumartui eteenpäin ja suuteli hellästi Dracon nenää ja puristi kätensä tiukemmin tämän ympärille.
  "Aika herätä, Draco" hän kuiskasi.
Draco liikahti unisena ja raotti hiljalleen silmiään. Harry kumartui painamaan suukon tämän otsalle ja odotti, että Draco heräisi.  
   Harryn ei tarvinnut odottaa kauaa, sillä Draco näytti yht'äkkiä huomanneen missä oli, ja kohotti vauhdikkaasti päänsä.
  "Harry.... missä me...?" hän sopersi ja katsoi Harrya, joka oli kietonut kädet Dracon itsensä ympärille ja näytti väsyneeltä.
  "Teltassahan me" tämä huokaisi kiusoitellen ja haukotteli mahtavasti. Nähtyään Dracon epävarman ilmeen Harry huokaisi ja päätti kertoa yksityiskohdat myöhemmin.
  "Minä pelastin sinut eilen illalla ja toin tänne," Harry tokaisi Dracolle ja kumartui halaamaan tätä. Draco halasi takaisin ja painautui takaisin sänkyyn.
  "Kiitos," hän kuiskasi hiljaa. Harry painoi toisenkin suukon hänen nenälleen.
  "Meidän täytyy lähteä," Harry sanoi ja nousi ylös Draco perässään.

   Harry oli juuri noussut sängystä kun oli jo pudota takaisin polvilleen. Rintaa vihloi armottomasti, ja Harry oli jo ehtinyt unohtaa siihen osuneen kirouksen.
   Draco nousi vauhdilla ylös ja kumartui Harryn viereen.
   "Harry?" hän kuiskasi pelästyneenä.
   "Ei.. hätää..." Harry sopersi ja nousi hiljaa ylös. "Siihen osui... jokin kirous.." hän jatkoi ja yritti ottaa huomaamatta tukea pöydästä. Draco huomasi sen, muttei saanut sanaa suustaan.
   "Harry... se voi olla vaarallista... ne miehet olivat varmaan kuolonsyöjiä!" Draco vinkaisi ja nousi itsekin seisomaan.
   Harry vain pudisti päätään ja rupesi käärimään sängyn peittoja ja tyynyjä kasoihin ja valmistautui pakkaamaan, kunnes yhtäkkiä kääntyi ympäri ja oli osua Dracoon.
   "Draco, minä unohdin.." hän sopersi. "Mitä ne tekivät sinulle? Oletko sinä kunnossa? Näin niiden kiduttavan sinua," Harry henkäisi ja katsoi Dracoa hiljaa.
   Draco nielaisi ja käänsi katsettaan hieman Harryn ohi.
   "Ne... ne vain pitivät minua vankina... ja odottivat isää..." Draco sanoi hiljaa katsomatta Harryyn.
  Harry kumartui yhtäkkiä eteenpäin ja halasi Dracoa lujasti, joka hetken kuluttua toipui yllätyksestä ja halasi lujasti takaisin.
   "Nyt meidän täytyy lähteä" Harry kuiskasi ja irrottautui hiljaa Dracosta, joka näytti ohikiitävän hetken pettyneeltä.
   "Mm.. joo..." hän kuiskasi.
Harry kumartui keräämään tavarat reppuunsa, joka oli jäänyt illalla teltan suulle. Hän koitti olla näyttämättä omaa väsymystään Dracolle ja nousi hiljaa ylös ja nyökkäsi. Draco käveli Harryn viereen ja auttoi purkamaan teltan ja pakkasi sen Harryn reppuun.
   "Minnepäin meidän kuuluu lähteä?" Draco kysyi Harrylta ja astui epävarmasti aukeammalle. Harry yritti muistella mihin suuntaan oli lähtenyt Tylypahkasta, mutta siitä tuntui kuluneen ikuisuus. Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa. Harry kaivoi sauvansa esiin, ja selvitti nelipistetaialla, missä oli pohjoinen.
   "Tuolla on pohjoinen," Harry selvitti sauvan osoittaessa vastakkaiseen metsään.
   "Tuolla näkyy vuoristoa," Draco kuiskasi.
Harry kääntyi ja huomasi Dracon katselevan täysin vastakkaiseen suuntaan, kaukaisuudessa kohoavia vuoria.
   "Luulen että meidän täytyy mennä sinne," Draco jatkoi ja kääntyi Harryn puoleen. Harry vilkuili samaan suuntaan, siellä todella kohosi vuoria. Harry tiesi Tylypahkan ympärillä kohoavan vuoria, mutta hän ei silti ollut aivan varma, oliko suunta oikea. Matka ei luultavasti päättyisi koskaan, jos suunta olisikin väärä, mutta heidän täytyi lähteä jonnekin, ja vuoret olivat ainoa suunta, jota olisi helppo seurata. Heidän täytyisi lähteä metsään ja jatkaa siihen suuntaan. Oikeastaan sillä ei ollut väliä, metsään heidän täytyisi mennä kuitenkin. Harry pujotti oman kätensä Dracon käteen ja astui kohti metsää.

   Harry ja Draco kävelivät vierekkäin leveää metsäpolkua, mutta joutuivat lopulta menemään peräkkäin polun kaventuessa. Metsässä oli synkkä tuntu vaikka oli keskipäivä. Aurinko oli kadonnut synkkien pilvien taakse ja ilma oli viilennyt. Harry pysähtyi hetkeksi vetämään henkeä ja hieroi hiljaa rintaansa. Draco pysähtyi Harryn perään ja odotti hiljaa katse loputtoman pitkässä polussa. Pelko vaivasi häntä. Harry oli lähtenyt tänne vain  pelastaakseen hänet, eikä matka takaisin varmasti jatkuisi yhtä rauhallisena, mikäli he edes menivät oikeaan suuntaan.
   Harry jatkoi matkaa, hän toivoi, että metsä päättyisi ennen pimeän tuloa eikä heidän tarvitsisi yöpyä siellä. Harrysta tunnelma oli epäluonnollinen. Metsä oli uhkaavaa. Ilma oli viilennyt kuin enteillen sadetta. Pimeys lankesi heidän ympärilleen. Harry pysähtyi. Rintaa tuntui taas puristavan. Mutta se oli jotain muuta. Jokin hänen sisällään tuntui puristuvan kokoon. Harry oli varma, että pimeydessä liikkui hahmoja. Jotain, mitä hän ei ikinä olisi halunnut kohdata sellaisessa paikassa. Pimeys, kylmyys ja epätoivo valtasivat Harryn, metsän ja kaiken toivon.