Anything for you- Drarry

Pako

Harry hoippui kauemmas. 'Ei ei ei ei... Ei Dracoa...' Harryn ajatukset muuttuivat sekaviksi, ja hän lähti nopeasti pois välittämästä äänistä joita hän ehkä jätti kaikumaan käytävään. Vasta Rohkelikko Tornissa hän hengitti.
     Draco oli kidnapattu, siitä ei ollut epäilystäkään. Kaikki täsmäsi, Dracon isä oli luultavasti monissakin vaikeuksissa jatkuvasti, sen Harry voisi luvata. Kaikki kuvitelmat, missä Draco voisi olla, vain pahensivat pelkoa hänen puolestaan. Olivatko kaapparit oikeasti toteuttaneet aikeensa? Tuskin, Harry vastasi mielessään itselleen, eivät he vielä voisi.
      Harry nousi ylös seuraavana aamuna, hetkeen hän ei tajunnut, mitä oli tapahtunut, ja miksi hän makasi niin kummallisesti sängyllä kääriytyneenä näkymättömyysviitan helmaan. Samassa kaikki iskeytyi Harryn ajatuksiin kuin salama taivaalta. Draco, kidnapattu, lappu, uhkaus... Harry pudisti päätään ja laski sen tyynylle. Hänen täytyi tehdä jotain. Draco saattoi näyttää siltä, että hän oli yksi Tylypahkan suosituimmista oppilaista, eikä Harry voinut väittää vastaankaan, mutta Draco oli lopulta kuorensa alla aika yksinäinen, hänellä ei ollut niin hirveästi läheisiä ystäviä, vain ihailijoita, joita kiinnosti vain komeus ja rikkaudet.
      Harry ei ollut varma, kauanko oli maannut sängyssä, kun Harryn paras ystävä, Ron, astui sisään huoneeseen ja hoksasi Harryn heränneen. "Hitto Harry! Nukuit vähän pitkään? Sulta taisi jäädä aamupala väliin?" Ron huikkasi ja käveli sängyn viereen. "Mikä sulla on?" Ronin ääni muuttui huolestuneeksi. "Mmm, pääkipua.." Harry murahti ja kaivautui peittoon. "Ei kai arpi..." Ron henkäisi.
"Ei" Harry ilmoitti ykskanttaan. "Et arvaakkaan mitä Dumbledore ilmoitti aamulla?" Ron sanoi vaikeasti tulkittavalla äänellä, jossa oli jopa häivä pelkoa. "Dumbledore ilmoitti, että yksi oppilaista on kadonnut, hän painotti, ettei ole syytä huoleen ja asiaa tutkitaan," Harry kuuli vain vaivoin viimeiset sanat. Asiaa tutkitaan. Ei siinä ole mitään tutkittavaa. Jotain pitäisi tehdä! Harryn ajatukset myrskysivät. "Arvaa mitä, kamu. Minä luulen, että se on Malfoy. Hän ei ollut syömässä, ja Luihuiset näyttivät levottomilta," Ron totesi. Harry murahti epäselvän vastauksen ja käänsi kylkeään. "Minusta tuntuu että sinun on paras jäädä lepäämään. Ron totesi ja lähti omalle tunnilleen.
      Harry pyöri sängyssään levottomana ja nousi lopulta ylös kaivamaan Kelmien Kartan esiin, mutta sen tutkiminen vain pahensi Harryn oloa, sillä Dracoa ei ollut koko linnassa, kuten pieni ääni Harryn sisällä oli muistuttanutkin. Silloin ymmärrys iski Harryyn. Kukaan ei luultavasti tehnyt kovin paljoa löytääkseen Dracoa. Ketään ei kiinnostanut lopultakaan niin paljon kuin olisi voinut kuvitella. Harry nousi päättäväisesti ylös ja nappasi pienen repun tavaroidensa seasta, tunkien Kelmien Kartan, muutaman vaateparin, pienen viltin, ja nosti sauvaansa 'Tulejo teltta', hän muisteli Hermionen saaneen herra Weasleylta teltan, jossa he olivat yöpyneet Huispauksen maailmanmestaruus kilpailuissa, pian teltta lennähti Harryn sängyn kulmalle ja Harry henkäisi helpotuksesta, että hänen muistelunsa oli osunut oikeaan.
      Tunkiessaan telttaa laukkuun, käytävästä kuului ääniä. Harry kiskaisi repun selkäänsä, ja nappasi näkymättömyysviitan päällensä puristaen sauvaa toisessa kädessään ja livahti nopeasti käytävälle, juuri ennen kuin kulman takaa astui Dumbledore, perässään Dracon isä, Lucius. Kahden miehen perässä tuli nainen mustavalkoiset hiukset roikkuen pään molemmin sivuin, nyyhkyttäen armottomasti. Harry tulkitsi naisen Dracon äidiksi, ja päätti lähteä seuraamaan heitä. Kuten Harry arvelikin, he katosivat Luihuisten oleskeluhuoneeseen Harryn seuratessa perässä. "Tule, Narcissa" Luciuksen ääni kuului etäämpää. Narcissaksi kutsuttu nainen oli jäänyt oven viereen täristen hieman. Samassa Harry muisti nähneens naisen Huispauksen Maailmanmestaruuskisoissa. Nainen astui huoneeseen ja luuhistui Dracon pedin vierelle nyyhkyttäen entistä rajummin. Lucius näytti lähinnä vaivaantuneelta ja katseli ympärilleen tavanomaisen kopealla ilmeellä. Nyt Harry tiesi, ettei nainen voinut olla kuin Dracon äiti. Draco oli joskus ehtinyt kertoa äidistään, josta piti huomattavasti enemmän kuin isästään, ja Harry myönsi olevansa täysin samaa mieltä. Harry ei halunnut jäädä katselemaan murhenäytelmää, joten hän ryntäsi takaisin käytävälle ja suunnisti päättäväisesti Tylypahkan keittiöön. Harry oli kiitollinen Weasleyn kaksosille, jotka olivat kertoneet Hermionelle, Ronille ja Harrylle itselleen miten keittiöön pääsi. Harry toteutti aikeensa nopeasti ja pyysi Tylypahkan keittiössä työslenteleviä kotitonttuja antamaan hänen mukaansa hieman ruokaa. Käsite 'hieman' oli selvästi vähintäänkin viikon ruokamäärä kotitonttujen aivoissa, mutta Harry ei pannut vastaan.
      Viimein Harry pääsi astumaan raikkaaseen ulkoilmaan, syksy oli lähes parhaimmillaan, kaikki ruskan värit loistivat kirkkaina auringon valossa. Harrylla ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä ihastelemaan ruskaa, ainoa mutka matkassa oli se, kuinka päästä pois Tylypahkan tiluksilta. Ilman minkäänlaista ideaa Harry käveli porttien edustalle, pohtien armottomasti toinen toistaan mahdottomampia ideoita, mutta tajuten ettei mikään niistä toimisi, eikä ollut uskoa silmiään kun yksi kaikkein mahdottomimmista ideoista näytti olevan täysin mahdollinem. Sillä hetkellä portit olivat auki ja Voro kiskoi jonkinlaista pakettia sen läpi. Harry ei jäänyt miettimään, vaan juoksi ulos portista näkymättömyys viitta hulmuten.
      Päästyään pois suojaloitsujen vaikutuksen alta Harry hengitti vapautuneesti. Hän oli tehnyt sen. Hän oli lähtenyt pois Tylypahkasta. Harryn rintaa kuitenkin puristi Hermionen ja Ronin puolesta. He eivät tienneet missä hän oli, mutta toivoi sydämensä pohjasta, että he tajuaisivat pian olla huolehtimatta. Harry käänsi katseensa ja näki pitkän aavan ruskasta nauttivia puita. Hän henkäisi ja nosti katseensa taivaalle, jokin kertoi Harrylle, että toivoa oli vielä. Draco oli vielä jossain saman maan päällä. Elossa.