Anything for you- Drarry

Alku

//Tää on nyt vähän tämmönen pätkä, koittakaa kestää :)//

Harry nautti vapauden tunteesta kävellessään ulkona, mutta rintaa puristi silti Dracon puolesta. Hän vilkaisi taakseen, se, että joku seuraisi, ei ollut pois suljettu vaihtoehto. Aurinko oli kivunnut puiden latvojen korkeudelle. Harry tajusi ettei edes tiennyt paljonko kello oli. Niin merkityksettömillä asioilla ei kuitenkaan ollut väliä. Harry sulki silmänsä ja yritti kuvitella mihin suuntaan hän menisi, jos olisi kidnappaaja. Luultavasti poispäin Tylypahkasta, pian Harry löi päänsä johonkin kovaan ja räväytti silmänsä auki. Hän oli huomaamattaan jatkanut kävelyään, jonka eteen sattunut yksinäinen puu pysäytti. Otsaansa hieroen Harry jatkoi eteenpäin, yrittäen painaa silmiinpistävimpiä maamerkkejä mieleensä, jotta osaisi takaisin.

Kiellettyyn metsään johtava polku näytti hieman aavemaiselta, mutta myös kauniilta hennon auringon valon tanssiessa ruskan värjäämissä lehdissä. Harry ei olisi mennyt metsän läpi jollei se olisi ollut lyhyin reitti pois Tylypahkan lähistöstä. Tietenkin Tylyahosta olisi päässyt, mutta tuntui epätodennäköiseltä, että kaapparit olisivat kulkeneet kylän läpi, tai kukaan ei vastavuoroisesti olisi kiinnittänyt huomiota Harryyn vaeltamassa siellä.

Harry veti takkia tiukemmin päälleen ja tunsi jonkin lämpimän heilahtavan kätensä päälle. Harry puristi lämpimän, metallisen esineen nyrkkiinsä ja avatessaan sen, Harry huomasi tuijottavansa Dracon muutamaa päivää sitten antamaa korua. Harry oli täysin unohtanut sen olemassa olon. Koru hohti hennon valkoisena, melko saman sävyisenä kuin Draco platinan vaaleat hiukset. Koru oli sydämen muotoinen, kehikkomainen ja sen keskellä hohti turkoosi, erränlainen timantti. Sydäntä raidoitti saman sävyiset viirut kuin mitä timanttikin. Harry puristi sitä lujasti, ja hänen sydämensä nousi takomaan kurkussa. Hitaasti hän nosti kätensä, tunnusteli sillä taskuaan ja puristi toisenkin kätensä jonkin ympärille; korun, jonka hän oli tarkoittanut Dracolle. Harry pudisti päätään ja laski korun taskuunsa, ja jatkoi rivakasti matkaa.

Olo oli aika samanlainen kuin Harryn ensikertaa tavatessa ankeuttajat. Tuntui kuin maailmassa ei olisi ollut mitään onnellista. Harry katseli maata ja asteli jonkun jalanjäljissä märällä sammaleisella suon tapaisella. Samassa Harry tajusi, että hän todella käveli jonkun jalanjäljissä. Ne olivat tavallisen kokoiset, joten Tylypahkan riistanvartija ja nykyinen opettaja, Hagrid, ei tullut kyseeseen. Myöskään yksikään koululaisista ei ollut voinut kävellä siitä, sillä Kiellety Metsä oli kiellettyä aluetta kouluaisille. Harry vilkaisi suota ympärillään ja loikkasi ylös riemusta, kauempana suolla oli useampia jälkiä. Harry asteli lähemmäs, niitä oli kolmet, kaikki isompia kuin Harryn jälki, joten Draco ei ollut kävellyt itse. Harry oli niin riemuissaan että lähti lähes juosten seuraamaan niitä. Suoalue kuitenkin päättyi pian ja jäljet katosivat tietämättömiin. Harry jatkoi matkaa riemuissaan.

Hänen haaveensa kuitenkin pysäytti hienoinen päänsärky. Harry pysähtyi. Pääkipu ei ollut samanlaista kuin yleensä, se ei johtunut arvesta. Harry nosti kätensä otsalleen, kun kaikki alkoi pimetä. Silmissä tanssi pienoisia pisteitä. Harry ryhtyi täysin tiedostamattaan kävelemään kädet päänsä molemmin puolin, kuin yrittäen karkottaa kivun kannoiltaan. Harry istui läheiselle kivelle ja yritti muistaa mitä vaan, joka palauttaisi Harryn ajatukset takaisin raiteilleen. Hän painoi päänsä ja ravisti sitä. Pian metsästä kaikui ääni, joka kuulosti siltä, kuin joku olisi hakannut kahta kiveä yhteen. Se sai Harryn hyppäämään kiveltä sen taakse sydän kurkussa. Kentaureja.