Kiusattu

7

Mulkaisin Katria ennen kuin muutuin takaisin sudeksi. Käänsin meripihkan väriset silmäni häneen ja nuolaisin huuliani. Katri nielaisi. Kai mä sitten näytin nii pelottavalta suurena ja ruskeavalkoisena. Hymähdin.
"Et kai sä syö mua...?" Katri kysyi hiukan pelästyneen näköisenä.
"No kuka perkale sinut söis? Maistut varmaa villasukalle." murahdin ja käänsin selkäni tytölle.

Nuolin hiljaa käpälääni. Kun katsoin taakseni, näin Katrin nousseen ja tulevan luokseni. Käännyin tuhahtaen häneen päin. Tuijotin tyttöä ja näytin hampaitani. Nauroin ihan vain, koska halusin nähdä, voisinko saada bruneten itkemään pelosta. Nousin seisomaan ja lähdin kohti Katria. Murisin kovempaa ja nuolaisin huuliani.

"P..pysy kaukana!" Katri kiljahti. Naurahdin. "Vaan enpä taida pysyä..."
Astelin itsevarmasti tärisevää tyttöä kohti. Loikkasin vasten Katria, kaataen hänet alleni. Painoin tytön lattiaa vasten etutassuillani.

Laskin päätäni lähemmäs Katrin kasvoja ja aloin nuolemaan tämän poskea. Tyttö räjähti nauruun. Virnistin ja laskeuduin pitkälleni hänen päälleen.
"Säikähtikö pikku kisu?" kysyin vittuilevasti. Katri esitti pelokasta ja nauroi vielä enemmän. "Joo, säikähti." tyttö sanoi naurettuaan tarpeeksi.

Nousin pois Katrin päältä ja jäin istumaan hänen viereensä. Haukottelin.
"Väsyttääks?" Katri kysyi noustessaan kyynärpäidensä varaan. Nyökkäsin. "Kyl rupee väsyttään ku on juossu kymmenen kilometriä...vaik se ei ees oo paljoo." naurahdin ja lähdin kohti sänkyä.

Puhdistin käpälät mattoon ja hyppäsin sängylle. Katri sanoi empien: "Eiks sulle kannattais tehä petiä toho lattialle?"
Murahdin ja kaivauduin peiton alle. "Tuu tänne mun viereen äläkä valita!"
Katri naurahti ja nousi varovasti sängylleen istumaan. Puukkasin tälle peittoa ja sain pienen kylmän katseen.

"Mitä?" kysyin huvittuneesti. "Enks mä saa olla kiltti?"
Katri ynähti, kaivautui eteeni peiton alle ja hymähti: "Ssaatt...mut ettei sulle vaa tuu kylmä..."
Hymyilin. "Ei mulle tuu kylmä...aamulla viimeistään. Ens yönä oonki taas pikku susihukka."

Katri nyökkäsi ja painoi päänsä leukani alle. Mä, joka en sellaiseen ollut tottunut, yritin työntää Katria pois. Tyttö käpertyi kippuraan ja murahti.

"Äh...no okei...oo sit siinä..." huokaisin.
"Sä taidat tarvita vaatteet aamulla", Katri naurahti huvittuneesti. Urahdin ja haukottelin.
"No, kuha et jää katteleen mua sit jos ja kun heräät aiemmi...ja onhan se mun laukku tääl." hymähdin. Kuulin vain muminaa Katrin suunnalta. Tyttö oli uinahtanut.
"Äkkiäpä sammu..." ajattelin huvittuneena.

Painoin silmäni kiinni ja vaivuin suloiseen pimeyteen. Tunsin putoavani ja tömähdin pehmoiseen metsämaahan. Käpälien alla tuntui sammalta, tajusin olevani metsässä. Katselin ympärilleni. Hm...kumma paikka.

Haistelin ilmaa päätäni pyörittäen ja hento puron tuoksu leijaili eteeni. Lähdin seuraamaan sitä.

Hetken kävelyn jälkeen näin aukion, jonka keskellä oli kaunis puro. Kumarruin ja join antaumuksella. Kuulin rasahduksen takaani.

Pyöräytin pääni ääntä kohti. Noin kymmenen metrin päässä musta, seisoi kirkkaan oranssin, erittäin kauniin, turkin omaava susi. Käännyin kokonaan ja paljastin hampaani.
"Ja kukahan sä mahdat olla!" murahdin vihaisesti.

Susi otti askeleen lähemmäs huvittuneena. "Ja sä et taida muistaa mua vai? Ootpahan säkin varsinainen olio..." susi totesi naurahtaen.

"WENDY!!" kiljaisin riemusta. Tottakai mä ton suden tunsin. Sehän oli, kukas muukaan, kuin ainoa ihminen jota koskaan rakastin. Eksä, mutta kuitenki joku joka välitti. Ryntäsin Wendyn luo kaaten tämän maahan. Remahdimme kunnolliseen räkänauruun.
"Ihana nähdä sua..." Wendy sanoi rauhoituttuaan.
"Nii suaki, punainen paholainen!" huikkasin iloisena.

"Miks sä oot täällä? Tai siis...mitä sä teet mun unes, jos kysyttäs tälleen?" ihmettelin hetken hiljaisuuden jälkeen. Wendy virnisti veikeästi.
"Tulinpaha katsomaan, mite mun pikku susihukkanen pärjäilee." hän naurahti ja nuolaisi päätäni.
"Hyvin mä pärjäilen..." hymähdin hiljaa.
"Hyvä." Wendy kuiskasi.

------------------------------

Hitto miten paljo voi olla moti kadoksissa...tänki kirjottamiseen meni monta viikkoo