✔️𝗟𝗢𝗦𝗧

1.19

Hoseok nk

Jungkook ignoorasi Jiminin koko loppuviikon. Kai yhtäkkinen paluu toiselle tuli niin äkkiä ja nyt kun Jungkook pystyi purkaamaan kaiken sen mitä hän oli miettinyt Jiministä ja halunnut sanoa sitten kun tämä löytyy. Monesti hän kyllä sanoi, että sitten kun Jimin löytyy hän sanoo hänelle kunnian sanansa.
En ajatellut sitä ihan noin.

Jungkook tulee syömään vasta myöhemmin kun kaikki muut, mutta aamupalalla kun hän saapuu paikalle hän ei katso mihinkään muualle kun vaan omaan aamiaiseen. Olkoot se sitten muroja tai pannukakkuja tai lettuja...tai yksi leivänsiivu.

Jimin taas haluaa parantaa asian. Hän yrittää epätoivoisesti puhua nuorimmalle, mutta poika on mykkä kuin mikä. Ainoa vastaus mikä tulee on murhaavakatse. Meille muille se on vaan pelkkää muminaa.

Tämä aamu ei ollut mitenkään erilainen, tai oli kunnes Yoongilla meni hermot nuorimmaisen käytökseen vanhempiaan kohtaan. Yoongi korotti ääntänsä, mikä taisi pelästyttää nuorimman niin että pieni kyynel tippui poskelle ja juoksu takaisin omaan huoneeseensa.

Hoseok: Jungkook?

Koputin pojan oveen, mutta vastausta ei kuulunut.

Hoseok: Päästäisitkö sisään?

Koputin uudelleen, mutta ei edelleen hiljaista.
Ehtisin kääntyä ympäri, kunnes sitten ruskea puuovi aukeni paljastaen punaposkisen pojan ketä edelleen nyyhkytti.

Kävelin pojan huoneeseen, mikä oli sotkuinen. Kaikkialla oli lautasia tai vaatteita. Huone haisi hielle ja hiusvahalle.

Katseeni kuitenkin tarttui poikaan, joka istahti sängylleen polvet yläkropassa kiinni edelleen nyyhkyttäen. Huomaa kuinka pohjalle huutaminen meni.

Hoseok: Voi Jungkook...

Istahdin nuorimman viereen ja halasin häntä. Silitin pientä pörröistä päätä ja hiljaa kuuntelin pojan nyyhkytystä.

Jungkook: Yoongilla oli oikeus huutaa mulle. Mä oon käyttäytynyt kuin mikäkin kakara Jiminiä kohtaan.

Jungkook: Mut se kaikki vaan purkaantus, viha ja suru.

Hoseok: Sä tarvitset aikaa

Jungkook: Mä olin niin vihanen. Ja viellä kun te kaikki melkein menetitte työnne, Seokjin melkein hukkus...

Jungkook itki hiljaa sylissäni kunnes nukahti. Asetin hänet varovasti sängyllensä makaamaan ja menin etsimään Yoongia.
Mikä löytyi keittiötä muitten seurasta.

Hoseok: Oliks se nyt kauheen fiksua?

Yoongi: Oli. Mä en yhtään kato tollasta touhua.

Hoseok: Mut se huutaminen oli liikaa!

Yoongi: Isomies kestää sen kyllä.

Löin nyrkkini tasolle toisen eteen.

Hoseok: Sä tiedät mitä se poika on koennut! Se ei yhtään tarvinnut sun huutoasi!

Yoongi nousi pöydästä ja otti minua kauluksesta kiinni.

Yoongi: Ainaki se oppii läksys!

Seokjin: Sit molemmat rauhoittuu! Jungkook saa tulla pyytämään anteeksi sitten kun tulee.

Yläkerrassa kävikin samantien ovi ja kuului askeleita portaissa, mikä paljastui talomme nuorimmaksi. Hän tuijotti meitä kaikkia unisilla silmillään kunnes päätyi Jiminiin. Hän käveli raahaten jalkojaan ja levitti kätensä Jiminin kropan ympäri. Pian kuului uudestaan nyyhkytystä.

Jungkook: ...anteeksi hyung...

Oli ainoa sana mikä tuli Jungkookin suusta. Jimin vain vastasi hymyllä ja halasi takaisin. Vihdoin heille tuli sovinto.

Seokjin: Sit Yoongi sinun vuoro.

Yoongi: En halaa.

Seokjin: Min Yoongi.

Yoongi meni samantien halaamaan pikasesti Jungkookia ja taputti selkään mukana pieni hymy ja sitten palasi istumaan paikallensa.

Koti oli taas normaali...

Mites meni siinä että "päivitän huomenna Lostiin" ei siinä menny ku kuukausi😁

En tiiä onko tämä loppu...ei varmaan...