En pelännyt ennen kuolemaa. En edes miettinyt sitä paljoakaan.
Sen jälkeen kun se fakta löi minua suoraan avokämmenellä poskelleni mahdollisesti kovempaa kuin isäni, menin aivan shokkiin.
Tuntui kuin hengitykseni olisi pysäytetty.
Sydämeni halusi osallistua juoksukilpailuun Usain Boltia vastaan. Tajusin kuinka jonain päivänä en enää tiedostaisi mitään. Etten enää pystyisi kommunikoimaan muiden kanssa tai vain olemaan.
Katsoin muutama vuosi taaksepäin Coco nimisen elokuvan. Sain katsottua elokuvan loppuun puoli vuotta sen aloittamisesta saatuani siitä niin pahat traumat. Se oli yhtä kärsimystä. Olisin varmasti saanut pienen järven kyynelilläni.
Minulla tuli hirveä ikävä äitiäni.
En ollut kertonut kellekään hänestä. Tietysti sukulaiseni tiesivät, mutta esim koulukaverini, no eivät todellakaan.
Jos joskus lapsena joku kaveri kysyi missä äitini oli sanoin aina että hän oli töissä.
Älkää syyttäkö tästä päätöksestä minua, se oli isäni, joka opetti pienestä pitäen, että minä en saa kertoa siitä muille. En ellen sanoisi sen olevan minun vikani.
Äitini kuoli takiani.
Hänelle oltiin kerrottu, että hänen raskautensa olisi suuri riski ja että kannattaisi tehdä abortti. Hän ei kuitenkaan halunnut tehdä sitä.
Hän halusi tuoda maailmaan uuden ihmisen. Äiti kuoli samana päivänä kuin minä synnyin.
Jos totta puhutaan, olisin mielummin antanut hänen elää kuin minun.
Onhan tämä elämä suurimmaksi osaksi täyttä paskaa. En ole vielä edes aikuinen ja haluaisin jo pois täältä.
Mummini kertoi aina tarinoita äidistäni; siitä kuinka hän tippui kerran leikkipuiston kiipeilytelineestä, kun halusi näyttää kuinka hän uskalsi kiivetä jotakin tyhmää poikaa korkeammalle ja siitä kuinka äitini oli hyvä koulussa vaikka ei edes lukenut paljoa kokeisiin.
Osaat varmasti pitää salaisuuden? Olen äidilleni kateellinen. Hän kuulostaa juuri sellaiselta täydelliseltä lapselta ja ihmiseltä, jolla on täydellinen elämä ja niin edelleen.
Mietit varmaan mitä mieltä kuolemasta olen nykyään, se on monimutkainen juttu. Samalla se ahdistaa, pelottaa ja antaa paniikkikohtauksia, mutta samaan aikaan en halua elää.
En jaksa. Ennen eläminen oli helpompaa, mutta niiden tultua mukaan se on miltei mahdotonta.
