Emme olleet ihastukseni kanssa viettäneet hirveästi yhteistä aikaa varsinkaan koulun ulkopuolella.
Minun oli pakko olla rohkea ja tehdä se aloite; pyytäisin häntä elokuviin.
Leffan katselu olisi hyvä aktiviteetti ensimmäisille ns. treffeillemme; meidän ei tarvitsisi puhua paljoa, mutta jos haluaisimme elokuvan loputtua vaikka syömään, meillä olisi yksi hyvä keskustelunaihe valmiina.
En kertonut hänelle näiden olevan treffit, koska siihen en olisi ollut vielä valmis. Olin aivan hermona odottaessani elokuvateatterilla hänen saapumistaan. Olisipa hän voinut olla täällä ensin. Onneksi en joutunut odottamaan ihan yksin. Se mukava oli kanssani ja antoi viimehetken vinkkejä.
Täysin uppoutuneena omaan päähäni ja mukavan puheisiin hän saapui kuin tyhjästä. "Ai moi! Mentäskö ostamaan vaik popcornii ja juotavaa? Mä voin maksaa". Miksi sanoin voivani maksaa, minulla ei olisi ollut varaa edes elokuvalipun ostamiseen ja vielä tämä. Näköjään puhelimen näytön korjaus saisi odottaa.
Elokuva oli hyvin viihdyttävä ja mahtava, mutta seura sitäkin parempaa. Kunpa vain olisin voinut katsoa elokuvan loppuun, mutta ei. Noin 20 minuuttia ennen elokuvan loppumista yksi niistä tuli. Se oli tietysti se salmiakki. Ensin se uhkasi sytyttää koko elokuvateatterin liekkeihin ja sitten hakata seuralaiseni.
Sekunniksi sydämeni pysähtyi, mutta tajusin, että minun täytyy toimia ennen kuin on liian myöhäistä. Tunsin kuinka kyynel oli valmiina valumaan poskelleni, en nimittäin halunnut, että kenellekään käy kuinkaan.
"Meidän on ihan pakko nyt lähtee täältä" yritin kuiskata mahdollisimman kovaa jotta seuralaiseni kuulisi ja ymmärtäisi toimia. "Miks, tätä elokuvaa on vielä jäljellä".
"Iskä laitto just viestin et äiti on joutunu sairaalaan ja et joudun mennä vahtii mun pikkusiskoo". "Ihan hirveetä, onks se vakavaaki?" "Ei se kertonu sitä, mut ei kai ihan hirveen vakavaa". Tuntui ihan hirveältä valehdella hänelle, mutta olisin itsekin varmaan joutunut ongelmiin jos olisin kertonut sen tyypin uhkaavan sytyttää tämän paikan tuleen tai hakkaavan hänet.
Hän halusi odottaa minun kanssani bussiani. Ennen sen tuloa halasimme. Tähän mennessä olin ehtinyt jo vuodattaa muutaman kyyneleen. Olin vieläkin ahdistuksen vallassa, vaikka vaara oli ainakin nyt poissa. Tuntui kuin hänen lämmin ja turvallinen kehonsa olisi poistanut osan pahasta olostani. Juuri kun olimme päästämästä irti toisistamme hän kuiskasi "Lopulta it's gonna be aight". Hänen äänensä sai minut rauhallisemmaksi, wau hän osasi monia asioita.
