Kävelin koulun käytävillä aina nopeasti, varsinkin jos kyse oli toisen tai kolmannen kerroksen käytävistä.
Aina kun oli mahdollisuus tiputtaa korkealta jokin asia tai tavara ne aina ehdottivat sitä.
Tänään kun vihdoinkin ihastukseni näki minut ja aloimme vaihtamaan kuulumisia samalla se inhottava tuli luoksemme.
Hän oli aina se joka uhkaili ja oli kuin turkinpippuri. Vahvaa ja kovaa salmiakkia. Odotat, että sisältä paljastuu jotain ihanan makeaa tai pehmeää, mutta ei. Sisältä paljastuu lisää salmiakkia.
Tällä kerralla se alkoi uhkaamaan ihastukseni hiuksilla. Jos en juuri sillä sekunnilla heittäisi puhelintani alempaan kerrokseen, se polttaisi hänen hiukset.
Heitin äkkiä puhelimeni, jotta hänen päänahkansa tai edes hiuksensa eivät joutuisi kärsimään; tiesinhän kuitenkin kuinka tärkeät hänen hiuksensa olivat.
Tietysti hän oli ihan ihmeissään tapahtuneesta. Minulla ei edes ollut kunnon vastausta, aloin vaan mumisemaan jotain ja vaihdoin äkkiä aihetta.
Puhelimeni näyttö meni aivan sirpaleiksi.
Minulla ei ollut lähellekkään tarpeeksi rahaa sen korjaamiseen, eikä isäni antaisi yhtään rahaa jos pyytäisin. Muutenkin minun oli tarkoitus säästää rahaa uusiin kenkiin.
