Minun oli pakko laittaa ihastukselleni viestiä. Oli pakko saada tämän viikon tapahtumista kerrottua jollekin. "Moi, voitasko nähä? Tai vaik puhuu puhelussa?"
"Sori, ei pysty just nyt, mut voit kirjottaa ja mä luen ja vastaan sit ku ehin"
"Ok. No siis mä näin pari päivää sitten ku olin kävelemässä kotiin päin et joku hyppäs sillalta alas. Tai siis mä yritin parhaani mukaan saada sen pois sieltä, mut just ku olin melkein saanu sen tulemaan takasi iha siihe niiku tiiäkkö niiku sisäpuolelle siltaa ni sit se hyppäs. Sit mä oon alkanu dikkaa lukemisesta. Jotenki sä pääset siinä ihan toiseen paikkaan ja pystyt niiku samaistuu niihin hahmoihin ja saat sellast vertaistukee jos molemmil on samanlaisii ongelmii ja näi edespäin. Ainii mä tosipaljon haluisin nähä sua. Mietin et voinko sanoo näin, mut mulla on ikävä kosketusta ja haleja, ni ehkä voisit auttaa? Mul on ikävä sellasii pitkii keskusteluja jossa se aihe voi olla välillä ihan random mut sit kumminki siin on sellai olo et molemmat on niiku samal aaltopituudella ja se keskustelu ei oo missään vaiheessa sellai et omg hitto ku on awkward. Huono juttu on se et must tuntuu et kaikki mun kaverit nukkuu siinä vaiheessa ku ehtisin puhumaan. Mut ehkä lopetan ennenku innostun ja kirjotan romaanin sulle, oot tärkee!"
Olisin halunnut kertoa ongelmistani pääni kanssa ja kertoa viivoistani ja siitä, että melkein päätin oman elämäni, ja että se hyppääjä oli äitini. Toisaalta en enää ollut niin surullinen, että häntä ei enää ole. En kuitenkaan ikinä tutustunut häneen, joten en käytännössä menettänyt mitään.
