Drarry - Sinä (FIN)

Harry & Draco

Harry

Katsoin itseäni peilistä - päälleni tiukasti istuvaa pukua, jonka kangas suorastaan kiilsi keittiön ikkunasta lankeavassa auringonvalossa. Sen tummaakin tummempi sininen enteili lähes mustaa, mutta oikea valaistus antoi kuninkaallisen sinisyyden puhjeta kuin itsestään. Tietyltä etäisyydeltä katsottuna oli, kuin kankaan pinnan pienet nypyt olisivat loistaneet timanttisina, aivan vihreistä silmistäni huokuvan onnellisen valon tavoin. Katsoin itseäni silmiin - silmälasit olivat kerrankin niin hyvin kiillotetut, että niiden läpi maailmaa tarkastellessa ei näkynyt yhtäkään tahraa. Hetken ajattelin, että peilikuvan oli pakko olla vain yksi velhomaailman elävistä maalauksista, eihän tällainen onni voinut millään tavalla sopia minun elämääni.

Mutta niin se vain oli, vakuuttelin itselleni antaessani hiuksilleni vielä viimeiset kamman sukaisut (jotka eivät nekään tosin olleet tarpeeksi ainaisen sotkuisten hiuskarvojeni kesyttämiseen), minä olin kuin olinkin menossa naimisiin Draco Malfoyn kanssa. Olin menossa naimisiin Draco Malfoyn kanssa, enkä vielä ollut herännyt ruususenunesta, joten hetki hetkeltä tuo ajatus alkoi iskoutua mieleeni entistä todellisempana. Hymyilin ajatukselle, että pian meidän elämämme olisi punottu yhteen kaikin mahdollisin keinoin.

Talo tuntui tyhjältä nyt, kun Draco oli poissa. Mies kun, hellyttävää kyllä, oli vaatinut pitäytymään siinä ikivanhassa perinteessä, ettei hääpari saanut nähdä toisiaan koko loistossaan ennen seremoniaa. Pudistin päästäni siihen pyrkivän kuvan Ginnystä valkoisessa mekossa, johon oli sommiteltu samanvärisiä kangaskukkia. Se kävi nyt helpommin, kuin vielä muutama viikko sitten. 

"Tahdon", muodostin tuon kauniin sanan huulillani ja pyörähdin kannoillani kuin ensimmäistä kertaa rakastunut kolmetoistakesäinen. Se oli tapahtumassa se oli tapahtumassa se oli tapahtumassa.

Draco

"No niin, sulhaspoika", pystyin kuulemaan ivallisen hymyn Blaisen äänessä nurkan takaakin. Tuhahdin, mutta kuka tahansa olisi pystynyt kertomaan, ettei minussa oikeasti ollut yhtäkään solua, joka sillä hetkellä olisi tuntenut turhautumista. Koko sen viikon ajan olin ollut niin syvällä tyytyväisyydessäni, etten luultavasti edes olisi huomannut, jos maailma olisi sortunut ympäriltäni. 

"Et sitten yhtään siirappisemmalta pystyisi kuulostamaan?" taivutin ääneni sarkasmin korkeimpiin sfääreihin. Vanhan ystävän kanssa puhuminen tuntui hyvältä - jos totta puhuttiin, olin ollut hämmästynyt, kun Blaise oli ottanut minuun yhteyttä ja kirjoittanut kirjeessään aivan, kuin mikään maailmassa ei olisi muuttunut. Kuin minä en olisi pelottava, enkä rikkinäinen. 

"Paraskin puhuja, herra Harry-sitä Harry-tätä", Blaise marssi esiin kulman takaa kädessään pari kiiltäviä mustia kenkiä. "Tässä", hän ojensi kenkäparin minulle vilkaisten samalla arvostelevasti jalkojani, joita verhosivat sillä hetkellä ainoastaan likaiset sukat, sellaiset, joiden oli tarkoitus olla valkoiset. "Et kai aio pitää noita sukkia?"

Vilkaisin jalkojani. "Eihän kukaan niitä kuitenkaan näe."

"Mutta se - se pilaa kiiltokuvapojan aurasi!" Blaise totesi äänellä, joka kalskahti siltä, että "kiiltokuvapojan auran" olisi pitänyt kuulua jokaisen perusvelhon sanavarastoon.

Vilkaisin Blaisea tekeytyen järkyttyneeksi. "Ota tuo takaisin, Zabini!" Viitoin kohti itseäni kuin narsisti ikään, ja virkoin parhaalla itserakkaaksi korotetulla äänelläni: "Minunkaltaisiani ei muita löydy Pariisin huippuvaatehtimoiden ulkopuolelta."

Vaikka Blaisen tämän huomautuksen johdosta aloittama naurunremakka saattoikin kieliä muusta, ei tuo huomautus oikeastaan ollut kovin kaukana totuudesta. Vaikka itse sanoinkin, olin häikäisevä. Frakkini muistutti minua siitä yhdestä 1700-luvulle sijoittuvasta jästielokuvasta prameine tanssiaisineen. Sen hännyksen sisäpuoli oli komean punasävyinen, kun taas ulkopuolelta kangas oli jämeää mattamustaa. Takin alla valkoisen paitani ohut kangas oli kevyesti tungettu harmaisiin puvunhousuihin, jotka kulkivat kauniissa symbioosissa silmieni värin kanssa. Olin valmis.

"No, toivotaan että sulhosikin pitää herra komistuksesta", Blaise tyrskähti.

Harry

Vedin keuhkoihini keväisenraikasta ulkoilmaa astuessani uuden kotitalomme ulkorappusille. Halusin huutaa riemusanomaa koko maailmalle - minun hääpäiväni oli täällä, täältä minä tulin. Olin rakastunut, olin onnellinen. Minä tahdoin.

Draco

Auringonsäteet hivelivät suljettuja silmäluomiani. Halusin tämän hetken olevan ainutlaatuinen - kun avaisin silmäni, halusin tämän aamun piirtyvän ikuisesti verkkokalvoilleni. Silmäni aukesivat, ja maailma hymyili, kuin se olisi tehty vain minua, meitä, varten. Minä tahdoin.