Drarry - Sinä (FIN)

Harry

Olin muutaman tunnin saanut pidettyä mieleni turhanpäiväisissä asioissa. Lasten rähjäisissä huispauskaavuissa ja Päivän Profeetan uusimmissa juoruissa. Sekä tietysti myös itse työssäni; alamaisten käskyttämisessä ja muutaman sekasotkun suitsimisessa. Itse asiassa, kävellessäni työpäivän jälkeen kohti hissejä, jotka veisivät minut uloskäynnin luokse, olin lähes täysin unohtanut aamun huoleni. Vihreänä kiiltävät käytävät johdattivat minut lähemmäs kotiinpääsyä, ja ainoa tunne, jota tunsin oli ilo muutamasta vapaatunnista ennen, kuin rumba taas alkaisi alusta. Siispä tuli yllätyksenä, kun joku äkkiä tarttui minua käsivarresta ja veti minut sivuun kääntyvälle hämästi valaistulle käytävälle. 

Käännyin, ja samassa tuntui siltä, kuin kaikki sanat olisivat sillä hetkellä huuhtoutuneet pois aivoistani. Draco Malfoy katsoi minua suoraan silmiin, kasvoillaan outo, vakava ilme. Hän puristi yhä käsivarttani. Ilmeisesti Draco huomasi asian samaan aikaan, sillä ripeästi hän veti kätensä irti minusta. Katse kuitenkin oli ja pysyi, värähtämättömänä. En enää tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä. Oliko tuo mies tullut hulluksi? Pitäisikö hänet hetimmiten kuljettaa Pyhän Mungon sairaalaan? Olisi ehkä pitänyt sanoa jotakin, mutta en tiennyt mitä. En myöskään hinkunut oleskella epämiellyttävän pitkään sellaisen ihmisen seurassa, jota kohtaan minut oli ikuisesti tuomittu tuntemaan yksipuolista, piinaavaa halua. Niinpä aloin hivuttautua sivulle, takaisin käytävälle, josta minut oli hetki sitten napattu. 

"Mikä helvetti sinua vaivaa?" takaani kuuluvan äänen kylmyys sävähdytti minua. Eikä niinkään äänensävyn takia, vaan ennemminkin siksi, että se oli niin tuttu. Vaikka oli vierähtänyt vuosia siitä, kun olin viimeksi kävellyt pitkin ikivanhan velhokoulun käytäviä ja kuullut sen ilkkuvat sanat takanani, oli kuin kaikki ne vuodet välillämme olisivat haihtuneet pois. 

Käännähdin, ja kohtasin jälleen Malfoyn katseen. Siinä säkenöi viha, se sama kuin silloin aikanaan, mutta myös... Tuo selittämätön tunne, taas! 

"Malfoy, mistä sinä puhut?" mutisin.

"Kautta Merlinin parran, Potter!" Malfoy kivahti, "Sinä, sinä, tuijotat minua ensin hississä, sitten huudat minulle keskellä Taikaministeriötä ja nyt kun minä yritän tavoittaa sinut, sinä juokset karkuun!" 

"Miten se sinua liikuttaa? Sinua ei selvästikään voisi vähempää kiinnostaa!" kivahdin takaisin. 

"Voi hemmetti soikoon, Potter!", Malfoyn ääni värähti huomiotaherättävästi, "Etkö sinä ymmärrä? Etkö sinä tosiaan ymmärrä?" 

En enää käsittänyt ollenkaan, mitä Malfoyn päässä liikkui. 

Tämä pudisti päätään epätoivoisena. "Kaksikymmentäviisi vuotta", hänen äänenvoimakkuutensa oli pudonnut huudosta lähes kuiskaukseksi, "etkä sinä idiootti voi käsittää." 

Tuntui siltä, että aivoni ylikuumenisivat kohta. Pudistin päätäni ja yritin taas hivuttautua kauemmas Malfoysta. Olin luultavasti joutunut jonkinlaisen pilan kohteeksi. Mikään muu ei selittäisi aina oi-niin-kylmänviileän Malfoyn tämänhetkistä käytöstä. Mutta ennen kuin ehdin liikkua yhtään pidemmälle, tunsin tämän jälleen tarttuvan käsivarteeni. Ja sitten tapahtui jotakin, joka oli tarpeeksi romahduttamaan koko maailmankuvani. Kuin pääni sisäiset universumit olisivat joutuneet törmäyskurssille, kaikki se jota olin rakentanut mielessäni vuosikymmenien ajan, sortui. 

Draco Malfoy suuteli minua.