Drarry - Sinä (FIN)

Harry & Draco

                                                                          Harry

En tiennyt enää mistään mitään. Se tunne jatkui päässäni koko loppupäivän. Kävellessäni sisään kotiovesta, en voinut vilpittömästi hymyillä vaimolleni tai rutistaa lapsiani halaukseen. Sillä kävellessäni sisään kotiovesta olin eri ihminen kuin se, joka oli sulkenut tuon oven aamulla lähtiessään töihin. Silloin toiveeni, mielihaluni ja tukahdutetut unelmani olivat olleet mielessäni vain aika ajoin, ainoastaan melankolisimpina hetkinä, jolloin mietin elämää, jonka olisin voinut saada. Elämää, jota en kuitenkaan koskaan saanut. Nyt mieleni täyttyi aivan eri asioista. 

Miksi Draco oli suudellut minua? Oliko se ollut jonkinlaista sairasta pilaa? Kaikki ne sanat, jotka hän oli sanonut... Se ei voinut olla totta. Malfoy oli huijannut minua ennenkin, nytkin mies varmaan naureskeli hämmennykselle, joka oli luultavasti paistanut kasvoiltani tuon suudelman jälkeen. Se oli ollut ihmiskoe. 

Toisaalta taas, Draco oli kuulostanut siltä, kuin oikeasti tarkoittaisi sanojaan. Hän oli näyttänyt siltä, kuin tarkoittaisi sanojaan. Mutta jos ihmeitä tosiaan saattoi tapahtua, jos rakkautemme oikeasti oli ollut molemminpuoleista läpi kaikkien näiden vuosien, mitä se voisi tarkoittaa? Emmehän me vain voisi spontaanisti karata naimisiin ja muuttaa Mauritiukselle, meillä kummallakin oli perhe, lapsia, vaimo. Mitä me muka voisimme tehdä? Antautua rakkauden vietäväksi, ajatella, että rakkaus voittaa kaiken. Joutua Me Noidat -lehden juorupalstoille viikoiksi ja saada kansan vihan niskaamme kaikkien muiden velhomaailman kohujulkimoiden tavoin. En halunnut asian olevan niin. Mutta toisaalta en halunnut myöskään jatkaa valheessa elämistä. Mikäli se suudelma oli oikeasti tarkoittanut jotakin. Mikäli se ei ollut vain suudelma, jonka oli määrä ajaa minut pois raiteilta, en voinut antaa asian olla ja menettää ainoan mahdollisuuteni saada onnellinen elämä.

Draco

En voinut uskoa sitä, mitä olin juuri mennyt tekemään. Olin paljastanut sydämeni syvimmälle haudatut salaisuudet, ne, jotka olin vannonut pitäväni ajatusten haudassa hamaan loppuun saakka. Sillä hetkellä ajattelu ja terve järki olivat astuneet sivuun, enkä ollut voinut estää itseäni. Potter oli vain ollut siinä ja yhtäkkiä... Olin löytänyt itseni suutelemasta häntä. Olin kyllä ajatellut ensisuudelmaamme usein, tietysti vain täysin hypoteettisesti, sillä olin tiennyt sen olevan asia, jota ei koskaan voisi tapahtua. Mutta koskaan en ollut ajatellut sen tapahtuvan aivan tällä tavalla. Niin äkkiä ja odottamattomasti, varomatta ja päättömästi. Realistisesti ottaen olin uskonut Potterin vetäytyvän äkkiä poispäin minusta ja lyövän minua leukaan, mutta niin ei ollut käynyt. Hän oli vastannut suudelmaan, hänen huulensa olivat leikkineet omillani, hengityksensä sekoittunut minun hengitykseeni. Hetken olimme olleet siinä yhdessä, ikään kuin niin olisi aina ollut tarkoitettu. Kunnes olin vetäytynyt taaksepäin, perääntynyt sanaakaan sanomatta pois ja kadonnut. Enkä ollut enää tiennyt mistään mitään. Ei ollut mahdollista, että Potter... tuntisi samoja tunteita, joita minä tunsin häntä kohtaan. Mutta silti se jollain ihmeen kaupalla tuntui ainoalta järkeenkäyvältä selitykseltä.