Drarry - Sinä (FIN)

Draco & Harry

                                                                         Draco

Jostakin syystä en pystynyt siihen. En pystynyt kääntymään ja kohtaamaan tuota ihmistä, jonka kohtaamisesta olin nähnyt unia lähes kolme vuosikymmentä. En pystynyt kohtaamaan häntä, ensimmäistä kertaa, kun hän vapaaehtoisesti suostui siihen. Sen sijaan jatkoin sinnikkäästi kävelyä eteenpäin, yrittäen sulkea korvani Potterin ääneltä. Pujottelin väkijoukon seassa niin ripeästi, kuin on mahdollista, ilman että se näyttää epäilyttävältä. Pian en enää kuullut nimeäni. Huokasin helpotuksesta. 

                                                                     Harry

En tiedä, mitä juuri tapahtui. Ensinnäkään en tiedä, miksi tein niin. Miksi huusin Dracon perään, ja miksi jatkoin sitä vielä sittenkin, kun tämä oli tehnyt varsin selväksi, ettei halunnut nähdä minua. Miksi mikään olisi muuttunut sitten Tylypahkan-aikojen? Hän inhosi minua silloin, ja hän inhosi minua nyt. Harmi vain minä en tuntenut häntä kohtaan samalla tavalla, kuinka tahansa sinnikkäästi yritin. Juuri nyt halusin joutua lohikäärmeen nielemäksi, mutta en voinut, sillä minulla oli kiire töihin. Silti, edes päästyäni toisessa kerroksessa sijaitsevaan toimistooni, ja hukutettuani itseni erilaisiin raportteihin ja asiakirjoihin, ajatukset eivät jättäneet minua rauhaan. 

Harmaiden silmien nopea, mutta kiinteä katse. Tapa, jolla miehen posket olivat muuttuneet normaalin lähes haamunkalpeasta hailakan vaaleanpunaisiksi. Hermostunut, vaivaantunut kehonkieli. Tiesin kuvitelleeni kaiken. En ainoastaan tiennyt, olin täysin varma. Sen pienen hetken ajan, kun silmämme kohtasivat hississä, olin ollut näkevinäni Dracon katseessa aavistuksen... En edes tiedä, mitä kuvittelin sen olevan. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Mielikuvitus oli joskus ärsyttävä seuralainen. 

...

Draco

Minun oli pakko myöntää, että helpotuksesta huokaisu oli ollut liian aikaista. Kaikki syyt, miksi Harry Potter olisi saattanut halua puhua kanssani, olivat parempia kuin tämä kalvava epätietoisuus, jatkuva halu lyödä itseäni tyhmyyteni vuoksi. Pahinta, jota olisi voinut tapahtua (no, sen lisäksi että Potter olisi tappanut minut, mutta en odottanut sitä auroriviraston johtajalta) oli riita hänen kanssaan, ja siihen olin saanut tottua kouluaikoinamme. Positiivisemmalla puolella oli tietysti olemassa se pieni mahdollisuus, että... Ei, en halunnut edes myöntää ajattelevani mitään sellaista. Olisi täydellisen, idioottimaisen absurdia ajatella, että, no, että tunteeni saisivat vastakaikua. 

Silti, mitä tahansa olikin luvassa, en kestänyt arvailua ja koko kehossa kutittavaa kiinnostusta. Minun piti saada tietää, mitä asiaa Potterilla oli ollut. Minun piti löytää hänet.