The Chosen One||Aleksi & Reader

Elämän vuoristorata

Aleksi pov

Juoksen tuon viereen ja melkein hyppään hänen sänkyyn niin että kuulu aivan järkyttävä rusahdus. En tiedä kuuluiko se sängystä vai mun polvista sillä sairaala sängyt ei ole mitään pehmeitä. (Minulla on ihan irl kokemusta asiasta) Annan Saanalle todella ison halin samalla kun yritän miettiä mitä mun pitäisi tehdä. Nousen ja otan hänen olkapäistä kiinni ja katson häntä pitkään. "Selitä miksi kerrassaan miksi tollainen ihminen voi tehdä itselleen jotain näin kamalaa?" En saa vastausta, Saana vain itkee kasvot käsiin haudattuna. "Hei nyt mä oon sun tukena eikö? Mä varmistan että kaikki menee paremmin ja mä olen sun tukena ainakin ne kaksi kuukautta ja enemmän Okei. Sulla ei ole mitään hätää mutta pyydän että lopeta tällainen homma ja mä autan sua siinä."

Saana pov

En kestä enää sitä mitä Aleksi sanoo. Mehän tapasimme vain vähän aika sitten, hän ottaa liikaa vastuuta minusta emmekä edes tunne toisiamme kunnolla. "Aleksi me tavattiin juuri eikä edes tiedetä toisistamme mitään. Se on liian iso askel ja valitettavasti mä en halua että joudut ottamaan musta huolta, mä mieluummin pysyn täällä sairaalassa tai meen laitokseen." Auts, tuo sattui sanoa. Aleksi katsoo minua pitkään aivan hiljaa, en tiedä yhtään mitä hän ajattelee tai onko hän vihainen vai mitä.

"Ei mitään muttia sillä mä meen allekirjoittamaan ne paperit." Siinä samassa kun Aleksi sanoo tuon hän lähtee ovea kohti. "Aleksi et varmana mene sin...." nousen istumaan ja kun jalat koskettavat maata nousen seisomaan, se oli paha virhe. Huudan aivan täydestä kivusta, tuntuu hetkisen siltä kun oisin juuri synnyttämässä. Vielä ennen kun joku kysyy en ole raskaana eikä minulla ole lapsia ollutkaan. Minun toinen jalka pettää jäätävän huippauksen takia, lennän maahan pahasti ja yritän ottaa käsillä vastaan mutta en pysty. Käteni ovat kipeät ja paketissa viiltelyn jäljiltä, En onneksi satuta itseäni pahasti. Ehkä pieni pään kolahdus taisi kuulua mutta muuten olen kunnossa, pienen hetken ajan.

Kivut alkavat taas mutta nyt vatsassani ja ne eivät lopu. Aleksi huutaa lääkäriä ja pian sieltä tulee hoitajia ja lääkäri paikalle. He nostavat minut takaisin sängylle ja alkavat tutkimaan mahaani esim painelemalla sitä. Huudan vain kivusta, erehdyin tämä on pahempaa kuin synnytys. Edelleenkään minullahan ei kokemusta ole. "Mitä tapahtuu? Mikä Saanalle tuli?" Aleksi kyselee hädissään. Tämä on aivan kun jostain kliseisestä leffasta jossa kohta kerrotaan jotain että olen kuolemassa mutta se ei minun kohdalla ole mahdollista. Tai onhan se mahdollista mutta niin ei käy. Minulle annetaan jotain rauhoittavaa ja sitten pimenee enkä tiedä yhtään mitä tapahtuu.

Aleksi pov

"Minne te viette sitä?" Huudan kun hoitajat alkavat kuljettamaan Saanaa jonnekin. Yksi hoitaja jää jälkeen ja alkaa kertomaan jotain leikkauksesta, hän sanoi jotain tällaista. "Saanan sokeri- ja rautaarvot olivat liian alhaisia, ja kuten aikaisemmin sanoimme hänellä on anoreksia. Saana viedään leikkaukseen jossa kiinnitämme häneen putken jonka kautta Annamme hänelle ruokaa sen aikaa kun pitää. Hän joutuu siis olemaan täällä vielä jonkin aikaa."
Tuntuu kamalalta siitä mitä tuolle tytölle on tapahtunut. "Selviäähän se?" Oli kyllä vähän tyhmä kysymys ja saan vastaukseksi nyökkäyksen ja ohjeen aulaan missä minun pitäisi odottaa. Ylireagoinko mä?

Kello on 3 yöllä ja olen juonut varmaan viisi kuppia kahvia. Leikkaus on kuulemma saatu valmiiksi mutta en vielä voi mennä katsomaan häntä. Lopulta tajuan sen mitä Saana sanoi minulle, ehkä hän ei halua minua tänne. Ehkä minun pitäisi vain lähteä kotiin nukkumaan. Kerron lääkäreille numeroni mutta en allekirjoita papereita vielä. Käsken heidän laittaa viestiä kun Saanaa voi tulla katsomaan ja sitten lähden takaisin kotiin. En pääse kotiin asti vaan jään studiolle että en nukahtaisi rattiin, pääsen sisälle ja menen sohvalle johon sitten nukahdankin.

Herään aamulla ja kello on 11! Ketään ei näy studiolle joka toisaalta on ihan hyvä. Lähden heti ekana kotiin ja käyn ruokkimassa Rillan sekä päästän hetkeksi pihalle että se saa tehdä tarpeet. Sitten ajan jopa vähän ylinopeutta sairaalaan, jossa juoksen sisälle ja suoraan Saanan huoneeseen.
Saana on herännyt ja katsoo minua surullisesti, hän on itkenyt. "Ootko sä kunnossa?" Kysyn haikeasti. "En todellakaan ole, miten mä pärjään? Mitä mä oon tehny?" Saana sanoo itkien ja hiljaa. Menen hänen viereensä ja otan tuota kädestä. "Mä autan parhaani mukaan. Käynkö mä allekirjoittamassa sen sopimuksen?" Kysyn. "Et sä voi. Lääkärit löysi jotain niin joudun olemaan täällä vähän pitempään" Saana kertoo katsellen käsiään. "Mitä ne löysi?" Kysyn varovaisesti. Näen kun tuon poskelle valuu kyynel, käy sääliksi. "Sä et varmana ymmärrä enkä mä ehkä halua kertoa, se on noloa ja sua tuskin kiinnostaa."Saana tiuskaisee. Miten niin ei kiinnosta? Nyt olen hämmentynyt, ja väittääkö tuo tyttö että olen muka tyhmä vai? "Kerro vaan mä en naura tai mitään" sanon todella "vakuuttavan" kuuloisesti. "No mä taisin joskus nuorena sairastaa bulimiaa. Mä sitten vedin sellasia sanotaan vaikka nälän esto lääkkeitä. Mut niistä oli kai jääny jotain juttuja jotka oli vahingoittanut mua jotenkin pahasti en ymmärrä" Tuo kertoo aivan punaisena ja nolostuneena. "Ja mitä noloa tossa nyt oli?" Kysyn vähän nauraen ja saan vastaukseksi vain erittäin vihaisen katseen, sitten me molemmat vain alamme nauraa erittäin kovaa.

Time skip 1 viikko

Saana pov

Pääsen pian pois sairaalasta, pitää vain odottaa että lääkärit tulevat päästämään minut pois. Aleksi istuu vieressäni koska hänen pitää viedä minut hänelle, hän allekirjoitti sopimuksen vaikka kielsin häntä kuinka monesti. Eihän sille enää mitään voi mutta nyt kun olen tutustunut aleksiin kaikki on paremmin. Aleksi paljastuikin erittäin ihanaksi ja aloin ymmärtää miksi hän auttoi minua. En silti kyllä haluaisi sekottaa pakkaa sen enempää, en voi sanoa että en olisi lämmennyt hänelle mutta olen edelleen sitä mieltä että en ansaitse olla edes hänen kaverinsa. Olemme kuitenkin lähentyneet paljon, ehkä se ei olekkaan niin paha. Sain kuulla enemmän bändistäkin, olemme kuulemma menossa tapaamaan heitä kun olemme saaneet tavarani aleksin luo koska jätkät olivat pakottaneet aleksin viemään minut heille näytille. Sitten ovi aukeaa ja säikähdän kun lääkäri astelee sisään. "Oletkos valmiina kotiin lähtemiseen?" Tuo kysyy iloisesti. "Tottakai, tai no enhän mä tarkalleen kotiin ole menossa" vastaan. "Aivan... Muistattehan että kanssasi täytyy olla joku melkein koko ajan esim kauppaan ei saa lähteä" lääkäri sanoo jotenkin oudosti en ymmärrä oliko tuo vittuilua vai mitä. "Mä pidän tän tyttelin turvassa kaikelta pahalta" Aleksi on niin sö...siis piti sanoa että hauska kun hän sanoi tuon. "On kyllä söpöä" tuo lääkäri sanoo pieni hymy kasvoillaan "No minun puolesta voitte lähteä joten hei hei" Hän jatkaa ja lähtee pois.

"Luuliko se ihan oikeasti että me ollaan tyyliin yhessä?" Sanon nauraen
"No varmaan, mutta ei ois kyllä vaikeeta luulla niin" Aleksi sanoo. "Niin joo just. Eikun hetkinen häh? Miten niin" olen hämmentynyt "Miten niin?, sähän pidät mua kädestä" Aleksi vastaa ja sitten meinaan räjähtää. Katson alas ja se on totta, olin kait säikähtänyt lääkäriä ja ottanut Aleksia kädestä. Punastun ja vetäisen käteni nopeasti pois. "Anteeksi Aleksi tosi paljon. Ei ollut tarkoitus se...se oli vahinko" änkytän nopeasti ja hermostuneena. " Hei älä huoli ei se haittaa, ihan oikeasti ei mitään hätää" Aleksi sanoo nauraen.

Ei tullut jouluna lukua mutta oli kiire joten nyt tuli sitten extra pitkä hope you like it T: Weirdlilbitch