The Chosen One||Aleksi & Reader

Talossa kaksi paloautoa paikalla

Aleksin pov

"Viola Kaunisvesi" kuuluu Saanan suusta. Jähmetyn paikalleni, mikään aistini ei toimi. Tuntuu kuin sydän jättäisi pari lyöntiä välistä. "Aleksi. Mä tiedän että oot järkyttynyt mutta mä tiedän yhden asian varmaksi ja se on se että Aleksi. Sun siskos on elossa" Saana sanoo ja käännän katseeni tuon vihreisiin silmiin samalla kun kyynel valahtaa poskelleni. "Mistä sä tiedät et se on elossa?" Kysyn ja hän empii hetken kunnes saan vastauksen.

"Aleksi, Viola ei koskaan kadonnut. Se vain halusi rauhaa maailmasta ja lähti ulkomaille hetkeksi ja jos mietit miten tiedän se laittoi mulle viestiä ja sanoi älä kerro kellekään ja älä etsi mua. Viola myös lupasi että hän laittaa viestiä kun palaa Suomeen. Mä sain viikko sitten Violalta viestiä että se palasi suomeen ja haluaa tavata mutta olin silloin sairaalassa niin me ei olla keritty tavata." "E-eli Viola on ihan kunnossa ja haluaa tavata sut?" Kysyn vähän rauhallisemmin. "Mä voin sopia tapaamisen Violan kanssa ja kysyä siltä että miksi se ei ole sanonut sulle ja perheellesi mitään" Voi luoja mä rakastan tuota tyttöä. Hoen tuolle vain kiitosta samalla rutistaen tuon kuoliaaksi.

"Aleksi Aleksi Aleksi" Saana juoksee makuuhuoneeseen innoissaan. "No mitä mitä mitä" "Viola haluaa tavata jo tänään" Saana kertoo innoissaan ja ilmeeni kirkastuu heti. "Ai oikeasti, siis tänään?" "Joo joo tänään" Saana kertoo vähän hyppien ilosta. "Jes jes jes! Monelta?" Kysyn halaten Saanaa. "No nyt heti joten lähen sinne kahvilalle Tossa nurkan takana" "Siis nyt jo" Kysyn vähän ihmetellen. "Joo ja ennen kun kysyt niin pärjään ihan fine yksin" Saana nauraa. "No ole varovainen sitten niinku ihan oikeasti" Vastaan katsoen tuota erittäin vaativasti suoraan sieluun. "Joo joo äiti, moido" "No moikka vaan" Vastaan Saanalle ja pian ovi pamahtaa kiinni.

Saanan pov

Pääsen kahvilalle turvassa ehkä noin viidessä minuutissa ja astuessani sisään nään tutut kasvot. "Apua Saana moi!" Viola vastaa heti juosten minua kohti. "Omg apua moi, sä näytät upealta" Vastaan hänelle takaisin, Viola on ainut jota voisin sanoa ystäväkseni ja hän taitaa olla ainut ystäväni koskaan. "Nyt kerrot kaiken mitä on tapahtunut" jatkan kun pääsemme pöytään ja niinhän hän kertoi.

Pitkän ajan jälkeen tulee pieni hiljaisuus kunnes päätän kysyä sen yhden ison kysymyksen. "Viola, mä en tienny että sulla on isoveli" kerron ja Viola katsoo minua ihmeissään. "Mistä ihmeestä sä sait tietää" Viola kysyy ihmeissään. "Se on mun kaveri nykyään ja vähän niinku joudun asumaan sen luona vielä melkein 2 kuukautta sen onnettomuuden takia" kerron tuolle ja odotankin jo pahinta mutta Viola ottikin sen melko hyvin. "Joo Aleksi. Mä rakastan sitä ja mulla on oikeesti ikävä sitä mutta mä en voi laittaa sille viestiä" Viola kertoo samalla katsoen kahviaan surullisen ja syyllisen näköisenä. "Mikset voisi?" Kysyn yrittäen saada tuohon katsekontaktin. "Musta tuntuu niin syylliseltä kun en kertonut ja Aleksi jopa teki katoamisilmoituksen niin tuli niin paha olo." Viola yrittää sopertaa katsoen minua itkuisilla silmillä.

"Aleksi ei todellakaan ole vihainen vaan huolissaan. Sain vasta eilen tietää että oot sen sisko ja usko kun se sai tänään tietää että sain tapaamisen sovittua sun kanssa se itki. Se oli niin helpottunut kun sai kuulla että sä olet kunnossa" Kerron ottaen Violaa kädestä ja silittäen sitä peukalollani. "Mä haluaisin tavata sen ja pyytää anteeksi niin paljon mutta mä en uskalla" Viola selittää kunnes saan parhaimman idean ikinä. "Aleksi asuu ehkä 500 metrin päässä tästä ja se on kotona. Miltä kuulostaisi jos mentäisiin yhdessä sen luo?"

Violan pov

En ikinä olisi voinut uskoa että olen menossa tapaamaan veljeäni neljän vuoden jälkeen lähdöstäni. Tuntuu syylliseltä että en kertonut hänelle mutta en vain halunnut pitää yhteyttä keneenkään. "Saana muista että tää kaikki on sit sun ansiota ja sä oot aivan mahtava ystävä, pyydän ei ikinä rikota tätä ystävyyttä" Sanon Saanalle kun seisomme ilmeisesti Aleksin asunnon ovella. "Pikkusormilupaus?" Saana kysyy. "Pikkusormilupaus" ja niin se sopimus on sitten tehty. Hengittelen syvään ja yritän olla jännittämättä. "Usko pois se yllättyy" Saana kerkeää vielä sanoa ennen kuin hän avaa asunnon oven.

"Saana sä tulit takas" kuuluu ääni olohuoneesta. Aleksi on kyllä kasvanut aika paljon joten ei ihme että hän ei kuulosta enää siltä 19v pikku Aleksilta jonka jätin suomeen. "Aleksi meillä on vieras joten tuutko eteiseen" Saana huutaa ilmeisesti Aleksille. "Ai ku-" Aleksin lause jää kesken kun tuo näkee minut seisovan eteisessä.

Nään Aleksin silmien kostuvan ja niin tekevät omanikin. "Mä meen olohuoneeseen jutelkaa te rauhassa" Saana ilmoittaa ja nyt seisomme Aleksin kanssa tosiaankin kahdestaan. "Wau, sä oot kasvanut" saan soperrettua itkun keskeltä. "Viola" Aleksi kuiskaa. Aleksi on värjännyt hiukset ja kasvanut todella paljon, hän myös kuulostaa niin paljon vanhemmalta. "Mä oon pahoillani että mä lähdin mutta muistithan mun sanat." Pieni hiljaisuus laskeutuu yllemme.

"Vaikka lähtisin kuinka kauas jopa tai-" "vaisiin mä olen aina sun sisko ja ylpeä susta" Aleksi jatkaa ottaen askeleen lähemmäs minua. "Voi Aleksi rakas" Sanon purskahtaen täyteen itkuun ja hypäten Aleksin syliin. Aleksi onneksi vastaa haliin rutistaen minua oikein kunnolla. "Mä olen niin pahoillani siis oikeasti niin pahoillani Aleksi" Selitän tuon olkapäätä vasten itkien sieluni ulos. "Älä ole mä vaan olin niin huolissani ja syytin itseäni koko jutusta koska sä oot mun pikkusisko ja mun piti pitää susta huolta. Me luultiin jo että sä olit kuollu" Aleksi rauhoittelee minua silittäen päätäni silti itsekkin itkien.

"Mun on pakko olla. Mä jätin sut neljäksi vuodeksi yksin enkä edes ilmoittanut, mä en ollu sun tukena niinkuin mä lupasin. En kertonut kellekään ja sitkun mun piti kertoa teit sen ilmoituksen ja mä panikoin." Soperran Aleksin rintaa vasten. Aleksi pysyy vain hiljaa, tässä on niin hyvä olla. "Mutta nyt sä oot siinä ja sun isoveljenä mä varmistan että et lähde enää minnekkään. Mä rakastan sua Viola. Isoveikka pitää sut turvassa" Aleksi vastaa ja suukottaa päätäni.

"Awww" Kuluu takaamme jossa Saana seisoo seuraamassa tilannetta. "Ei hätää Saana, kyllä säkin vielä joskus saat pusuja Aleksilta" Nauran ja annan pusun Saanan poskelle kun kävelen olohuoneeseen. "Mistä sä-" Saana aloittaa ennen kun läimäyttää kätensä suunsa eteen keskeyttäen lauseensa. "Viola ihan oikeasti eikö sitä saa olla naisen kanssa tekemisissä ilman sun moitintaa" Aleksi tuskaa seisoen Saanan vieressä. "Et oo liian pitkä, teidän huumorintaju on aika samanlainen. Teistä tulis hyvä pari" Töksäytän kun Saanan suu loksahtaa auki. "Sä et ole muuttunut yhtään" Aleksi nauraa. "Mutta sä olet, kasvanut, mitä tapahtu pikku Aleksin blondeille hiuksille" Kysyn kun Saana pörröttää Aleksin hiuksia. "Tuliko teini angsti" Saana kysyy samalla kun me molemmat purskahdamme nauruun ja Aleksi pyörittelee silmiään. "No niin Aleksi anna nyt Saanallekkin pusu niin sille ei tule paha mieli" käsken tuota. Aleksi vain pyöräyttää silmiään ja suukottaa Saanan päälakea. Suukko merkkaa näköjään molemmille paljon koska kun tuo pariskunta istahtaa eri puolille sohvaa huomaa aivan selvästi kuitenkin, että talossa on kaksi paloautoa paikalla.