Uusi koulu ja uusi elämä

Kohtaus

Niko:

Odottelimme aika pitkään käytävällä. Vihdoin näimme molemmat lääkärit kävelemässä meitä kohti. "Onks Joel kunnossa?" Joonas kysyi samalla kun nousi ylös. "Joo se on nyt herännyt. Joelilla on aivotärähdys. Sitä on ilmeisesti lyöty jollain koska takaraivossa on aika iso haava" Toivo kertoi. "Voidaanks me mennä kattoo sitä?" Joelin äiti kysyi. Molemmat nyökkäsivät.

Menimme Joelin huoneeseen. "Rakas mitä on tapahtunu? Missä sä oot ollu?" hänen äitinsä kysyi huolestuneena. "Me voidaan mennä pois ja antaa teijän puhuu" äiti sanoi ja lähdimme ulos.

"Mennääks me kotiin?" kysyin. Äiti nyökkäsi mutta Joonas oli vähän epäröivä. "Hei Joonas kyllä Joel selvii. Tullaan tänne illemmalla uudestaan" sanoin. Joonas nyökkäsi ja suostui lähtemään kotiin.

Pääsimme kotiin äitin kanssa. Joonas meni omaan kotiinsa. Toivotaan ettei hänen vanhemmat ole kovin vihaisia. Joonashan vaan auttoi ystäväänsä.

Menin mun sängylle makaamaan ja tuijotin vaan kattoa. Olin sairaalassa ihan varma että Joel selviää mutta nyt en olekaan enää niin varma. Vaikka tiedän sen selviävän mutta jostain syystä oli sellanen olo että se ei ole ihan kunnossa.

Päätin yrittää unohtaa nää ajatukset joten aloin soittamaan kitaraa. Siihen menikin sitten aikalailla koko ilta. Ihmettelen miten aika menee näin nopeasti kitaraa soittaessa.

Kuulin kun ovikello soi. Hetken päästä äiti huusi alhaalta "niko!" Menin rappusiin sillä tiesin ettei äiti kuule jos mä huudan täältä. "Mä tilasin pizzaa. Tuu syömään ja katotaan vaikka jotain leffaa" äiti sanoi. Nyökkäsin ja menin rappuset kokonaan alas. Otin pizzan pöydältä ja menin sohvalle.

Joonas:

Menin kotiin sairaalasta. Äiti ja isä olivat molemmat kotona. Olin laittanut noille vaan viestiä että olen kunnossa. "Miks sä et ollu koulussa tänään?" isä kysyi. Huokasin syvään ja kerroin koko jutun. Muutamat kyyneleet valui samalla kun puhuin. Olin niin huolissani Joelista.

"Voi sua" äiti sanoi ja tuli halaamaan. Isä oli ihan järkyttynyt. Joelin isä on mun isän paras ystävä ollut jo pitkään. "Sen vanhemmat on nyt sairaalassa ja Joel varmaan kertoo niille oman tarinansa tosta" kerroin. Molemmat vaan nyökkäsivät. "Mennää illalla käymään yhessä siellä" isä sanoi.

Ilta alkoi tulemaan ja lähdimme sairaalalle päin. Pääsimme sinne ja menimme Joelin huoneeseen. Siellä oli Joelin vanhemmat. Joel katsoi mua hymyillen kun astuin huoneeseen. Hymyilin takasin. Joelin äiti väisti. Menin tuon pitkä tukkasen blondin viereen istumaan.

Olimme molemmat hetken hiljaa. "Kiitos Joonas. Kiitos et sä ja Niko pelastitte mut sielt paskasta" Joel sanoi rauhallisesti. "Tottakai mä nyt parhaan ystäväni sielt haen vaikka vittu väkisin" sanoin. Joel naurahti. Naurahdin myös. Pyyhin parit kyyneleet hihallani mitkä olivat vierähtäneet poskelleni.

"Missä Niko on?" Joel kysyi. "Kotona" vastasin. Joel nyökkäsi. Juttelimme kaikkea mitä ajoimme tehdä kun Joel pääsee pois sairaalasta.

Joel:

Oli ihanaa jutella Joonaksen, hänen vanhempien ja mun omien vanhempien kanssa kaikesta. Välillä nauroimme tosi paljon ja välillä meni vähän tunteelliseks mikä ei oo kenellekään meille tapaista. Kai tää tilanne tekee sen. Vittu mä toivon ettei musta tuu ikinä oikeesti näin tunteellista paskaa.

Yhtäkkiä tuli ihan hirvee päänsärky. "Joel? Onks kaikki ok?" äiti kysyi. En meinannut saada millään avattua suutani. "P-pää-päätä särk-särkee" sönkötin. "Taitaa särkee aika paljon" Joonaksen äiti sanoi. Silmissä alkoi myös sumenemaan. Viimeinen asia mitä näin oli kun äiti juoksi sänkyni ohi.

Joonas:

Joel meni yhtäkkiä tajuttomaksi. Aloin yllättäen panikoimaan. Tuntuu että panikoin nykyään ihan kaikesta. Joelin äiti juoksi käytävälle ja huusi jotain lääkäriä apuun. Hän ja Toivo juoksivat huoneeseen. "Se meni vaan yhtäkkiä tajuttomaks. Se sano että sen päätä särkee" sanoin nopeasti.

Marika ja joku hoitaja tulivat myös huoneeseen. He säätivät jotain laitteita. "Me viedään Joel röntgen kuviin. Katotaan onks sen aivoissa kaikki kunnossa" Marika kertoi.

Hoitaja saattoi meidät ulos huoneesta. "Jääkää tähän odottamaan niin me tullaan heti kertomaan kun tiedetään mikä Joelilla on" hän kertoi. Nyökkäsimme ja menimme kaikki istumaan penkeille. Äiti ja isä istuivat toisella puolella käytävää.

Noin puolen tunnin päästä tajusin että kannattaisi varmaan soittaa Nikolle ja kertoa mitä tapahtuu. "Mä soitan Nikolle" sanoin ja nousin. Otin puhelimeni taskusta ja etsin Nikon numeron.

Niko:

Alettiin just katsomaan leffaa äitin kanssa ja syömään pizzaa. Kuulen puhelimeni soivan taskussani. Se oli Joonas. Laitoin leffan pauselle ja vastasin "moi." Vastausta ei tullut heti. "Joonas? Onks kaikki kunnossa?" kysyin. "Joelin päätä alko yhtäkkiä särkemään ja se meni tajuttomaks tai jotain ja nyt se vietiin jonnekin tutkimuksiin" Joonas kertoi paniikissa. "Ei helvetti" sanoin hiljaa. "Me tullaan" sanoin nopeasti ja lopetin puhelun.

"Mitä?" äiti kysyi. "Joel meni taas tajuttomaks kun sitä alko särkee päähän ja se vietiin jonnekin tutkimuksiin" kerroin. "Mennää" äiti sanoi ja lähdimme juoksemaan autolle. Me ajettiin ihan helvetin nopeasti sairaalalle.

Pääsimme vihdoin perille ja juoksimme sisälle. Löysimme nuo Joelin huoneen edestä. Joonas itki penkillä pää käsissään, eikä edes huomannut kun tulimme. Laitoin käteni tuon olkapäälle. Hän nosti itkuisen naamansa mua kohti. Kyyneleet alkoi väkisin valumaan munkin silmistä. Hän tuli halaamaan mua. "Kaikki järjestyy vielä" lohdutin. Tunsin kyyneleet mun olkapäällä.

Olimme vaan odotelleen että saamme tietää mikä Joelilla on. Hetken päästä Toivo ja Marika tulivat meidän luokse. Katsoimme kaikki molempia kysyvästi. "Joel sai jonkun kohtauksen tyyppisen jutun mutta emme tiedä mikä se oli. Hän on taas hereillä mutta todella väsynyt. On varmaan parempi jos ette mene nyt katsomaan häntä. Annetaan sen vaan levätä. Menkää käymään kotona ja tulkaa huomenna uudestaan" Marika kertoi.

Nyökkäsimme ja kiitimme. Lähdimme kotiin. Söimme äitin kanssa vähän kylmät pizzat loppuun ja katsoimme leffan loppuun. Olin kyllä vähän huolissaan Joelista mutta sain ajatukseni leffan ajaksi onneksi pois hänestä. Joel on lääkäreiden mukaan kunnossa ja kyllä mä heitä uskon.

Joonas:

Loppu illan soittelin kitaraani huoneessani. Vanhempani eivät taida olla enää huolissaan Joelista. Tai ei ainakaan niin paljoa. Mä en pystynyt mitenkään saamaan ajatuksia pois hänestä. Kaikki näytti jo paljon paremmalta mutta silti olin huolissani. Edes kitaran soitto ei vienyt ajatuksiani muualle.

En enää tiennyt mitä voisin tehdä. Laitoin vaan musiikin täysille korviini ja tuijotin kattoa pimeässä huoneessa.

Tunsin hetken päästä kun joku koputti käteeni. Otin kuulokkeet pois ja annoin äidilleni kysyvän katseen. "Tuutko kattoo mun ja isän kaa jotain leffaa tai sarjaa?" hän kysyi. "Joo" sanoin ja nousin sängyltä.

————————————————————————
Sanoja 962

Juu tällänen osa tällä kertaa. Mä kirjotin tän osan ehkä kymmenessä minuutissa😂 Eli motivaatiota siis löytyy ainakin tällä hetkellä niinkun varmaan huomaatte. Osia tulee siis aika paljon lähi aikoina jos motivaatio pysyy samanlaisena.