Sadut on totta

1. koulu

-Nouse ylös! Sun pitää ehtiä bussiin!

Avaan silmäni ja katson ympärilleni. Ainiin! Tänään on ensimmäinen päivä uudessa koulussa. Muutettiin tänne pikku kylään eilen mun perheen kanssa, johon kuuluu mun iskä, sisko ja veli. Äiti jätti meidät kun mä olin 10 ja ollaan pärjätty hyvin. Äiti eli omaa elämäänsä ja iskä oli se joka huolehti meistä. Mutta tänään on siis eka päivä uudessa lukiossa. Ja mä olen kohta myöhässä!

Pomppaan ylös ja ryntään pahvilaatikon luo jossa on vaatteitani. En saanut eilen purettua kuin muutaman laatikon. Kiskon päälleni jotkin housut ja paidan ja juoksen alakertaan. Veljeni, joka äsken kävin huutamassa ovellani, istuu syömässä aamupalaansa kaikessa rauhassa. Hän on vielä ala-asteella ja siksi hänen ei tarvitse käyttää bussia. Epäreilua! En ehdi syömään mitään joten juoksen eteiseen ja etsin kenkiäni. Lopulta löydän ne ja juoksen kohti pysäkkiä. Näen jo kaukaa miten bussi tulee pysäkille. Yritän juosta lujempaa ja heiluttaa käsiäni, mutta bussikuski ei joko näe tai välitä. Argh mikä mulkku! Miten mä nyt ehdin kouluun ajoissa?

Istun pysäkin penkille ja yritän tasata hengitystäni. Sentään onnistuin valitsemaan ihan hyvät vaatteet. Mustat farkut, valkoinen t-paita ja vanssit. Tosin ei siitäkään ole mitään hyötyä jos mä en edes pääse koululle. Hyvin meni taas Viola! (Ainiin joo.. oon siis Viola..)
Samassa havahdun ajatuksistani, kun joku ajaa pysäkin ohi. Musta auto. En tiedä autoista mitään, mutta tuo näyttää kuitenkin tosi kalliilta. Auton ikkuna aukeaa ja joku nuoren näköinen poika katsoo minua. Hänellä on vaaleat hieman kiharat Hiukset ja vihreät silmät. Huomaan tuijottavani häntä. Nolostun sillä näytän varmaan kamalalta. Hiukset pystyssä ja kaikkea.
-Moi! Ootko sä uus täällä?
Nyökkään.
-Myöhästyit näköjään bussista? Halutko kyydin koululle?
-Ömmm...
Poika avaa oven ja tulee ulos. Hänellä on päällään musta huppari, farkut ja vanssit.
-Mä oon Mikael..
Katson poikaa ja tajuan että minunkin kuuluisi varmaan esittäytyä.
-Viola...
-No tuutko sä mun kyydillä, Viola?
Minulle tulee outo olo kun poika lausuu nimeni. Nousen ylös ja kävelen vähän lähemmäs.
-No voin mä tulla.. jos siitä ei siis ole vaivaa?
-Ei tietenkään.. me mennään varmaan samaan kouluun?
-Ai? Ootko säkin lukiossa?
-Joo.. vikaa vuotta..
-Sama täällä..

Mikael hymyilee ja minulle tulee taas outo olo.
-No Mennäänkö?
-Jep!
Mikael kääntyy takaisin autoon päin ja menee kuskin paikalle. Minä menen istumaan kyytiin ja katson ympärilleni auton sisällä. Siis wau! Miten jollain voi olla rahaa tämmöseen?
-Mistä te muutitte tänne?
-Vantaalta..
-Vantaalta Lappiin? Kuulostaa melkein oudolta.. yleensä se menee toisin päin...
-Niin kai.. Isä on työksensä lääkäri ja sai täältä hyvän paikan.. ei siinä sitten auttanu ku pakata kamat ja lähtee..
-Sähän oisit voinu jäädä sinne?
-En mä.. iskä ei pärjää yksin kotona muiden kanssa ku sillä on nii paljon töitä.. mulla on siis pikkusisko ja veli..
-Entäs sun äiti?
Mietin kummissani miten päädyimme puhumaan näinkin syvällisiä. Vastahan me tutustuttiin.
-Äiti lähti joku kahdeksan vuotta sitte..
-Sori..
-Ei mitää.. ei se ollu koskaan mitenkään läheinen.. en sanois sitä ees äidiks..
Hetken on hiljaista.
-Ketä sun Perheeseen kuuluu?
-No ihan perus vanhemmat..
-Oot ainut lapsi?
-Joo..
-Millasta se on?
-Ihan jees.. kyllä mä tiiän että äiti ois halunnu mulle sisaruksia mutta.. nii..
-Ai.. sori...

Hetken kuluttua auto pysähtyy.
-Ollaan perillä.. tiiätsä mihin sun pitää mennä?
-En...
-Mä voin näyttää missä on kanslia..
-Kiitti.. kyydistä ja muutenki..
-Ei mitää..
Nousemme autosta. Seuraan Mikaelia vanhaan koulurakennukseen. Käytävillä minua tuijotetaan ja mietin johtuuko se siitä että olen uusi, vai siitä että olen Mikaelin seurassa.
-Tässä!
Törmään Mikaeliin joka pysähtyi ihan yhtäkkiä.
-Sori..
Katson ovea. Siinä lukee kanslia.
-Kiitti, enköhän mä nyt pärjää..
-Okei.. Nähään!
Mikael lähtee kävelemään kohti poikaporukkaa joka vilkuilee minua uteliaana. Käännyn kanslian oven suuntaan ja koputan.
-Sisään!
Avaan oven ja astun huoneeseen. Pitkä pöydän takana istuu vanhan näkönen naisihminen. Ei sittenkään. Hänessä on jotain pöllömäistä. Istun tuolille pöllöä vastapäätä.
-Sinä olet varmaan Viola?
-Joo..
-Tervetuloa! Toivottavasti viihdyt! Tässä on sun lukujärjestys. Luokkiin on helppo löytää kun tää koulu on niin pieni.. käytävästä oikealle ja sitten portaat alas niin siellä on sun seuraava tunti..
-Ömm.. kiitos..
Nousen ylös ja lähden. Olipas nopeaa toimintaa..
Kävelen pöllön (Sori mutta se on nyt pöllö) osoittamaan suuntaan ja pian löydänkin oikeaan luokkaan. Minulla on ensimmäisenä matikkaa. Menen istumaan ikkunan viereen ja katselen varovaisesti muita luokassa olijoita. Jotkut vilkuilevat myös minua.

Hetken kuluttua joku istuu viereeni.
-Moi!
Katson tyttöä joka istui viereeni. Hänellä on vaaleat kiharat, ruskeat silmät ja söpö hymy.
-Ömm.. Moi?
-Mä oon Miia! Ootko sä se uus?
-Joo.. mä oon Viola..
-Ootko sä laumalainen?
-Ai mikä?
-Äh.. ei mitään sittenkään..
Miia käyttäytyy hieman oudosti. Mikä ihmeen laumalainen?
-Onko sulla poikaystävää? Tai niinku kumppania?
-Ei..
Nauran. Miia on outo, mutta hyvällä tavalla.
-Okei.. mä seurustelen Miron kanssa. Se on tuo poika tuolla takarivissä.. eiks oo söpö!
Käännyn katsomaan poissa jolla lähes mustat hiukset ja siniset silmät.
-Sä taisitkin nähdä jo Mikaelin?
-Tunnetsä sen?
-Ai Mikaelin? Joo... se on meidän lau.. tai siis jengin pomo..
-Ai? Mä tulin sen kyydillä aamulla kouluun ku en ehtiny bussiin..
-Oikeesti?
-Joo...
Miia näyttää yllättyneeltä..
-Onko jokin vialla?
-Ei.. ei oo.. se vaan että.. se ei yleensä tee mitään tommosta..
-Ai oo mukava?
-Niin..
-Mulle se oli ainaki tosi mukava..
-Ai..

Samassa opettaja tulee luokkaan. Kaikki hiljenevät ja tunti alkaa. Opettaja huomaa minut ja joudun käymään luokan edessä. Kaikki tuijottavat minua kun kerron nimeni ja istun takaisin paikalleni. Toivottavasti muut opettajat eivät ole yhtä innokkaita.

Tunnin jälkeen kävelen Miian perässä ulos.
-Mä esittelen sut muille!
-Ai sille jengille?
-Ööm Joo.. tuu!
Miia ottaa mua kiinni kädestä ja vetää ison porukan  luo.. suurin osa näyttäisi olevan poikia.. he ovat kaikki tosi pitkiä ja lihaksikkaita.. joukossa on myös muutama tyttö..
-Tässä on Viola!
-Moi!
Kaikki hymyilevät minulle, lukuun ottamatta yhtä tyttöä. Hän seisoo Mikaelin vieressä ja pitää häntä kädestä. Mikael kuitenkin hymyilee minulle.
-Tässä on Miro, Joni, Aaron ja Mikael!
-Moi!
-Ja tässä on Jenna ja Olivia..
Tytön nimi on siis Jenna. Hän vaikuttaa hieman ylpeältä. Olivia taas vaikuttaa ihan mukavalta. Hän hymyilee minulle ja halaa minua.
-Ihanaa että tänne tulee joskus uusia tyyppejä!
Pojat katsovat toisiaan ja sitten Oliviaa.
-Eikö me kelvata?
-No teidän jutut on jo niin nähty..

Hetken kuluttua kello soi. Menen seuraavaan luokkaan ja toivon parasta.
Joudun kuitenkin pettymään. Joudun joka tunnin alussa luokan eteen. Miia ja Olivia nauravat minulle salaa ja Miro lohduttaa minua ja sanoo sen johtuvan vain siitä että täällä ei ole ollut uusia oppilaita moneen vuoteen. Opettajat ovat kuulemma innoissaan.
-Teidän opettajat on outoja..
-Tiedän..
-Se teidän kanslisti on kans vähän outo.. se näyttää..
-Joo se näyttää ihan pöllöltä! Tiiän..
-Mitä?
Olivia alkaa nauraa ja Miia selittää.
-Me sanotaan sitä pöllöksi..
-Eikä! Mä ku luulin että oon outo!
-No et kyllä oo.. vaikka oot ainut joka ei oo..
Olivia pukkaa Miiaa kylkeen.
-Oo mitä?
-Ööm ei mitään.. meetkö sä suoraan kotiin?
Kaikki käyttäytyy tosi oudosti. Ihan kuin ne salaisi jotain multa?
-Joo.. entä te?
-Ei.. me mennään.. harkkoihin..
-Mitä te harrastatte?
-Suunnistusta..
-Oikeesti?
-Joo.. nähään huomenna!
-Joo nähään!

Lähden kävelemään pysäkille. Bussi tulee juuri ajoissa ja nousen kyytiin, iloisena siitä että ehdin kerrankin ajoissa. Istun ikkunapaikalle ja katson koulun pihaa. Mikaelin auto on vieläkin pihassa, samoin kuin monen muunkin. Bussi on muutenkin melko tyhjä. Näen kuinka monet luokkalaisistani lähtevät kävelemään kohti metsää koulun takana. Olen näkevinäni myös Mikaelin ja Miian kävelevän sinne päin. Outoa. Ehkä Mikaelkin harrastaa suunnistusta. Jos se on joku juttu täällä päin?

Kotiin päästyäni heitän kamat huoneeseeni ja menen tekemään ruokaa. Teen ruuan yleensä aina sillä Isällä menee myöhään. Tänään päätän tehdä makaroonilaatikkoa. Kun olen saanut ruuan uuniin päätän lähteä ulos kävelylle. Pyydän Sofiaa, siis siskoani, vahtimaan uunia. Laitan lenkkarit jalkaan ja lähden ulos. Talomme sijaitsee melko syrjässä ja päätän lähteä kävelemään polkua joka lähtee talon takaa kohti metsää. Olen kulkenut jo hyvän matkaa kun yhtäkkiä kuulen takaani rasahtelua. Käännyn ympäri mutta en näe mitään. Päätän kuitenkin palata takaisin kotiin, sillä ulkona on jo aika hämärää. Juoksen polkua takaisin ja pian näen talomme häämöttävän edessä päin. Kun pääsen kuistille vilkaisen vielä metsään päin. Minusta tuntuu kuin joku tuojottaisi minua puiden lomasta. En kuitenkaan näe ketään joten menen sisälle. Tässä paikassa on jotain outoa.