Sadut on totta

2. Mitä te salaatte?

Olen ollut nyt yhden kokonaisen viikon täällä ja olen pistänyt merkille outoja asioita. Ensinnäkin aamulla mennessäni kouluun on bussi aina ihan täynnä, mutta kun tulen kotiin siellä on vain muutama oudon näköinen goottityttö ja pari hiljaista poikaa, joilla on pelottava katse. Tein sen virheen että menin istumaan istumaan yhtä poikaa vastapäätä ja kun hän katsoi minua silmiin meinasin kiljaista ääneen. Voin vaikka vannoa että hänellä oli hetken punaiset silmät. Sitten hän yhtäkkiä vain räpäytti silmiään ja ne olivatkin vaalean ruskeat. Voin vannoa että en ole sokea.

No toinen outo asia on se että kaikki tuntuvat harrastavan suunnistusta. Kaikki paitsi minä. Joka ikinen päivä koulun jälkeen kaikki jää koululle sen takia, vaikka voin vannoa että yksikään heistä ei odota sitä innolla. Ainakaan ilmeistä päätellen.
Kaikki on muutenki tosi outoja. Ainakin porukassa johon nyt ilmeisesti kuulun. Puheenaihe vaihtuu aina kun mä tuun paikalle ja kaikki jotenkin tuntuu varovan sanomisiaan. Lisäks mua on kielletty menemästä metsään yksin. En mä oo mikään pikkulapsi! Kulkeehan nekin joka päivä suunnistamassa. Oon päättänyt kysyä asiasta tänään ihan suoraan Miialta ja Olivialta.

Kävelen ulos bussista ja menen seisomaan nurkalle jossa meidän porukka yleensä on välitunnilla. Aurinko paistaa ekaa kertaa koko viikolla ja nautin sen ihanasta lämmöstä.
-Moi!
Avaan silmät ja katson tulijaa. Se on Mikael. Me ei olla oltu kahdestaan maanantain jälkeen ja mulla on jotenki outo fiilis sen seurassa. Jokin hänessä vetää minua puoleensa.
-Hei..
-Miten sulla on menny? Eka viikko takana..
-Ihan hyvin..
-Kiva kuulla.. tota noin..
-Niin?
-Eiku.. Mietin vaan että olisitko sä halunnu tulla lauantaina mun luo.. me pidetään yleensä syksysin yleensö pienet juhlat.. vähän niinku kesän lopulle.. hyvää ruokaa ja musiikkia?
-Oikeesti? Kuulostaa kivalta..
-Eli tuut?
-Ketä muita sinne tulee?
-No meidän porukka ja sitte muutama muu mun kaveri..
-Okei.. voisin kai mä tulla..
-Jes! Nähään sit siellä!
Mikael kääntyy ja lähtee kävelemään joidenkin poikien luo. Katseeni unohtuu hetkeksi hänen lihaksikkaaseen selkään. Käännän vastahakoisesti katseeni pois ja yritän ajatella jotain muuta. Minua alkaa jännittää lauantai jo nyt.

-Moi!
Miia ja Olivia juoksevat mun luo.
-Moi.. ööm tota.. mulla ois teille vähän asiaa..
-Niin?
Miia ja Olivia katsovat toisiaan.
-No kun.. te ootte ollu aika outoja koko viikon ja musta tuntuu että te salaatte multa jotain.. mä vaan haluaisin tietää että mikä juttu se on?
Miia vilkaisee Oliviaa.
-No siis.. ei me mun mielestä olla mitenkään outoja.. me ollaan aina tämmösiä..  vai mitä Olivia?
-Joo!
-Kyllä sen huomaa.. vilkuilette toisianne koko ajan ja vaihatte puheenaihetta aina ku tuun.. jos mussa on jotain vikaa nii voitte kyllä sanoo sen ihan suoraan?
-Ei sussa oo mitään vikaa!
-No kertokaa sitten mitä te salaatte!
-Ei me salata mitään..
-Okei..
Olivia katsoo Miia epätoivoisena.
-Mitä Okei?
-Mä en jaksa enää.. jos te ette voi olla rehellisiä niin mä etin parempaa seuraa..  tai oon vaikka yksin..
-Mutta..
-Ihan sama!
Kävelen sisälle kouluun ja jätän Miian ja Olivian huudot taakseni. Menen istumaan toiselle puolelle luokkaa kuin yleensä ja en ole huomaavinani tyttöjä koko päivänä. Lopulta he luovuttavat ja antavat minun olla. Ehkä heidän salaisuutensa on arvokkaampi kuin meidän ystävyys. Vastahan me tutustuttiin viikko sitten.

Koulun jälkeen menen suoraan bussiin ja kotiin. Oloni on turhautunut. Huomenna olisi Mikaelin bileet ja tytöt tulee varmasti sinne, mutta eihän minun tarvitse puhua heille. Voin etsiä parempaa seuraa tai olla vaikka Mikaelin kanssa. Hän vaikuttaa mukavalta Miian sanoista huolimatta. Ehkä Miia ja Olivia tosiaan vain pilailivat kustannuksellani ja yrittivät saada huomioni pois Mikaelista. Huomenna mä näytän niille!