Heart Breakers || Joel Hokka ||

14. "Olen aivan shokissa"

Olen iltalenkillä ja aurinko on laskemassa. On aika hiljaista ja nätti sääkin. Olen pian kotonani kävelyltä. Saavun kerrostaloni rappuun ja kävelen vielä viimeiset portaat ylös päin. Rapussa on täysi hiljaisuus. Avaan asuntoni oven ja jätän kengät eteiseen. Kävelen olohuoneeseen hieroten silmiäni. Nostan kasvoni ja lamaannun täysin. Edessäni seisoo mustiin pukeutunut mies, joka pitää kädessään pistoolia, minkä piippu kohdistaa suoraan minuun. "Onko viimeisiä sanoja Joel Hokka." Mies kysyy. Olen aivan shokissa. Seison täysin paikoillani. Kuka tuo mies on? Julius? Se on kuin onkin Julius. Mun elämä taitaa loppuu tähän... Yritän avata suuni ja sanoa jotain, mutta sanaa ei tule. "Hah oot yhtä mykkä ku aina ennenkin. Ethän sä koulussakaan mitään puhunu ku semmone luuseriki olit etkä oo kyl oikeestaan yhtää muuttunu." Julius sanoo pilkallisella äänellä. Olen edelleen täysin hiljaa en vain saa sanoja suustani. "Satutko muistamaan, että yläkoulussa pyysin useemman kerran sinua tekemään palveluksen? No mä kerron ku et taida muistaa. Mä pyysin tai oikeestaan jopa käskin sua ampuu ittes, mut sä et totellu mua tai ottanu mun pyyntöö vastaan, joten jonkun pitää se homma hoitaa, kun et itsekkään siihen pysty ja minä olen vallanmainio hoitamaan sen homman. Hyvästi Luuseri Hokka." Julius sanoo ja huomaan kun hänen sormi lähestyy liipaisinta. "Joel?" kuulen jonkun sanovan tuleeko jo enkeli minut noutamaan taivaaseen vai kenties saatana itse minut helvettiin. "JOEL!?" kuulen. Säpsähdän ylös. Hegitän hyvin lujaa ihan, kuin olisin juoksulenkin tehnyt. "Joel onko kaikki hyvin?" Kuulen Jasmiinan äänen sanovan. Katson hänen suuntaan ja säpsähdän hiukan pois päin hänestä. "Joel rakas kaikki on hyvin. Näitkö pahaa unta?" Jasmiina kysyy. Olen hetken hiljaa ja tasaan hengitykseni. "Mä näin vaan hiton pahaa unta." Sanon edelleen  hyvin hämmentuneenä. "Haluuks kertoo millasta unta se tais olla aika pahaa eikö?" Hän kysyy. Nyökkään. "Mä näin vaan semmosta unta et olin lenkil, tulin himaa ja sit..." keskeytän. Jasmiina katsoo minua odottavaisesti ja rohkaisevasti. "... sit Julius oli mun olohuoneessa pistooli mua kohti, haukku mut pystyyn ja a...ampu m...mut." Selitän lopun sopertaen.  Tunnen kun kyyneleet valuvat poskiani pitkin. Jasmiina tulee iha kiinni minuun halaten minua. Olen käpertynyt ja hautonut pääni. "Voi Joel rakas se oli vain onneksi uni. Tosi paha uni, mut lupaan, ettei toi tuu käymään toteen." Hän sanoo. Olemme hetken hiljaa ja hän silittää selkääni. Että olenkin säälittävä, mutta ei minun tarvitse heikkouttani häneltä peittää. "Joel sulla on selkeesti todella pahat traumat, joten pitäiskö sun uudestaan mennä terapiaan se vois auttaa. Auttohan se sua nuorempanakin. Mä en tarkota tätä pahalla, mutta sä et taida päästä heistä millään yli jos et voi jutella tästä ammatti-ihmiselle." Jasmiina sanoo. Olen hiljaa hetken. "Nii en sit tiiä. Pitää kattoo." Sanon hiljaa. "Joel kello on 3.50 yöllä, joten jatketaanko nukkumista?" Hän kysyy. Nyökkään. En tiedä saisinko enää tuon jälkeen unta, mutta olen kuitenkin hyvin väsynyt. Jasmiina vetää minut takaisin makaamaan ja ottaa minut lusikkaan ja silittää tukkaani, johon onneksi kuitenkin nukahdan pian. Hän on niin ihana. Hän hyväksyy minun vaikka olenkin vähän säälittävä.

__________

𝙒𝙤𝙧𝙙𝙨: 497

𝙎𝙤𝙧𝙞 𝙩𝙖̈𝙖̈ 𝙤𝙣 𝙖𝙞𝙠𝙖 𝙡𝙮𝙝𝙮𝙩, 𝙢𝙪𝙩𝙩𝙖 𝙩𝙖̈𝙖̈ 𝙩𝙪𝙡𝙞 𝙣𝙤𝙧𝙢𝙖𝙖𝙡𝙞𝙨 𝙣𝙤𝙥𝙚𝙚𝙢𝙢𝙞𝙣 𝙟𝙤𝙩𝙚𝙣 𝙚𝙞 𝙫𝙖𝙧𝙢𝙖𝙖𝙣 𝙝𝙖𝙞𝙩𝙩𝙖𝙖 <3 𝙟𝙖 𝙨𝙤𝙧𝙞 𝙠𝙞𝙧𝙟𝙤𝙩𝙪𝙨𝙫𝙞𝙧𝙝𝙚𝙚𝙩, 𝙟𝙤𝙨 𝙤𝙣.