Läheisyyden kaipuu || BLIND CHANNEL ONE SHOTS ||

22. Tarina: Elämäsi treffit

Joonas x Niko

Joonas

Käteni tutki sipsipussin pohjaa samalla, kun silmäni jatkoi tv:n tapittamista. Jouduin kuitenkin hieman pettymään. Pussi oli tyhjä. Olisi pitänyt ostaa toinenkin pussi, vaikka yksinhän minä kulutin vain aikaani Netfliksiä katsellen. 

Sarjan joku sivuhenkilö oli juuri häipännyt treffeiltä, jotka eivät sujuneet kovinkaan hyvin.. Mieleeni tuli hänestä Niko. Hän oli varsinkin viime kuukaudet suorastaan rampannu treffeillä milloin minkäkinlaisen naisen kanssa tuloksetta. En tiedä, miksi hän oli yhtäkkiä vain pakkomielteisesti alkanut hakea itselle seuraa, mutta omahan oli asiansa. Se vain oli kummallista, miten Nikon omien sanojen mukaan mukavaltakaan kuulostavat ihmiset eivät ole tuntuneet oikeilta tai sitten treffiseura on oikeasti ollut ikävää..

Pistin sarjan pauselle ja nousin venyttämään selkääni. Pakko hakea juomista koko sipsipussin tyhjentämisen jälkeen ja miettiä jaksaisiko olla enää edes hereillä. Kellohan näytti jo kahtatoista yöllä ja olin herännyt jostain kumman syystä aikaisin tänään ja huomenna olisi jo aamusta studiohommia luvassa..

Hörppäsin nopeasti kylmää vettä ja palasin takaisin sohvalle. Avasin puhelimeni. Ei tärkeitä ilmoituksia. Kaipa mä vain katsoisin sit tän kauden loppuun, kun sitä oli enää 1 ja puoli jaksoa jäljellä ja menisin sitten nukkumaan. 

---

Sain varmaan elämäni pahimman sydärin ovikellon yhtäkkiä soidessa. Katsoin oveni suuntaan järkyttyneenä ja hengitin hetken rauhassa varmistaakseni, että sydän oli vielä toiminnassa. Pistin Netflixin jälleen pauselle. Kuka helvetti siellä oli tähän aikaan??

Hieman turhankin varovaisesti hiippailin ulko-ovelle ja kurkkasin ovisilmästä ulos. Huokaisin helpotuksesta. Se oli onneksi vain Niko eikä mikään hiippari..mutta hetkonen. Mitä Niko teki täällä ja tähän aikaan yöstä? Hän oli kertonut menevänsä jälleen treffeille ja vaikka ne eivät olisi taaskaan menneet hyvin niin hänen kämppänsä oli paljon lähempänä kuin mun. Jotakin oli sattunut. Olin siitä varma.

Avasin oven ja kohtasin Nikon kummallisen surkeat kasvot. "Öh.. Moi.? Tuu sisään." Sain sanotuksi silmieni jääden tutkimaan tuon miehen koko olemusta.

Vetisin oven kiinni Nikon käydessä peremmälle ja alkaessaan riisumaan ulkovaatteitaan päältään. Olin kokoajan vain enemmän ja enemmän huolissani ystävästäni. Mitä ihmettä sille oli sattunut?

Hetken kuluttua istuimme molemmat sohvallani. Niko oli haudannut kasvonsa käsiinsä eikä ollut sanonut sanaakaan. Päätin avata suuni. 

"Kaikki hyvin?" Kysyin hieman epävarmana. Niko ei aluksi liikahtanutkaan, mutta pian käsien alta kului vastaus.

"Voisinks mä millään jäädä yöksi.?" Sen hiljainen ääni kantautui korviini samalla, kun käsien alta paljastui tyhjä katse.

Mitä tuosta käsitin niin Niko ei halunnut puhua asiasta. Ainakaan vielä. Se tuntui kummalliselta sillä yleensä Niko kertoi aina heti kaiken minulle, mutta osasin ymmärtää silti, vaikka huoltani se ei lieventäisi tippaakaan.

"Tottakai. Mä voin lainata sulle vaatetta sit." Vastasin mahdollisimman lempeästi ja hennosti hymyilen, vaikka huoli varmasti paistoi kasvoillani kuin aurinko poutasäällä.

Niko nyökkäsi ja käänsi katseensa telkkarin näyttöön, jossa pyörinyt sarja odotti katsojaansa. Minä tutkin tämän ilmettä taas. Hän näytti melko väsyneeltä jo. Voi kumpa tietäisin mikä oli hätänä...

"Haittaako sua, jos katson tän sarjan vikan jakson loppuun ennen ku mennään nukkumaan?" Heitin kysymyksen ilmaan. Olisi olut ikävää mennä nukkumaan juuri, kun loppuratkaisu oli käsien ulottuvilla, mutta Nikon takia tekisin kyllä mitä vain. Niin tärkeä hän oli minulle ja niin rakas monella eri tavalla..