Läheisyyden kaipuu || BLIND CHANNEL ONE SHOTS ||

20. Tarina: Vihko

Joel x Joonas
Inspiroitunu biisistä: Vihko - Turmion Kätilöt

Joel

"Hei tuuks auttaan."

"Olli voi helvetti nyt sun kanssas."

"Niko nyt pliis mä tarviin sua ihan kaheksi sekaksi vaan."

"Joojoo mä tuun kyllä."

"Tietääks kukaan missä meijän kaikki piuhat on?"

"Onks kukaan nähny mun puhelinta?"

"Kahvi ois valmista."
---

Ympärilläni kuului keskustelua lakkaamatta. En kuitenkaan saanut sanastakaan selvää sillä olin uppoutunut täysin oman mieleni maailmaan. Maailmaan, joka oli jo pakosta tottunut tähän. Maailmaan, joka ei kuitenkaan tulisi koskaan olemaan entisensä. Maailmaan, joka velloi surun meressä ja kivun taivaalla, vaikka aika oli yrittänyt korjata sirpaleiksi särkynyttä sydäntä.

-
Kun hiljaisuudessa muistelen mennyttä elämäämme
Sen polkua jonka virrellä kasvoivat ruusut tummat
Niistä rinnallesi sidon surun seppeleen
Sen mukaasi laitan kera tuhansien kyynelten
-

Tuntui siltä, että kaikki se oli tapahtunut hetki sitten, mutta samaan aikaan tuntui myös siltä, että vuosikymmen olisi ehtinyt vierähtämään tässä välissä. Tosiasiassa siitä oli vuosi. Tasan vuosi tarkalleen ottaen.

Koko tämän vuoden ajan minulla oli ollut aikaa hakea apua, mutta luulin todella, että pärjäisin ja osaisin käsitellä koko asian itse. Ei se kuitenkaan tainnut olla normaalia, että edelleenkin, kun olin yksin asunnossamme kuulin hänen äänensä ja näin hänet hymyilemässä milloin missäkin. Kaikki oli todellisuudessa vain mielen omaa temppuilua, kun ikävä otti vallan ja muistot viilsivät sydäntäni auki.

Joonas, mun rakas Joonas. Miten voisin saada sinut vielä takaisin? Miten voisin vielä kuulla äänesi ja tuntea hellän kosketuksesi.?

---

"Joel..."

"huhuu..?"

Säpsähdin hieman, kun joku ravisti minua olkapäästä. Käänsin katseeni ja kohtasin Nikon kasvot. Vaikutti siltä, että hän yritti lukea ajatuksiani, vaikka se oli tietenkin mahdotonta.

"Mitä sä haluat?" Vastasin ehkä turhan tylysti. Antakaa anteeksi ajattelemattomuuteni.

"Oot istunu siinä kohta kaksi tuntia putkeen ja vain tuijottanut yhteen suuntaan. Ootko sä okei?" Hän kysyi selvästi huolissaan.

Hymähdin vain ja katsoin Nikoa suoraan silmiin tyhjällä katseellani. Oliko tuo mies tosissaan? Minäkö okei?

Kesti muutaman sekunnin ennen kun Niko tajusi. Sen näki hänen silmistään. Poor choise of words my friend.

"Sori.. harvinaisen paska sanavalinta." Hän pahoitteli juuri kuten olin arvannut. "Mut oikeesti. Sano, jos sä tarviit jotain tai haluat vaikka puhua. Tää on raskas päivä sulle." Hän jatkoi ja oli jo lähtemässä luotani. Luultavasti jatkamaan hommia.

Nousin kuitenkin ylös sohvalta hetken mielijohteesta. Selkä naksahti ikävästi sen ollessa yhdessä asennossa aivan liian pitkään. Niko, joka oli jo kääntynyt minusta pois päin pysähtyi ja käänsi rintakehänsä kysyvänä takaisin suuntaani. Minä typeränä vain seisoin ja tuijotin tuota miestä edessäni. Miksi minä nousinkaan Nikon perään?

Tunsin Nikon käsien pujottelevan omieni alta ja vetäen minut lähemmäs itseään. Sen enempää ajattelematta vastasin tähän halaukseen kiertämällä käteni tämän ympärille. Lämmin keho painautui omaani vasten. Suljin silmäni. Ajatukseni harhaili saman tien takaisin Joonakseen. Mieleni halusi kuvitella Nikon tilalle hänet. Mieleni halusi tuntea Joonaksen kiharat hiukset kutittavan naamaani, kun tuo meinasi puristaa minut hengiltä rakkaudellansa.