Läheisyyden kaipuu || BLIND CHANNEL ONE SHOTS ||

29. Tarina: Pride month 2023 spesiaali

Joonas

Raotin varovasti keikkabussin ikkunan harmaata verhoa ja vilkaisin nopeasti ulos. Kaikki muut paitsi minä vaikutti olevan jo ulkona. Nyt piti toimia ripeästi ennen kuin he ehtisivät ihmetellä missä luurasin.

Vetäisin makuutiloja ja muuta tilaa eristävän verhon käytävän eteen. Kurkotin yläkaappiin ja etsin käsiini paidan, jonka olin suunnitellut pistäväni päälle täksi illaksi. Se oli yksi bändipaita vain, mutta printissä oleva bändi oli ollut yksi suosikkibändejäni jo teinivuosien alkuajoilta asti. Olin edelleen niin iloinen, että ostin muutaman koon isomman paidan silloin. Muuten tämä paita olisi jäänyt pieneksi jo vuosia sitten.

Riisuin päälläni olevan paidan ripeästi, mutta varovasti. Sain silti irvistää hieman kivusta. Minulla oli ollut mastektomia pari kuukautta sitten ja en olisi ehkä vielä saanut lähteä pitkälle kiertueelle riehumaan parantumisen aikana.. mutta tästä johtuva kipu oli pientä verrattuna siihen mitä olin elämäni aikana kokenut vain ja ainoastaan sen takia, että olin transsukupuolinen.

Katselin rintakehääni, joka oli vihdoin ja viimein sellainen kuin halusin. Mun osalta leikkaus oli onneksi onnistunut. Olisi ollut paha selittää bändin jäsenille etten pääsisikään kiertueelle, koska rintojeni poisto ei onnistunutkaan.. En halua edes kuvitella heidän reaktiotaan.. kukaan heistä ei tiedä, että olen joskus vielä elänyt "tyttönä" tässä maailmassa. En minä ole koskaan tuntenut itseäni tytöksi. Siinä vain kesti aikaa ennen kuin ymmärsin mikä tuntui itsessä niin väärältä.

Onhan se ollut helvetin hankalaa ja rankkaa piilotella tätä mun pientä salaisuutta jo useamman vuoden ajan. Onneksi tapasin Ollin ja perustin bändin hänen ja hänen kavereidensa kanssa vasta 3 vuotta sitten, kun olin 20. Silloin olin ollut jo hormonihoidoillo tarpeeksi pitkään, että menin täysin cissukupuolisesta nuoresta miehestä. Pitihän minun silti aina piilottaa rintani binderilla, mutta kehon hajottaminen oli pieni hinta siihen nähden mitä miehenä elämisellä ansaitsin.

Tuntui minusta kuitenkin silti pahalta joskus, etten ollut kertonut nykyisille ystävilleni ja bändin jäsenille tästä. Nykyisistä ihmisistä joihin olin edelleen yhteyksissä vain vanhempani, sisarukseni, muutama sukulainen ja yksi lapsuuden ystävä tiesi. Osa ystävistä oli lähtenyt elämästäni jo aikaisemmin muiden syiden takia, osan kanssa taas olin suoraan katkaissut välit, kun he eivät kohdelleetkaan minua enää kunnioittavasti kaapista ulos tulemiseni takia.

Pelkäsin siis aivan liikaa sitä, että minut heitettäisiin bändistä ulos, jos tieto transsukupuolisuudestani kävisi ilmi. En halunnut menettää itselle tärkeitä ihmisiä tämän takia.. vaikka joskus se tuntui pahalta, että pidin heiltä tällaista "salaisuutta", joka oli todella iso osa minua. Eihän kaapista ulostulo ollut pakollista, ei todellakaan, mutta olin jo nuorempana päättänyt etten piilottaisi tätä osaa itsestäni kokonaan.

"HUISSAAaaatana-"

Sain varmaan elämäni suurimman sydärin, kun tunsin viileät sormet olkapäälläni. Käännähdin säikyttäjää kohti sen kummempia ajattelematta. Tajusin vasta liian myöhään, että arpeni näkyivät nyt suoraan Joelille, joka katsoi minua ensin hieman huvittuneena, mutta sitten lievästi järkyttyneenä.

Tajuttuani Joelin olevan siinä suoraan edessäni käännähdin äkkiä takaisin ja peitin rintakehäni käsilläni.. Voi vitun vitun vitun vittu... Miten minä annoin tässä käydä nyt näin..??

"Mi... mitä ihmeen jälkiä sulla on rintakehälläs??" Joel päästi suustaan. Häntä ei tosiaan koskaan oltu tunnettu hienovaraisuudesta... Hänen ADHD saattoi kyllä vaikuttaa asiaan.

"Ei mitään ihmeellistä. Mitä sä täällä ees teet?? Eikö ihminen saa rauhassa paitaansa vaihtaa ilman sydänkohtausta!?" Kivahdin tuolle äkkiä vastaukseksi ennen kuin aloin hätäisesti kurkottamaan kohti paitaa, jonka olisi pitänyt jo olla päälläni.