||VALMIS|| You will be safe soon<3 [blindchannel + mila]

15. ei ei ei ei

TÄHÄN ALKUUN TW! Mut en oikeestaan liata hirveesti tw alkuun ku tässä kirjassa on mainittu varoitukset.

*Time skip 2pv*
Tänään kouluun.. huokaisen ja nousen ylös. Vaihdan perus vaatteet ja meikkaan & laitan hiukset. Harjasin hiukseni ja laitoin ne sotkunutturalle. Lähdin alas. Menen tekemään aamupalaa.. en haluaisi syödä mutta pakko syödä koska Joel on kotona.. teen leivän ja syön sen. Selasin tiktokkia, kunnes piti lähteä. Joel heitti minut kouluun, mutta joutuisin kävellä kotiin. Ei haittaa, kävely on onneksi kivaa. Varsinkin kun kuuntelee musiikkia syksyllä kun lehdet on tippunut<3. Kävelin avan luokse. "Moi" hän sanoi. "Moi" sanoin hieman vaisusti. Lähdimme kävelemään sisälle jotta ehdimme luokkaan. Tunti alkoi. Ensimmäisenä meillä oli ymppää. Onneksi ei ole tullut läksyä, tietääkseni. Otan kirjat ja Marimekon musta valkoisen penaalin pöydälle. Avaan 16kpl ja kuuntelen opetusta. Ihme ja kumma.. välkkä alkoi joten lähdimme välkälle. Kävelimme käytävällä. Aron, Elias ja jonne.. tuo kusipää kolmikko. Isoimmat kiusaajani. "Moro emo" Aron sanoo. "Terve wanna Be roadman" vastaan tylysti. Hän vain nauraa. Tuhahdan. "Eiks sua kiinnost vaik noi kiusaa sua?" Ava kysyy. "Ei" vastaan. "Koska tiiän et jos noi menee liian pitkälle, ni kyl Joel ja muut hoitaa" jatkan. Ava tyytyy vain nyökkäämään. Saatoin ehkä vähän valehdella. Tottakai minusta tuntuu paskalta mitä nuo minusta sanoo. Seisoimme avan kanssa ulko katoksessa. "Meen nopee vessaa" Ava sanoo. "Jo" vastaan. Otan puhelimeni käteen, ja odotan avaa. Tuolla se kolmikko onkin. Kävelee minua kohti. Mitähän niillä tällä kertaa on sanottavaa. "Tapa ittes" Aron sanoo. "Mielelläni" vastaan neutraalisti. "Vedä ranteet auki" Elias sanoo. "Vedetty jo" vastaan. "Toivon et kuolet" jonne sanoo. "Samaa mieltä" vastaan hymyillen vittumaisesti. He hiljenevät hetkeksi. "No mikset sit oo jo tappanut? Ei sua kukaan jäisi kaipaa" Aron sanoo. "Hyvä kysymys" vastaan. "Jos niin haluutte ni ihan kuulle mieluusti teen kys" vastaan. He lähtevät. Aloin miettiä mitä he sanoivat. Pitäisikö oikeasti? Kuka jäisi kaipaamaan? Tai ehkä joel ja jätkät, mut ei ainakaan tarvi olla vaivaksi. Mitä jos vaan teen sen? Voisin hyvin tehdä, vai mitä? Havahduin ajatuksistani kun Ava tulee. Tykkään yhä avasta, paljon.

---
*Time skip ku koulu loppuu*
Lähdin kävelemään kotiin. Laitoin kuulokkeet ja musiikkia. Mietin koko ajan että pitäiskö tehdä se. Päätin että miksi ei. Ei kukaan jää kaipaamaan. Olen kotona. Heti kun astun sisälle alan itkeä. Onneksi ketään ei ole kotona. Itken, itken ja itken. Otan ulkovaatteet pois, ja lähdin huoneeseeni. Viilsin kummatkin ranteeni täyteen syviä -ja ei niin syviä- viiltoja. Ahdistaa... Ahdistaa todella paljon. Haluan kuolla. On mennyt muutama tunti. Kello on jo 18.05. olen ollut maailman pahimmassa ahdistus kohtauksessa. Huomaan saavani tuntemattomasta monia viestejä. Avaan keskustelun. 'tapa ittes' 'kuole' 'kys' 'vedä ranteet auki' 'tapa ittes iha oikeesti'.. luulen kaikkien olevan aronilta. Otan tärisevin käsin paperin ja kynän. Kirjoitan kirjeen joelille.

Kirje:
Moi Joel. Ihmettelen varmaan missä oon. Rakastan sua paljon, ja muita jätkiä, mutta nyt on mun aika lähteä. En enää jaksa. Oon pahoillani. Toivon, että pystytte kaikki jatkaa normaalisti elämää. Anteeks aina kun vaivasin sua mun huolilla. Oot mulle tärkein ihminen. En vaan enää jaksa. Oot ollut mulle niin iso apu ja turva. Sun kanssa Mulla on ollut turvallinen tunne. Sun halauksessa. Sun lähellä. Toivon koko sydämestäni, että jatkat elämääsi normaalisti. Oon niin pahoillani, mutta haluun tästä kivusta pois. Oon vaikka kuinka monta kertaa luvannut sulle ja aleksille, että en satuta itteni. Mut kumminkin löydän itseni aina joka yö satuttamassa itteeni tavalla tai toisella. Oot mulle rakas, ja kiitos kaikesta<3
Rakkaudella Mila.

Huokaisen. Toistan kirveen muutaman kerran, ja vien olkkarin pöydälle. Se olisi menoa sitten. Oli aika pimeää. Tiedän yhden lähi sillan. Kävelin sinne. Menin istumaan kaiteelle. Anteeksi Joel. Anteeksi Aleksi. Anteeksi Niko. Anteeksi Tommi. Anteeksi Joonas. Anteeksi Olli. Anteeksi ava.. "yks.. kaks... Kolme... Neljä... Viis.. kuusi.. seittemän... Kahdeksan... Yhdeksän..." Laskin hiljaa. "Hei hei" sanon ääneen ja sitten tiputtaudun.

Joelin pov:
Olimme studiolla. Olimme jo saaneet hetki sitten kaikki valmiiksi, mutta jäimme vaan juttelemaan. Lähdimme kaikki. Heitin Joonaksen kotiin, koska hän oli myös tullut kyydilläni. Ajoin kotiin. Parkeerasin auton ja lähdin sisälle. Avasin oven. Otan kengät ja nahkatakkini pois. "Moi" sanon. Ei vastausta. Ihmettelen. "Milaa" huhuilen. Ehkä hän nukkuu. Menen olkkariin. Nään pöydällä lapun. Otan sen käteen ja avaan sen. Alan lukea. Moi Joel. Ihmettelen varmaan missä oon. Rakastan sua paljon, ja muita jätkiä, mutta nyt on mun aika lähteä. En enää jaksa. Oon pahoillani. Toivon, että pystytte kaikki jatkaa normaalisti elämää. Anteeks aina kun vaivasin sua mun huolilla. Oot mulle tärkein ihminen. En vaan enää jaksa. Oot ollut mulle niin iso apu ja turva. Sun kanssa Mulla on ollut turvallinen tunne. Sun halauksessa. Sun lähellä. Toivon koko sydämestäni, että jatkat elämääsi normaalisti. Oon niin pahoillani, mutta haluun tästä kivusta pois. Oon vaikka kuinka monta kertaa luvannut sulle ja aleksille, että en satuta itteni. Mut kumminkin löydän itseni aina joka yö satuttamassa itteeni tavalla tai toisella. Oot mulle rakas, ja kiitos kaikesta<3
Rakkaudella Mila.

"Ei ei ei ei ei" saan sanottua ääneen. Tunnen kyynelten tulevan. Otan puhelimeni täriseviin käsiini. Päätin soittaa joonaksella. "Moi?" Joonas vastaa ihmetellen. "J-joonas" sanon itkuisena. "Hei Joel mitä on käynyt?" Hän kysyy huolestunaana. Joonas tietää että en itke, paitsi jos oikeasti jotain vakavaa on käynyt. "V-voiksä tulla tänne" sanon itkuisena. "Tottakai" hän sanoo ja lopettaa. Lasken puhelimeni sohavlle ja pidän kirjettä kädessä. En voi uskoa että niin viaton lapsi teki sen itselleen. Kuulen viiden minuutin päästä koputuksen. Menen avaamaan. "Voi Joel mitä on käynyt" Joonas sanoo ja halaa minua heti kun pääsi sisälle. Olin vain hiljaa ja ojennan kirjeen joonaksella. Hän lukee sen hiljaa itsekseen. Joonas katsoo minua järkyttyneenä. "Anteeks Joel" Joonas sanoo pahoittelevasti. Tunnen kuinka uudet kyyneleet alkaa valua. Vaaka silmäni ja katson joonasta. "Se voi ehkä vielä pelastaa jos ei oo liian myöhästä" sanon yhtäkkiä. "Mitä? Tiiätsä mis se olis voinut?" Hän kysyy. Nyökkää pienesti. Laitan kengät jalkaan. Nyt ei ole aikaa laittaa mitään takkia. Joonas soitti aleksille minun pyynnöstä. Aleksi tuli mukaamme. "Minne me mennään" Joonas kysyi Aleksin kanssa hieman perässäni. "Täs lähellä on yks silta" sanon itkuisena. Aleksi ja Joonas pikakävelee minut kiinni. "Mistä sä tiiät millon se on kirjoitettu?" Joonas kysyy. "Jostain kohtiin muste oli viel märkää" sanon ja katson häntä samalla kun tunnen kyynelten valuvan. En enää pysty. Hengitykseni nopeutuu. "Joel rauhotu, se selvii. Yritä hengittää rauhassa" Aleksi sanoo, kun huomasi minun välillä haukkoen vaikeasti happea. "Ei, mä en vittu pysty" sanon ja tunnen kuinka käteni tärisee ja jalat pettää pian alta. Pidän itseni kasassa nyt jos koskaan. Pääsimme sillalle. Joonas soitti ambulanssin. *Time skip pari min* lääkärit ja hoitajat löysi Milan vedestä. Kun näin kun häntä kuljetettiin paareilla sorruin maahan istumaan sikiö asennossa. Tunnen kuinka hengittämistä ei tule mitään ja tärisen. Itken enemmän kun koskaan. Tunnen kuinka Aleksi ja Joonas tulee kummallekin puolelleni viereeni kyykkyyn. "Joel shh yritä hengittää rauhallisesti" Aleksi ohjeistaa. "Ei- e- en p-pyshty" sanon ahdistuneena ja pelokkaana. "Se selvii, se on taistelia" Joonas tsemppaa. Kaikki mitä jos kysymykset pyörii mielessäni. Tunnen kuinka ahdistus ja pelko vain kasvaa. "Oletteko Milan läheisiä" joku nais lääkäri kysyy joka tulee toisesta lanssista. "Joo" Aleksi vastaa samalla silittäen selkääni.