||VALMIS|| You will be safe soon<3 [blindchannel + mila]

23. mitähän Joel ajattelee...

Milan pov (yhä):
Istun terkkarin odotus tilassa. Odotan että se hikinen muija tulee sieltä opehuoneesta kahvipullilta. Itse minut pyysi, mutta silti ei ole paikalla wtf. Luojan kiitos, tuo oli eri terkkari.

Menimme huoneeseen, ja näin hänen kädessä noin 3sivuisen paperi nipun. Menin istumaan tuohon epämukavaan tuoliin. "Noh mikäs tällä kertaa syy" kysyn. "Voisitko täyttää tähän alkuun nämä" hän vastaa ja ojentaa kynän ja nipun. "Mm joo" vastaan ihmetellen ja lueskelen eka nipun kysymyksiä.

Olen vastannut rehellisesti nyt melkein kaikkiin kysymyksiin. En viitsi valehdella niihin. En edes tiedä mihin tämä liittyy..

Olin saanut lapun täytettyä. "Siinä" sanon ja ojennan hänelle ne takaisin. "Kiitos" tuo vastaa ja ottaa ne. "Pystyisikö odottaa hetken tässä, käyn nopeasti tuolla tarkistamassa tämän?" Tuo jatkaa. Nyökkään. Tuo nainen lähtee ja jään yksin.

Otan puhelimeni esiin ja alan snäppäämään. Ahdistaa, koska Ava ei vastaa.

Terkkari tuli takaisin. Laitoin puhelimen pois. "Sain tulokset tähän, ja haluat varmaan kuulla ne" terkkari sanoo. "Ok, mut voiks eka kertoo et mihin toi ees liitty" kysyn. "No se oli vähän niinkuin sellainen 'kysely' juttu mistä näkee onko esim masennus" terkkari vastaa. Olen vain hiljaa ja katson käsiäni jotka tärisee.

"Ja tulokset näyttää, että sinulla on mahdollisesti masennus" terkkari jatkaa. Nyökkää, enkä katso lääkärin suuntaan. "Pyydä tuohon huoltajan allekirjoitus, ja tuo se sitten minulle joskus" hän sanoo ja ojentaa minulle jonkun lapun. Nyökkää ja otan lapun.

Lähden huoneesta. Heti kun olen laittanut terkkarin oven kiinni, niin astun vasemmalle etten ole oven edessä, ja luen Lapun läpi. Vittu. Jos Joel lukee, tai siis kun Joel lukee tämän niin hän alkaa varmasti kyselemään kaikkea.

Lapussa luki siis Tiivistettynä jotain siitä että minulla ollaan diagnoitu jonkin lainen masennus. Ja jotain muuta tollasta paskaa. Saan kuulemma terkkarilta myöhemmin parin kk lääkityksen, reseptillä.

Taitaa lapun muutaman kerran, ja lähden välkälle. Huomaan Danielin paiskaisemassa vittuuntuneesti laitos ohjaajan auton oven parkkiksilla. Yritän mennä siitä ohi huomaamattomasti. Pian kumminkin ohjaaja myös nousee autosta ja kävelee Danielin viereen ja puhuu hänelle jotain.

"Hei Mila, moi pitkästä aikaa" ohjaaja nimeltä Tiina sanoo juuri kun kävelen siitä ohi. "terve" vastaan ja joudun pysähtyä hänen luokse. "No miten nyt menee" hän kysyy hymyillen. "Hyvi" vastaan. En tiedä muistaako Daniel itsetuhoisuuttani. Jos muistaa, en halua hänen mainitsevan siitä. "No mut miten sulla menee" päätän kysyä muka kiinnostuneena. "No mites tässä" hän vastasi. "Tulin just tän yhen kaa rehtorin puhutteluun ja kasvatuskeskusteluun ku ei osaa koulussa olla" tuo jatkaa naurahtaen.

Huomaan että Danielia joko stressaa, ahdistaa tai muuten vana haluaa pois tilanteesta. Olen aika tunne herkkä, eli nään jos ihmisillä ei ole kaikki hyvin, ja osaan lukea ihmisiä todella hyvin vaikka pelkistä silmistä. "Mm jaha" vastaan ja katsahdan nopeasti Danielia. "Mut nähään taas, sunkin pitää varmaan mennä kohta puoliin tunnille" Tiina vastaa. "Joo nähään" vastaan. Haluaisin halata tuota ahdistunutta poikaa. En viitsi. Olisi Isla random ja deep jos yhtäkkiä halaan toista.

----
Koulu loppuu, ja lähden kävelemään kotiin. Päätin tällä kertaa mennä nättiä metsä reittiä. Vaikka se on hieman pidempi, mutta hyvä musiikki ja nätit maisemat on sen arvoisia. Tämä reitti on todella kaunis joka vuoden aikana. Varsinkin syksyllä, kun lehtiä on maa täynnä.

Tämä on vaahtera metsä ns, koska tämä on täynnä vaahteroita. Tai ainakin tämä polku on ympäröity vaahteroilla. Kuuntelen musiikkia, ja selaan igtä. haluaisin kiljua. Täällä on niiiiiiiiiiiiiiiiiiin nättiä.