||VALMIS|| You will be safe soon<3 [blindchannel + mila]

25. "miks aina mä..."

Milan pov (yhä):
Käteni tärisee sormista olkapäihin asti. Vittu. Joel ilmeisesti vielä lukee lapun. "Mikset sä kertonut aikasemmin?" Joel kysyy viitaten masennukseen. "Mmh i-ilmeisesti se todettiin vasta viime keskiviikkona kai..." Sanon katsomatta joelia. Tunnen kuinka pari kyyneltä vierähtää poskilleni.

"M-miks aina mä...?" Sanon joelille ja käännän kasvoni häneen. "Shh" Joel rauhoittelee ja vetää minut haliinsa. "M-miks kaikki paha kohdistuu a-aina muhun..." Jatkan hieman itkien. "E-eka syömishäiriö, sit mun rakas ja läheinen ihminen tappaa itsensä, sitä viel tää.." sanon.

"Voi rakas" Joel sanoo ja halaa minua samalla silittäen selkääni. "M-mä en o-oikeesti enää jaksa..." Sanon hiljentäen loppua kohti. "Shh, sun on pakko ja mä lupaan ettei sulle enää käy tai tuu enää mikään" Joel sanoo rauhallisesti.

"E-en saa h-happee" sanon ja tunnen kuinka ahdistus valtaa minut. Tunnen saavani ahdistuskohtauksen. "Shh hengitä rauhassa nenän kautta sisään, suun kautta ulos" Joel sanoo rauhallisesti. Yritän tasata hengitykseni. En saa sitä normaaliksi. Joel kuljettaa minua sohvalle. Menemme siihen istumaan. Joel ottaa käsistäni kiinni.

"Matki mua" Joel sanoo ja alkaa hengittää todella rauhallisesti. Yritän tehdä perässä niin hyvin kun voin. "K-kiitos" sanon hiljaa kun saan hengityksen tasaiseksi. Pyyhin kyyneleet pois. Joel ottaa minut uudestaan haliin.

Ilmeisesti nykyään ihan arkipäivää minun paniikki/ahdistuskohtaukset... Onneksi Joel osaa auttaa niissä todella hyvin. Halaan joelia takaisin. "Kannattaisko sun men pian nukkuu, kello on Pia puol yksitoista ja sul on kasi aamu" Joel sanoo. "Jo" vastaan. "Öitä" sanon joelille yhä halaten häntä. "Hyvää yötä" tuo vastaa ja antaa hiusten sekaan pusun.

Päästän hänestä irti ja lähden nukkumaan. Menen istumaan sängylleni. Huokaisen. Menen makaamaan ja käperryn peittoon. Otan puhelimeni ja avaan snäpit. Vastaan myös muutamalle. Miten aika meni niin nopeaa? Ilmeisesti ahdistukseni kesti pari tuntia... Laitan vielä herätyksen, ja alan nukkua.

-----
Herään aamusti pieneen pään särkyyn. Sammutan herätykseni ja katson hetken puhelinta. Ilmeisesti eilinen itkeminen tuottaa nyt tulosta. Vittukun aina alkaa särkeä pää kun on itkenyt viime iltana...

Nousen ylös ja otan itselleni vaatteet. Musta Gantin huppari, ja harmaat collarit. Aloin meikkaamaan. Sain meikattua, ja nyt Harjasin vielä hiukset. Olin nyt valmis. Laitoin vielä tämän päivän kirjat reppuun.

Otin myös pöydältä sen lapun. Laitoin sen reppuun, ja lähdin alas. Otin vielä kyllä pöydältä kuulokkeet. Selasin igtä, samalla kun kävelin alakertaan.

-----
Olin pakottanut itseni syömään leivän. Menin laittamaan kenkiä ja takkia päälle. Laitoin repun selkään, ja otin vielä avaimet lipaston päältä taskuun. Lähdin kävelemään koululle.

Raikas ulkoilma tuntuu hyvälle heti aamusta. Kuuntelin musiikkia. Pääsin juuri koululle. Kävelen luokan oikean eteen. Kellot soitti, ja menin muiden mukana luokkaan. Menin istumaan ihan taakse nurkkaan.

Joku tuli istumaan viereeni, mutta en jaksa välittää. Piirrän bilsan kirjan reunalle kukkia. Tai no eihän niitä kuksi voi sanoa, koska niistä kasvaa pääkalloja ja muita tilpehöörejä. Opettaja tulee luokkaan ja tervehtii meitä. Aloitamme oppitunnin.

-----
On viimeinen tunti. Minun pitäisi tämän tunnin aikana terkkarille, koska hän antaisi minulle parin viikon/kuukauden masennus lääkityksen. Viimeinen tunti on hissaa. Ihna jees aine mut en jaksa tehdä mitään.

Opettaja laittaa jonkun Historiasta kertovan elokuvan pyörimään. Huomasin kellon olevan puoli, joten nyt pitäisi mennä. Kävin sanomassa opettajalle että menen käymään terkkarilla nyt.

Kävelen terkkarin huoneen eteen ja koputan oveen. Odotan että tuo tulee avaamaan. "Hei" tuo sanoo ja avaa oven minulle. "Moik" vastaan ja menen istumaan penkille häntä vastapäätä. "Eli sä tulit hakemaan sen lääkityksen?" Hän varmistaa. Nyökkään pienesti. "Tossa on muuten se lappu juttu Tai se" sanon ja ojennan hänelle sen.

"Juu" tuo vastaa ja laittaa sen pöydälle. Hän nousee ylös, ja menee kaivamaan jotain kaappia. Hän ottaa sieltä lääke purkin, ja laskee lääkkeet. Sitten hän tulee takaisin paikalleen, ja ottaa pöydältään resepti lapun. "Ai mä luulin ettei siihen tuu reseptiä ku se ei oo lääkärin määräämä" totesin.

"Juu no tälläsiin lääkkeisiin tulee, koska koululääkäri päätti niin" tuo sanoo naurahtaen. Hymöhdän vastaukseksi. Hän laittaa tarralaoun lääkepurkin kylkeen kiinni ja ojentaa sen minulle. "Kiitos" sanon hieman ahdistuneesti. En tykkää yhtään lääkkeistä. Pystyn juuri ja juuri nielaisemaan kokonaisen Buranan.

Juttelimme siinä vielä hetken, kunnes lähdin takaisin tunnille. Eihän meillä ollut enää kun 10min tuntia jäljellä. Otan reppuni maasta ja sanon heipat vielä terkkarille, sitten lähden takaisin luokkaa kohti. Avasin luokan oven ja menin takaisin paikalleni. Katsoimme yhä jotain dokumenttia/elokuvaa keski ajasta.

Katsoimme sitä loppu tunnin, ja sitten pääsimme. Vittu vihdoin kotiin. Kellot soitti, eli pääsemme nyt. Otin repun maasta ja menin Ekojen joukossa luokasta ulos. Meillä on aina luokassa kengät jalassa, joten lähdin suoraan kävelemään alas.

Katsoin samalla puhelinta ja availin snäppejä. Olin nyt ulkona ja lähdin kävelemään nättiä reittiä kotiin. Kouluun ei ole meiltä pitkä matka. Tykkään myös kävellä varsinkin tähän aikaan vuodesta.

Aloin miettiä matkalla kotiin, että ketä kaikki jätkistä tietää itsetuhoisuudestani ainakin Aleksi ja joel tietää, Olli myös jos hän enää muistaa. Nikosta, Joonaksesta ja tommista en ole varma. Ei tietääkseni tiedä, paitsi jos Joel tai Aleksi tai Olli on kertonut.

Havahduin ajatuksistani tajutessa että olen melkein kotona. Otan jo valmiiksi avaimet taskustani, ja kävelen ovelle. Avaan oven, ja otan kengät pois jalasta. Ripustan takkini vielä naulakkoon ja sitten lähden ylös. Laitan reppuni huoneeni lattialle, ja menen makaamaan vatsalteen sängylle.

Mieleeni tuli lääkkeet. Otin purkin repusta, ja katsoin sitä. Reseptissä luki tietty koko nimeni, 'Mila Evelyn rautavaara' vihaan sukunimeäni. Miksei sitä voi vaikka vaihtaa hokaksi? No oli miten oli avasin purkin ja katsoin lääkkeiden kokoa.

Aika isoja, mutta pystyn ehkä nielaisemaan ne hyvällä tuurilla. Suljen purkin, ja laitan vien sen pöydälleni. Menen takaisin makaamaan sängylleni. Tajusin juuri, ettei minulla ole oikeastaan enää yhtään kunnon kaveria..

Voisin yrittää tehdä kavereita vaikka en osaa. Daniel laittoi snäpin. Puoli naama kuva, mistä huomasin että hän on itkenyt. Laitoin hänelle chatissä mikä on.

*Chatissä*
Minä: mikä on?
Daniel: ei mikää
Minä: oot itkenyt
Daniel: Mmh
Minä: voit kertoo mulle, kuuntelen aina
Daniel: ....
Minä: oikeesti Daniel usko vaan
Daniel: no mmh ahistaa vaan ku joudun taas tul kouluun ja mul ei oo siel enää frendei tai nii...
Minä: oo mun kaa, ei mulkaan kavereita oo
Daniel: no onhan sulla sentään se Ava, mulla ei ketään
Minä: Mmh...

En halunnut enää avata hänen chattiä. Hän ei ilmeisesti tiedä ettei avaa enää ole... Pidän kyyneleet sisälläni, ja keskityn nyt johonkin muuhun. Päätin piirtää. Menen pöydälleni, ja päätän aloittaa uuden piirrustuksen.

En tiedä mitä piirrän, mutta jotain mitä mieleen tulee. Piirrän vihkon sivulle tällä hetkellä ruusuja ja siihen keskelle pääkalloa. Ruusuihin teen terä WSlehtiä yms. Olen saanut pääkallon hahmoteltua. Sitten vielä ruusut & terälehdet. Olin saanut nekin nyt tehtyä. Piirsin nyt mustalla tussilla ääriviivat.

Sanoja: 1053:)

Mitä mieltä ootte näistä vähän pidemmistä luvuista? Haluutteko vielä pidempiä vai lyhyempiä