||VALMIS|| You will be safe soon<3 [blindchannel + mila]

31. hiljaista laulua?

Milan pov:
Olimme nyt koulussa. Eka tunti on ohi. Meillä on ilmeisesti tänään äikän koe. En edes tiennyt tästä. Ahdistaa koska en ole lukenut enkä tiedä mistä ne edes on. Se on kyllä vasta toistiksi vikalla tunnilla. Kellot soi ja lähdemme luokkaan. Kävelemme Laurin kanssa köksän luokkaan. Emma ja Alexandra on koulussa. Markus ei tullut, kuulemma vitun paha darra.

Kaikki laittoi essut. Laitoin myös hiukset kiinni tietty. Meidät jaettiin pieniin ryhmiin. "Mila, Lauri, Viola ja onni voisi olla yksi ryhmä!" Opettaja sanoo. Kokonnuimme ryhmämme kanssa. Opettaja jakoi loput ryhmät. Saimme itse valita ruuan, mutta sen piti olla joko makea tai suolainen herkku. Päätimme tehdä kääretorttua. Helppoa.

Minä sain tehtäväksi tehdä itsekääre torttu 'taikinan'. Viola auttoi minua siinä. Pojat pelleili ja antoi ainesosia. Saimme kääretortun tehtyä, ja nyt pojat saivat työkseen laittaa tiskit koneeseen. Odotimme että kaikki muutkin ryhmät ovat valmiita ja sitten menimme maistamaan tekeleitä. Me oppilaat päätimme tehdä tästä kisan, eli kaikki maistaa kaikkien ruokia, ja annetaan piste parhaimmalla.

Meidän tuli toiseksi. Ensimmäiseksi tuli Ronja, Oliverin ja Lauran tekemä korvapuusti. Ja kolmanneksi sijoittui Eliaksen, Akselin, Hetan ja Saagan lihapasteija. Tunti loppui ja lähdimme ruokailuun/ruoka välkälle. Ruokis kesti 35min. Meillä tosin 40min koska menemme tunnille myöhemmillä kelloilla. En ottanut kun ihan vähän ruokaa. Menin vain muiden seuraksi sinne. Menimme noiden kahden tytön luo ja istuimme heitä vastapäätä. "Terve" Alexandra sanoo. "Heipsu" Emma tervehtii. "Moi" Lauri vastaa. Itse mutisen vastaukseksi vain jotain. Ahdistaa olla täällä. Haluan pois.

Pyörittelin ruokaani lautasella. En keskity yhtään mitä muut puhuu. Nojaan päätä käteeni ja katson kuvottavaa ruokaa. Yhtäkkiä tunnen jonkun käden reidellåni joka silittää sitä. Säpsähdän pienesti. Huomaan Laurin silittävän reittäin. Ilmeisesti aisti ahdistukseni. Tai sitten se vaan näkyy läpinäkyvästi?

----
Olen vihdoin kotona. Päivä tuntui todella pitkältä. Onneksi Joel on vielä töissä. Menen huoneeseeni ja päätin soittaa kitaraa. Hän kitarani ja otan plektrani pöydältä. Alan soittamaan 'people you know' Alan laulamaan jossain vaiheessa. (Voit laittaa sen soimaan että eläytyisit paremmin)

"We used to Be close, But people can go from people you know to people you don't. And what hurts The most is people can go from people you know to people you don't. We used to Be close, But people can go from people you know to people you don't. And what hurts The most is people can go from people you know to people you don't. When it was good we were in fire. Now im breathing ashes and dust.. I always wanna get higher. I never know when enought is enought? So Many Wasted nights with you.. i still van taste it, i hate it. Wish i could take Back, 'cause We used to Be close, But people can go from people you know to people you don't. And what hurts The most is people can go from people you know to people you don't. We used to Be close, But people can go from people you know to people you don't. And what hurts The most is people can go from people you know to people you don't."

Säikähdän kun kuulen äänen takaatani. "Sä oot ihan sairaan hyvä laulaa ja soittaa kitaraa!" Joel sanoo. "Aijaa!" Kuuluu ALEKSIN ääni. Käännyn heihin päin. "Mm" mumisen vastaukseksi. En tykkää laulaa muiden kuullen. Vien kitaran takaisin telineeseen ja plektrani pöydälle. Nuo kaksi lähtee takaisin alas. Huokaisen syvään. Menen istumaan sängylleni. Tuijotan lasittuneena lattiaa. Mietin kaikkea. Muutaman päivän päästä on taas vuoden inhokki päivä.

Päivä millon jouduin ekaa kertaa laitokseen & osastolle. Se päivä vuodesta on yleensä ollut minulle rankka/olen aina tosi poissa oleva. Ketään ei tiedä tuosta päivästä. Paitsi no tietty sossut yms. Ei ketään 'läheinen'. kaikki tulevat kumminkin kyselemään. Ajatus hieman ahdistaa. Huomenna jälleen kouluun. Vittu mä vihaan maanantai päiviä. Havahduin siihen kun joku tulee huoneeseeni. "Tuuks mukaan studiol, mennään muuten vaa" Joel kysyy ovelta. Kuulen kysymyksen, mutta en kykene vastata. "Mila?" Joel toistaa.

"A-ai hä?" Kysyn. Kuulin kysymyksen, mutta aivoni ei pysty käsittelemään kysymystä. "Että tuutko studiolle mukaan, mennään muuten vaa" tuo toistaa kysymyksen. "Mm joo vaik" vastaan. "Tuu mennään heti" tuo sanoo ja varmistaa että tulen. Otan laturin ja kuulokkeet. Aleksi on ilmeisesti meillä yhä. Eli mitä luultavimmin tulee kyydillä.

Menimme laittamaan kengät. Aleksi meni eteen, Joel meni kuskin paikalle ja minä taakse. Joel ajaa studiolle. Olemme studion pihassa. Joonas ja Olli ovat jo ilmeisesti täällä. Otamme kengät pois ja menemme peremmälle. Menimme studion 'olkkariin'. Istun sohvan nurkkaan. Sohvan toisella puolella istuu Joonas joka katsoo puhelinta. Pian muutkin tuli. Kaikki jutteli yhdessä, paitsi minä. Kuuntelen kuulokkeista musiikkia, ja tuijotan lattiaan. Uppoudun jälleen ajatuksiini.

Ajatukseni harhautus ahdistaviin aiheisiin. Alan miettiä sitä mitä tapahtui kun tulin ekaa kertaa studiolle, sitä mitä kävi Danielin kanssa, sitä mitä äikän openi teki.... Sitä mitä isäni teki.... Tunnen käteni alkavan täristä huomattavasti. Yritän pitää niitä mahollisimman hyvin paikoillaan. Yritän saada ajatukseni pois ahdistavista aiheista. En vain saa. Se alkaa mennä koko ajan pahemmiksi.

Haluan pois. Haluan jonnekkin missä ei ole muita. Haluan itkeä. Ahistus painaa rinnassa. Tasaan aina välillä hengitykseni. Tunnen välillä jonkun katseen itsessäni. Tuijotan yhä yhtä kohtaa lattiasta. Saan ajatukset hetkellisesti muualle, ja palaan takaisin maan päälle. Otan puhelimeni käteen ja snäppään. Huomaan, että Odessa on pyytänyt minua uusiksi kaveriksi. Miten tällä kertaa haukkuu? Läskiksi huoraksi kenties? Huomio huoraksi? Niitä riittää.

Lisään hänet empien takaisin. Daniel laittaa snäpin? Juuri silloin kun olen saanut ahdistavat ajatukset pois... Avaan snäpin. Daniel on selvästi itkenyt. Menen heti chattiin.

Minä: mikä on?
Daniel: ei mikään, kui??
Minä: oot itkenyt
Daniel: ehä
Minä: sä tiiät että nään heti jos jollain ei oo kaikki ok tai valehtelee
Daniel: mmh...
Minä: mikä on? Mulle voit kertoo
Daniel: Mm no ohjaajat ei kuuntele Tia usko mua missään asiassa, uhkaa osastolla eikä päästä kouluun..
Minä: ne ei voi pakottaa minnekkään, ja ne ei voi päättää käytkö kouluu vai et!
Daniel: samaa yrittänyt sanoo..
Minä: eihän enne ohjaajat noi perseestä ollu?
Daniel: oon muuttanut eri laitokseen:/
Minä: aa:((

Tuntuu pahalta Danielin puolesta. Huomaan taas kun ajatukseni hartialee ja tuijotan tyhjyyteen. Nyt ajatukseni on muistoissa. Kun hyppäsin kaiteelta alas... Se tuntui hetken vapauttavasta, mutta sitten kun osuin veteen, tajusin etten halua tätä oikeasti. Se oli virhe. Onneksi pelastuin. En anna ikinä anteeksi itselleni sitä mitä yritin. Ne kerrat, kun istun laitoksessa ranteet auki. Ranteet kirvelee suihkussa, kun juuri on vetänyt ne syville verille.

Se kipu, mikä auttoi henkisesti muttei fyysisesti. Ne lukuisat kerrat kun olen joutunut sairaalaan kun olen vetänyt ranteet auki. Kun olen halunnut kuolla. Joo kyllä nyttenkin haluan, mutta en niin vahvasti. Ahdistus kasvaa jälleen. Irrota puhelimen kuoret puhelimesta ja näprään niitä. "Pitäiskö tilaa jotai ruokaa" kuuluu jonkun ääni. En pysty nyt rekisteröimään kenen ääni se oli. Kaikki ilmeisesti vastaa myöntävästi. "Vittu ei pysty tilaa, pitää men hakee" tuo mies ääni sanoo.

Saan ajatukset hetkellisesti pois, ja tunnistan äänen joonakseksi. "Ketä lähtee hakee?" Nikon ääni vuorostaan kuuluu. "Mä vaik" kuuluu Tommin ääni. "Me lähetään mukaan" Niko ja Olli kertoo. Vitun kiva jään kolmen ihmisen kanssa tänne, jotka kaikki tietää viiltelystäni/itsrtuhoisuudesta ja auttanut paniikkikohtauksissa....

Sanoja: 1142