YOU and Rose

#011 🚪

Astuin sisään kotini eteisaulaan ja näin äitini istumassa olohuoneen sohvalla.

"Rosalie! Tulithan sinä vihdoin missä olet ollut?" Äiti kysyi hieman huolestuneella äänensävyllä. Minulla ei ollut tapana olla poissa näin myöhään ilmoittamatta.

"Öh, anteeksi olin Chrissyn luona. Opiskelimme ja ajantaju katosi." Valehtelin.

"Ei se mitään, mutta päivällinen taitaa olla jo kylmää." Äitini sanoi nousten seisomaan punaiselta samettisohvalta.

"Sinulle on vieras. Ohjasin hänet odottamaan huoneeseesi." Äitini sanoi hymyillen suoristaen kukallisen mekkonsa helmaa.

Katsoin äitiäni ihmeissäni. Se ei voinut olla Chrissy koska valheeni oli mennyt läpi. Lähdin kipuamaan sen enempää kysymättä rappusia ylös kohti huonettani.

"Ihanaa kun olette taas yhdessä! Hän on niin mukava poika." Kuulin äitini huutavan alakerrasta perääni.

Pysähdyin huoneeni oven eteen. Sydämmeni jätti varmasti lyönnin välistä ja hengitykseni salpaantui. Älä anna sen olla.. Älä anna sen olla hän..

Avasin huoneeni oven varovaisesti ja näin tutun hahmon nousevan heti ylös sängyltäni.

"Mitä sinä täällä teet?" Sähähdin hampaideni välistä. Suljin nopeasti huoneeni oven takanani, ettei äitini kuulisi meitä.

Billy käveli hitain askelin luokseni katsoen minua tiiviisti silmiin. Hän pysähtyi eteeni ja sipaisi sormillaan ruskean hiussuortuvan kasvoiltani korvani taakse.

"Mihin jätit poikaystäväsi?" Billy kysyi äänensävyllä josta aistin mustasukkaisuuden.

"En ymmärrä mitä tarkoitat.." Yritin pitää äänensävyni rauhallisena ja työnnyin hänen ohitseen peremmälle huoneeseeni.

"Älä puhu paskaa.." Billy ärähti. Hänen silmissään näkyi raivo, mutta hän yritti pitää äänensävynsä maltillisena koska tiesi vanhempieni olevan kotona.

Vanhempani olivat aina pitäneet Billystä. Hän osasi esittää erittäin hyväkäytöksistä ja kohteliasta ulkopuolisille. Äitini oli erittäin pettynyt kun kuuli minun jättäneen Billyn. En kuulemma tule ikinä löytämään yhtä täydellistä poikaystävää. Äitini ei todella tuntenut Billyn oikeaa luonnetta.

"Mitä sinä edes teet täällä? Emmekö ole käyneet tämän asian jo moneen otteeseen läpi? En halua sinua enää elämääni! Me olemme ohi!" Yritin painottaa viimeistä lausettani että saisin menemään sen Billyn ymmärrykseen asti.

Billy pudisti hitaasti päätään. Hän ei katsonut minua vaan ohitseni ulos ikkunasta.

"Näin sinut sen Friikin kanssa.." Billy sihahti hampaidensa välistä. Näin hänen käsiensä puristuvan nyrkkiin.

"Se olit sinä... Seurasitko meitä?" En tosiaan ollutkaan kuvitellut, että joku katseli minua ja Eddietä.

"Mieleni teki hakata sen friikin naama entistä törkysemmäksi." Billy otti hitaan askeleen minua kohden.

"Billy sinun täytyy lopettaa." Yritin pysyä rauhallisena. Tiesin että Billyn provosoiminen vaan pahentaisi tilannetta.

"Onko se Munsonin friikki muka parempi kuin minä? Osaako se edes antaa sinulle sitä mistä pidät?" Billy asteli eteeni tuijottaen minua intessiivisesti syvälle silmiin. Tunsin hänen hengityksensä kasvoillani.

"Lopeta, Billy" Henkäisin. En irroittanut katsettani hänen katseestaan.

Billy vei kätensä niskani taakse ja otti kourallisen hiuksiani nyrkkiinsä. Sitten hän tukisti niistä sen verran napakasti että leukani nousi pystyyn ja katseeni nousi Billyn silmistä huoneeni kattoon.

"Kai kerroit uudelle poikaystävällesi, että pidät tästä." Billy kumartui kuiskaamaan korvaani pitäen edelleen hiuksiani tiukasti nyrkissään.

"Samalla kun sinua otetaan Camaron konepellillä takaapäin." Billy henkäisi vielä korvaani ennenkuin irrotti otteensa hiuksistani.

Valehtelisin jos sanoisin etteikö tuo muisto saanut tuntemuksia aikaan alapäässäni. Päässäni vilisi liuta ristiriitaisia tuntemuksia.

"Ainiin, mutta eihän sillä raukalla ole edes Camaroa." Billy naurahti pilkallisesti. "Mutta kai se onnistuu sen kämäsen pakun takakontissakin."

Yritin pysyä vahvana vaikka tunsin kyynelten yrittävän puskea ulos silmäkulmistani. Purin hammastani samalla kuin tuijotin Billyä tiukasti silmiin.

"Se ei kuulu sinulle pätkääkään mitä minun housuissani nykyisin tapahtuu! Mene sinä vaan panemaan Tinaa ja hänen kavereitaan! Ihankuin mikään sinua olisi ennenkään siihen estänyt." Tiuskaisin. Tiesin Billyn touhunneen muiden tyttöjen kanssa selkäni takana. Kyllä juorut ja naurut selkäni takana olivat kantautuneet myös lopulta minunkin korviini. En ehkä aluksi vain halunnut uskoa niitä.

"Jos minä olen muka sinulle niin helvetin tärkeä olisit osoittanut sen silloin kun olimme yhdessä! Minä rakastin sinua Billy! Minä todella rakastin.." Kyyneleet alkoivat väkisin virrata poskiani pitkin vaikka kuinka olin niitä yrittäny pidätellä.

Billy ei vastannut mitään. Hän käänsi katseen pois minusta ja otti askeleen kauemmas. Hänen kasvonsa valahti ilmeettömäksi. Oli mahdoton arvella mitä ajatuksia hänen päässään liikkui.

"Haluan että lähdet Billy. Kokonaan minun elämästäni." Sain nyyhkytettyä.

Billy käänsi salamana katseensa minuun ja hänen ilmeensä muuttui taas yhtä raivon sekaiseksi kuin äskenkin. Hän otti askeleen takaisin luokseni ja tarttui kyynelistä kosteaan leukaani puristaen sitä tiukasti sormiensa välistä.

"Vannon että teen sinun ja poikaystäväsi elämästä helvettiä." Billy tiuskaisi hampaidensa välistä irrottaen otteensa leuastani niin lujaa että horjahdin taaksepäin. Sain käsilläni otteen ikkunalaudasta, niin että pysyin pystyssä.

"Ulos, Billy!" Ärähdin niin kovaa että vanhempani varmasti kuulivat nyt.

"Ilomielin." Billy sanoi huulillaan tekaistu hymy joka ei ollut ystävällinen.

Lähdin seuraamaan häntä käytävään varmistaakseni että hän varmasti häipyisi. Jäin seisomaan portaikon yläpäähän seuraten katseellani Billyn matkaa ulko-ovelle.

"Kiitos päivällisestä rouva Cooper. Oli mukava vaihtaa kuulumisia. Valitettavasti tyttärenne ei halunnut minun viipyvän tämän kauempaa." Kuulin Billyn tekaistun ystävällisen äänensävyn puhuvan äidilleni.

"Voi Billy oli ihanaa nähdä sinut pitkästä aikaa. Mutta mikä Rosalielle tuli?" Kuulin äitini vastaavan.

En halunnut jäädä kuuntelemaan heidän keskusteluaan sen enempää. Se sai minut voimaan pahoin. Ryntäsin takaisin huoneeseeni. Kuulin ulko-oven käyvän samalla kun pamautin huoneeni oven kiinni.

Nojauduin ovea vasten ja valuin sitä pitkin itkien lattialle istumaan. Milloin elämästäni tuli tälläistä?