Empty

Osa 5

Mitään ajattelematta työnnän luokan oven auki ja jään seisomaan oviaukkoon. Ilmeisesti käytin aika paljon voimaa, sillä ovi kolahtaa seinää vasten ja Aaron sekä Lotta kumpikin kääntyvät katsomaan minua. Lotan poskille nousee puna ja Aaron näyttää säikähtäneeltä. Laitan kädet puuskaan ja tuijotan heitä odottaen jonkinlaista selitystä. 

"Sun täytyy nyt kuunnella. Mulla ei oo mitään anteeksipyydettävää. Tää oli oikeutettu teko", Aaron aloittaa.

Olen jo väittämässä vastaan kun Aaron jatkaa:

"Etkö sä muka muista? Sä ja Luca. Teidän kiihkeä hetkenne keittiössä. Halusin vaan tasata tilit sun kanssa."

Nyt minun poskilleni vuorostaan nousee puna. Ei se ollut mikään kiihkeä hetki. Luca vain tulkitsi jotain väärin. Eikö Aaron voisi jo lakata muistuttamasta siitä asiasta?

"Onko kaikki okei kulta? Tiedäthän sä, että mä rakastan sua", Aaron tulee ja kietoo kätensä tiukasti ympärilleni. Hetken aikaa ahdistaa, kun tiedän mitä hän oli juuri tekemässä. Sitten ihana lämpö valtaa minut sekä sisältä että ulkoa. Aaron sanoi juuri ensimmäistä kertaa rakastavansa minua. Sitä paitsi Aaronin selän takana olevan Lotan kateellisen ilmeen näkeminen saa minut paremmalle tuulelle. Kyllähän Lotan olisi pitänyt tietää ettei saa Aaronia itselleen.

"On, kaikki on okei. Mäkin rakastan sua. Ihan todella paljon. Voidaanko mennä kotiin?" kysyn.

"Totta kai", Aaron sanoo ja lähdemme luokasta Lotan jäädessä yksin.

Aaron haluaa saattaa minut kotiin. Kävelemme kevyessä tihkusateessa. Nautin veden viileästä kosketuksesta ja Aaronin läheisyydestä. Nyt kaiken täytyy olla hyvin meidän välillämme. Olemme tasoissa. Kyllähän tämä nyt oli oikein. Aaronilla oli tähän täysi oikeus. Miksi minun pitäisi siitä valittaa. Tärkeintä on että Aaron ei ole minulle vihainen. Hän on sentään yksi harvoista joka välittää minusta. Ja ensimmäinen poikaystäväni. 

Olin niin ajatuksissani etten huomannut että olemme jo saapuneet kotini eteen. Minua harmittaa päästää Aaronin kädestä irti. Nojaudun Aaronia kohti, mutta hän väistää huuleni viime hetkellä. Minua nolottaa vähän. Halaamme ja Aaron lähtee pois. 

Jään seisomaan ja katson hänen peräänsä. Olenkohan tehnyt jotain väärin. Aaron vaikutti oudon etäiseltä. En haluaisi pilata tätä. Aaron on oikeasti hyvä ihminen. Ja oikeudenmukainen. 

Astelen kotiovelle ja avaan sen. Sentään se ei ole enää lukossa.

"Kuka siellä?" äiti huutaa keittiöstä.

"Mä täällä vaan", sanon.

"Jaahas. Tulit sitten takaisin kotiin", äiti sanoo ilmestyessään eteiseen. Ihan niin kuin hän ei olisi lukinnut minua kotini ulkopuolelle.

"Joo ja nyt menen mun huoneeseen", sanon, mutta äiti pysäyttää minut.

"Mennäänpä keittiöön juttelemaan", hän sanoo ja kuljettaa minut keittiöön.

Isä ja Eerika eivät näytä olevan kotona. Isä on kai vieläkin töissä ja Eerika baletissa. Typerä, täydellinen Eerika joka harrastaa balettia ja josta kaikki ovat ylpeitä.

"Istupa pöydän ääreen", äiti sanoo istuutuessaan itse.

"Mistä me nyt jutellaan?", kysyn istuutuessani.

"Olet ollut jotenkin kummallinen viime aikoina. Olet ollut etäinen ja kuljeksinut kaikkialla. Onko sinulla jokin hätänä?", äiti kysyy.

Jaa. Nyt hän sitten välittääkin. Näin tässä aina välillä käy. Ja silti, kaiken välinpitämättömyydenkin takia, haluaisin aina kertoa kaiken. Uskoutua äidille. Mutta en uskalla, koska ensinnäkin pian hän ei enää välittäisi ja toiseksi jutut kulkeutuisivat isän korviin. Siitä minulla on liikaakin kokemusta.