Tuntematonta tuskaa

2 0 0
                                    

Muistan itseinhon, vihan ja raivon, jolla itseäni katsoin silmiin. Muistan sadismin, jolla itseäni kohtelin. Sisäelimiä kalvavan nälän, jonka kanssa painelin eteenpäin 11 ilta kymmeneen. Väsyneen kehon ja vielä sitäkin väsyneemmän mielen, jolla silti oli voimaa pakottaa liikkumaan. Sade, ukkos- tai lumimyrsky, 30 asteen helle tai paukkupakkanen, raesade tai kylmä kova, piiskaava tuuli. Ei mikään, ei edes jänteiden sisimmässä ytimessä viiltävä kipu, saanut minua lopettamaan. En välittänyt kuinka pahalta matka tuntui. Halusin tuhota itseni. Mitä hirveämpi kipu, sitä paremmin onnistuin tehtävässäni. Halusin eroon siitä mitä minusta oli jäljellä. Kehosta, joka piteli minut väkisin olemassaolevana. Toivoin, että kuolisin kävelemällä taukoamatta. Siitä tuli ainoa tavoitteeni, jota orjallisesti toteutin.

Kymmeniä puhkikuluneita kenkiä, satoja kilometrejä joista tuli tuhansia ja kymmeniätuhansia. Päivässä kävelin sen mitä muut viikossa tai kuukaudessa. Yhteen viikkoon mahtui yli 250 käveltyä kilometria. Vuodessa olin kävellyt maailman ympäri. Mutta mitä se merkitsi minulle? Minä halusin kehoni hajoavan. Jotta päivittäinen helvettini päättyisi. Sillä sitä elämä oli. Päivät toistivat itseään. Eilinen olisi yhtä hyvin voinut olla viikon takaa. Itseni kiduttaminen oli ainoa tapa pitää pieni hiven kontrollia, jonka senkin menetin sairaudelle. Mutta aiheuttamalla oman tuskani, pystyin kontrolloimaan edes osaa siitä. Kehossa tuntuvaa itse aiheutettua kipua kantoi varmepana kuin henkistä hallitsematonta minusta otettaan ottavaa ahdinkoa. Kävellen siitä pääsi hieman etäämmälle, vaikka se seurasikin takaa jokaista liikettä, ottaen myös kiinni, mikäli olin liian hidas.
Tuska ja kipu kehossa pelasti minut kärsimästä henkisesti, mutta tuhosi fyysisesti. Joinain päivinä, jopa viikkoina tunsin jopa ihan hyvää oloa, mutta tiesin, etten ollut koskaan oikeasti onnellinen. Vain vähemmän hajalla. Se oli keinulauta jonka toisessa päässä odotti järjetön kärsimys ja toisessa huojennus.

Muistan elämäni tuolla keinulaudalla. Helvetissä, jonka itse itselleni loin, mutta, jota en lopulta voinutkaan itse pysäyttää.
Mennyt palaa mieleen milloin mistäkin: Musiikista, tuoksuista, maisemasta, säätilan ja vuodenajan vaihteista. Sitä ei voi välttää.
Eikä kukaan koskaan voi käsittää millaisen tuhon elämättä elämäni elämä minuun jätti. Kukaan koskaan ei tule ymmärtämään miltä musta tuntuu, joten miksi edes selittää? Ei sitä voi selittää. Sisällä niin selkeä tarina, ääneen sanottuna ei puoliakaan siitä mitä oikeasti koin. Kenenkään ei pitäisi selvitä sellaisesta. Silti mä selvisin. En kuitenkaan ehjänä tai ennallani. Nyt tuntuu vain epäreilulta ja raskaalta elää kehossa, jonka voimavarat ovat hengiltään surkastuneiden lihasten, kivun nylkemien nivelten ja jalkojen järsittyjen jänteiden varassa. Keho on loppuun poltettu. Kannan itseäni trauman ruhjoman mieleni viimeisin voimin. Se tekee minusta hyvin yksinäisen ja kuin toiselta planeetalta tälle ilmestyneen. Tunnen suurta epätoivoa siitä, etten voi muuttaa mennyttä ja siten myös tämä hetki on muovautunut sellaiseksi kuin se nyt on. Tunnen surua siitä, ettei kukaan todella voi ymmärtää mistä olen selvinnyt ja miten se vaikuttaa elämääni yhä.  Sattuu vain sulautua joukkoon ja olla kuin kuka tahansa. Kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.  Haluaisin jonkun vain näkevän ja kokevan sen mitä elämäni on ollut pitkään. Haluisin, että joku ymmärtäisi väsymyksen tätä kohtaan. Kaipaisin vain empatiaa, huolta ja sääliä. Niin raukkamaiselta kuin se kuulostaakin.
Olin vuosia yksin pitäen itseni väkisin kasassa. Kaipasin olkapäätä, muttei sellaista ollut. Olin itse itseäni  varten, vaikka olisin kaivannut lohtua ympäriltäni. Ja yhä olen yksin. Elän traumaa, jota ei kokematta ymmärrä. Voin selittää, kertoa kirjoittajan taidoin mitä se on, mutten koskaan voi välitää todellista tunnetta siitä. Kokemani on tuntematonta sinulle. Traumani, tuntematonta tuskaa. Minua varten, yksin minulle kärsittäväksi, selvittäväksi.

You've reached the end of published parts.

⏰ Last updated: May 05, 2023 ⏰

Add this story to your Library to get notified about new parts!

PakkoaskeleitaWhere stories live. Discover now