Pakkoaskeleita

29.2

"Kasoittain kuvia raajoista, toistuvia ahmimisia, hetkittäisiä henkisiä nousuja joista tullaan taas ryminällä alas, sitäkö tää loppuelämä nyt on?
Kävelin viimeks tiistaina, ikuisuus. Huomennakaan ei huvittaisi lähteä. Oon kävellyt niin pakosta, että nyt se alkaa tökkiä. Stressi ilalla, kun tietää, että huomenna on taas oon pakko mennä, pakko kuluttaa ja saada tietty askelmäärä, pakko vetää kroppa äärirajoille, niin, että sattuu. Ei se edes tunnu enää niin pahalta, jalat on tottunu. Pää vaan pistää vastaan, alkaa vihata koko hommaa, miettii kuinka monta viikkoa sitä vielä jaksaa ja kuinka pärjää, jos lopettaa. En mä enää uskalla lopettaa. Oon ajanut itteni tosi pahasti tähän. En tosiaan tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Hetken mä aina selviän, mut sit taas tajuaa, et ei tästä elämästä tuu tälläkään tavalla yhtään mitään. Tää on vaan selviytymistä päivästä toiseen, vaikkei enää jaksais. Joka ilta toivois, ettei enää aamulla tarvitsis herätä.
Kun mä kävelen, kävelen ja kävelen, katson ihmisiä mun ympärillä. Ne ei tiedä miten pitkään, kuinka monta tuhatta ja miten kauan oon kävellyt, ne ei nää miten kärsin olemassa olostani. Kukaan ei nää. Katson alas sillalta, jonka ohi oon kävellyt kymmenet kerrat miettien, joka ylityksellä, jos sitä tällä kertaa vaan kiipeäisi siihen kaiteelle ja hyppäisi, tai, kun kuulen asemalta junan ääniä ja autot, joiden annan ajaa mun ohitse, vaikka pää sanoo, että pitäisi heittäytyä alle. Sitten tää kaikki tyhjyys, jonka sairaus on täyttänyt olis ohi. Mut miksi mä oon yhä tässä? Yritän kaikkeni kaikessa, mut päädyn aina samaan lopputulemaan. Ei mulla oo enää mitään annettavaa maailmalle, jos mulla koskaan olikaan."

Näin kirjoitin 29.2. Sen jälkeen koitin  muuttaa asioita. Aloin syödä enemmän, jotta aineenvaihdunta voisi elpyä. En kuitenkaan yrittänyt parantua tai varsinkaan nostaa painoa. Tavoittelin ainoastaan ahmimisen loppumista ja laihtumista. Se tuntui toimivan hetken aikaa. Elin kuitenkin koko ajan ristiriidassa. En kyennyt valitsemaan sairauden ja parantumisen välillä. Yritin saada kummastakin puolensa.