Kelmien aikakausi II: 15-vuotiaana

14. Hyvää yötä

Jos oot lukenu tätä sarjaa tänne asti, niin oliskohan jo aika alkaa voteemaanki? Edelleen on monta jotka ei votee, vaikka lukee jo tokaa kirjaa :)
[sanat: 1442]

"Mutta äiti, kun en halua mennä vielä nukkumaan!" Minerva rääkäisi ja lähti juoksemaan pois. En jaksanut juosta hänen perässään koko ajan, varsinkaan raskaana. Huokaisin syvään. Ilmiintyminen ei tullut kuuloonkaan raskaana, joka oli sekin itsessään rasittavaa. Minerva oli nyt viisi, mutta silti ei halunnut mennä nukkumaan.

Olin väsynyt ja turhautunut. Minun teki mieli laittaa Minerva komennus-kirouksen alaiseksi, mutta se on erittäin laitonta. "MINERVA EUPHEMIA POTTER SINÄ ET ALOITA TÄTÄ SAMAA PASKAA VAAN TULET TÄNNE VÄLITTÖMÄSTI" huusin. Se vei yllättävän paljon energiaa näin väsyneenä.

Minerva juoksi ohitseni, mutta en ehtinyt kaapata häntä. Hän nauroi iloisesti, mutta pysähtyi sitten etäälle minusta. "Mitä paska tarkoittaa?" hän kysyi uteliaasti. Voi nyt- "Ei mitään rakas, unohda se" sanoin. "Mutta kyllähän se varmasti jotain tarkoittaa!" Minerva intti. Ei herran tähden. "Unhoituta" sanoin osoittaen tytärtäni sauvallani, loitsien hallitun unohdus loitsun, poistaen vain sen sanan hänen mielestään.

Minerva alkoi taas nauramaaan ja juoksi taas ohitseni, mutta sain hänet tällä kertaa kaapattua. Minerva alkoi potkimaan ja itkemään, joten pitelin häntä kaukana itsestäni ja kävelin hänen huoneeseensa. Toivoin todella, että James olisi kotona eikä töissä.

Asetin Minervan sängylle ja painoin hänet sitä vasten, jotta hän ei karkaisi. Laitoin peiton hänen päällensä ja tein peittoon nopean loitsun, jotta se olisi painavampi ja valuin sitten lattialle sängyn viereen. Sammutin valot loitsulla. Minerva kitisi vieläkin, mutta olin liian väsynyt sitä varten. Laiton kyynärpääni sängylle ja nojasin pääni siihen käteen. Toisella kädellä silitin Minervaa. Yritin hyräillä hänelle, mutta sitä ei kuulunut, koska hän itki liian kova äänisesti.

Minun teki mieli itkeä kun siitä ei tullut mitään. Sitten minulla meni pinna. "OLE JO HILJAA! KUN MINÄ OLIN SINUN IKÄISENI, TUOLLA KÄYTTÄYTYMISELLÄ OLISI SAANUT TIES MITÄ KAUHEUKSIA! JOS ET NYT OLE VAAN JO HILJAA NIIN PAKOTAN SINUT OLEMAAN LOITSULLA" kiljuin Minervan kiljunnan yli.

Minerva vaikeni ja katsoi minua järkyttyneenä. Hän ei lopettanut itkemistä vaan siirtyi vain hiljaisiin kyyneliin. Huokasin. "Anteeksi Minnie, minun ei olisi pitänyt huutaa. Olen pahoillani. Se vain, että isäsi on suorittamassa ties mitä hengen vaarallista tehtävää etkä sinä vaikene ja nukahda. Olen juossut perässäsi koko päivän, eikä pikku veljesi ole lopettanut potkimista. Olet ollut kaikkea vastaan, enkä minä vain jaksa" kuiskasin.

Käteni putosivat sängyn päälle ja pääni niiden päälle väsymyksestä. En ollut nukkunut kunnolla pitkään aikaan, enkä halunnut muuta kuin sitä. Minerva alkoi vetämään hiuksiani hellästi. Nyyhkäisin.

Nukahdin siihen paikkaan.

"Herää. Pyydän rakas. Herää Reg" kuulin kuiskauksia. Yritin avata silmäni, mutta sain ne vain raolleen. Makasin sohvalla ja James oli kyykistyneenä viereeni. Hänen silmänsä olivat punaiset ja hän rukoili minua heräämään. Avasin silmiäni hiukan enemmän. "James?" kuiskasin.

Hän henkäisi ja katsoi silmiini. Hän hyppäsi päälleni. "REGULUS!" hän huusi. Hän halasi minua niin, etten ollut saada henkeä, mutta halasin häntä takaisin. "E- en pysty hengittämään, rakas" ähkäisin. Hän löysensi otettaan, muttei päästänyt irti.

"Sinä viimein heräsit! Olimme kaikki niin huolestuneita!" James sanoi. James tuli aivan kasvojeni eteen, niin että katsoimme toisiamme silmiin. Hän nojautui lähemmäs kunnes huulemme koskettivat. Suljin silmäni ja laitoin käteni hänen niskalleen painaen häntä lähemmäs. Hänen kätensä olivat hiuksissani ja toinen vieressäni, joka tuki häntä.