Jotta nyt kaikki ymmärtävät, olen tehnyt muutoksia näihin bändi hommiin. Zayn on mukana ja Louis ei ole koskaan ollut bändissä. Mutta mistäs sen tietää mitä tarina tuo mukanaan. ;)
Mutta...
APUA OIKEESTI ÄÄ! En tykkää yhtään tästä luvusta, ja tämän kirjoitus oli mitä vaikeinta. Ei se kertaakaan tuntunut pakolta, kirjoitin silloin kun jaksoin. Mutta aina kun tulin koneelle ja vilkaisin tekstin läpi, muistui mieleeni vaikeat ratkaisut. Tuleeko tämä ja tämä liian nopeasti, onko tämä liian outo? Monien tuntien jälkeen tässä on tönkkö toinen luku!
Luku on hieman masentava, tai on ainakin omasta mielestäni, tekee ihan pahaa ajatella Harry itse tähän tilanteeseen. Pidetään tämä kuitenkin fiktiivisenä omissa mielissämme, sillä onhan tämä aika kiehtovaa kirjoittaa ja ehkä lukea. Miettikää nyt!
Mutta niin aivan, luvussa keskitytään suurimmaksi osaksi tosiaankin Harryn pahaan oloon, ja siihen, kuinka hän peittelee sitä faneiltaan, sekä etenkin siihen kuinka hän kykenee keräämän itsensä joka aamu uusien päivien huminoihin.
Näkökulma, Harry Styles
"Mennään naimisiin Harold!"
"Harry, haluan olla tyttöystäväsi!"
"Harry, ne rahat..."
Ei kai vain viimeinen ollut William? Kohotin katseeni fanijoukkoon, jonka seasta tunnistin hänet. Sinisilmäinen kalju seurasi minua oranssin nauhan toisella puolella virnuillen ilkeästi. Sydämeni hyökkäsi kurkkuuni ja mahassani muljahti ikävästi.
"Mä löydän sut aina", hän nauroi ivallisesti, kunnes pysähtyi ja kääntyi pois.
Kävelin ahdistuneena ihmisjoukon läpi muiden perässä pois haastattelupaikalta. Tartuin Zaynin kädestä kiinni, joka kääntyi katsomaan minua ruskein silmin huolestuneena. Hän ei sanonut mitään, mutta veti minut limusiinin sisälle tukien minua selästä ja huokaisi väsyneesti. Hän auttoi minut istumaan penkille, jonka jälkeen istahti itse viereeni.
Nojauduin hänen olkapäätä vasten ja suljin kirkkaanpunaisena hehkuvat silmät kiinni ovien sulkeutuessa. Kiedoin käteni hänen lihaksikkaan vartalon ympärille, hengittäen tiheään tahtiin hänen tupakantuoksua.
Niall tuli perässäni luokseni, kietoi kätensä ympärilleni ja nojasi minua vasten. Hän liikkui äänettömän naurun tahtiin niin, että lämpöaalto kulki väreilevänä kehoni läpi. Istuimme pian liikkumattomana ja hiljaa limusiinin penkillä, odottaen Liamia, joka jutteli taksikuskin kanssa. Kuuntelin hänen rauhallista ääntä, joka kertoi ajo-ohjeet seuraavalle keikkapaikalle.
Ensimmäisiä kertoja emme nauraneet autossa niin kuin usein. Ilmassa ei leijunut vitsejä tai hyvää oloa, vain apea tuulenvire. Mutta tämä oli ihan hyvä, vaikka kaikki johtuikin minusta. He nimittäin ymmärsivät.
Aika kului nopeasti nukkuessa. Zayn haroi hiuksiani, kun heräsin ja oikeastaan toivoin, ettei hän ollut tehnyt niin koko matkaa. En halunnut nähdä leijonapehkoani takkuisena.
"Pojat, ollaan kohta perillä", Zayn kuiskasi ja lopetti hiuksieni sukimisen. Naurahdin kevyesti, kun kuuntelin Liamin hiljaisia haukotuksia. Hän makasi edessämme olevalla penkillä ja tuijotti kattoa väsyneesti.
"Heitä yks tupakka", anoin Zayniltä. Hän otti minut syliinsä, herättäen Niallin unistaan.
"Hei jätkät", tekoblondi ulisi väsyneenä, joka sai meidät kaikki nauramaan. Zayn hiljeni ja rutisti minut halaukseensa.
"Ei pilata sun keuhkoja", hän naurahti hiljaa. Hän laski päänsä rintakehälleni väsyneenä, jolloin hautasin kasvoni hänen pitkien hiusten sekaan. (koska ne sellaset pitkät hiukset nii en voinu vastustaa kiusausta... <3)
YOU ARE READING
Korttipakka ► Larry Fanfiction
Fanfiction”Joskus mieleni tekee mieli vain huutaa. Huutaa ja vapauttaa se viha, mikä on piileskellyt sisimmissäni nämä hemmetin ikuiset vuodet. Mutta minä en voi huutaa. Ei kukaan minua kuitenkaan kuule. Tiedäthän. Tämä tuntuu siltä kuin olisit yksin pimeäs...
