Korttipakka ► Larry Fanfiction

Seitsemäs luku ►

Uutisten juttu oli lyhyt. Se kertoi ytimekkäästi, mitä ja milloin oli tapahtunut. 

"Kuuluisan poikabändi One Directionin jäsen Harry Styles purskahti tänä iltapäivänä itkuun, fanien kysyessä hänen kuulumisia. Laulaja pakeni pahoitellen paikalta kyynelten saattamana.

Viihdelehti Stara, kertoo Harryn mustelmaisesta kehosta, jota Styles on selvästikin yrittänyt peitellä pitkillä vaatteilla säästä riippumatta. Monet uskovat Harryn olevan itsetuhoine, toiset taas epäilevät väkivaltaa suvun keskellä. Koko kehon mustelmaisuudesta ei kuitenkaan ole todisteita. On kuitenkin suuri epäilys, ettei Harry ole kunnossa."

"Voi helvetti!" huudahdin. Potkaisin valkoisella tennarilla eteisen ovea, joka päästi inhottavan äänen.

Äiti juoksi hetkessä paikalle säikähtäneenä.

"Harry kulta, mikä sinulla on?" hän puhui hengästyneenä.
"Kaikki. Voi vittu, miten mä vihaan tätä helvetin elämää", parahdin. Riisuin kenkäni, heitin postit lattialle ja heittäydyin olohuoneen sohvalle. En voinut vaiston omasti juosta huoneeseeni itkemään vällyjen väliin, joten tyydyin vapaana möllöttävään (mikä sana) sohvaan.
"Kerro mulle Harry", hän kuiskasi. Kiehnäsin kasvojani tyynyyn. Minulla oli siitä kamalasta olosta huolimatta niin turvallinen olo. Se oli se tuoksu. Se oli lapsuudesta tuttu, niin lämmin ja mukava tuoksu.
"Kaikki on niin perseestä. Kaikki. Tää julkisuus. Mun elämä. Kaikki", mutisin kyynelten valuessa poskillani. Painoin kasvojani enemmän ja enemmän tyynyä vasten.
"Harold, lopeta ja katso mua", äiti sanoi. Hän istuutui vierelleni, laski kätensä reidelleni ja huokaisi rauhoittavasti. Käänsin kyyneleistä täyttyneet silmät häneen päin ja näytin hänelle tulipunaiset kasvoni häpeämättä.
"Kulta rakas, kerro mulle."
"Mun elämä kusee", ähkin, "Se kusee niin helvetin paljon."
"Miksi?" hänen äänensä oli tyynenveden rauhallinen.
"Yks tyyppi. Yks tyyppi on..."
Mietteliäs katse kohtasi oman surullisen katseeni.
"Satuttanut mua."
"Mitä?"
"Se kaikki löytyy vaatteiden, korujen ja meikkivoiteiden alla. Sen vitun moisen kivun arvet löytyy näitten kaikkien ryysyjen alta. Ne kaikki potkut, lyönnit ja kaatamiset on arpeutunut mun kehoon."
"Kuka se paskiainen on?" tuhahti äiti kauhuissaan. Hänen kasvonsa olivat valahtaneet valkoiseksi, kun hän tähysti kasvojani kuin mitäkin tuhoa.
"Ei sillä ole väliä."
"Harry rakas, miksi mä en ole huomannut? Mikä mua vaivaa?" hän voihkaisi ja nousi seisomaan.
"Mä olen pahoillani äiti."
"Sun täytyy kertoa poliisille."
"Mä en ole kertomassa kenellekään."

Äitini puhelin alkoi soida.

Katsoin häntä vihrein silmin, kun hän tarttui soivaan esineeseen pahoittelevasti.
"Hei", hän kuiskasi, "On hän. Annanko hänelle?"

Äiti kurotti antamaan omaisuutensa kätösiini, jonka jälkeen liikutti huuliaan: "Sä puhut poliisien kanssa tai mä kidutan sut hengiltä."

Mistä lähtien äitini olikaan ollut niin raaka mieleltänsä? Hän poistui ulko-ovesta hyvästit huutaen ja minä köhin kuuluvasti, ennen kuin uskalsin nostaa puhelimen korvalleni.
"Harry", Louisin ääni kuiskasi toisesta päästä, "Harry." Lämpöaalto läpäisi kylmettyneen kehoni ja minä rojahdin lattialle makaamaan. Miten iloinen olinkaan kuullessani hänen äänensä.
"Oletko kunnossa Styles?" hän kysyi huolestuneena. Mumisin myöntävästi, sillä kurkkua kivisti ja olin vähällä purskahtaa itkuun.
"Harry kulta, sano jotain."

Valehtelematta hän kuulosti äidiltäni.

"Harreeyh."

Kyyneleet alkoivat valua hitaina noroina poskilleni toistamiseen kiivastuen hetki hetkeltä. Halusin hänet viereeni, rutistaa oikein kovasti ja nauraa sen vitun pahan olon helvettiin.