Näkökulma, Harry Styles
Me julkkikset olemme kaikkien näkyvillä. Kaikki asiat mitä teemme tulee muiden tietoon. Ennemmin tai myöhemmin, sitä on turha kiistää. Me olemme monien elämänilo, mutta silti meistä tahdotaan antaa pahakuva maailmalle. Ajattele itse, sinä normaali ihminen, miltä sinusta tuntuisi, jos jokainen epänormaaliksi sointuva asiasi kirjoitettaisiin ylös, otettaisiin jopa ehkä kuva tästä tilanteesta ja pantaisiin kaikkien luettavaksi. Sen minkä nettiin pistää, se ei poistu sieltä, etkä sinä voi tehdä asialle mitään. Ja jos teet, saat vain enemmän paskaa niskaasi.
En kuitenkaan ole tyytymätön. Päinvastoin. Elämäni on parasta. Tai oikeastaan oli. Nyt se on yhtä helvettiä.
"Vitun homo", mies ulahti ja tönäisi minut tiiliseinään kiinni pidellen kiinni rinnastani kuin leijona saaliistaan. Minä olin saalis, William leijona. Peitin kyyneleistä lainehtivat kasvoni käsilläni päästellen huulteni välistä tuskankuiskauksia. Purin hammasta niin kovaa, että veri maistui suussa.
"Jätä mut William rauhaan", pyysin hiljaisella äänelläni, joka sortui hervottomaan itkuun. Minua vanhempi ja vahvempi mies tarrasi kaulastani kiinni vihaisena. Heikkouteni oli hänen vahvuus.
"Sä hankit mulle ne rahat, onko selvä?" hän sihisi ärsyyntyneenä. Yritin parhaani mukaan keskittyä hengittämiseen ja hereillä pysymiseen, mutta sain kevyesti nyökättyä. William naurahti tylysti, irrotti otteensa ja antoi minun retkahtaa märälle asfaltille. Haukoin henkeä huomaamattomasti ja täytin keuhkoni sadeilman raikkaalla hapella. Kierryin sikiöasentoon, vaikkei se hapenottoon ollut paras asento. Se oli kuitenkin asennoista turvallisin.
"Yksikin virheliike ja sä olet vainaa, Harry. "
Se mitä hän virheliikkeellä tarkoitti, oli muille kertominen. William saattoi näyttää vahvalta, mutta hän pelkäsi jäävänsä kiinni. Hän menettäisi tuolloin kaiken, jos joku saisi tietää hänen väkivaltaisuudesta. Ainakin olin ymmärtänyt, että hänellä oli elämä rumasta kaljusta huolimatta.
Pidin tiukasti silmiäni ummessa, kun kuuntelin, kuinka William juoksi pois jättäen minut jälleenkerran yksin. Takerruin maata vasten vahvemmin hetki hetkeltä. En halunnut olla yksin, en nyt. Halusin nukahtaa ja nukkua kaiken pois. Toisen haju pyöri ympärillä muistuttaen kaikesta pahasta, enkä saanut tilaisuutta vaipua uneen. Hyvä niin.
En koskaan unohtaisi tätä hajuyhdistelmää. Kallista miesten tuoksuvaa deodoranttia, ripaus laadukasta hajuvettä, mitallinen raikasta mintun tuoksuista hengitystä sekä halvimman tupakanlöyhkä. Ihana tuoksu, vaikka typerältä se kuulosti.
Pakotin itseni nousemaan istumaan, että unohtaisin äskeisen ajattelun. Ei toisen tuoksu voinut olla ihana, se oli merkki kivusta ja pelosta. Älä ole tyhmä, Harold.
Jäin nojaamaan punaista tiiliseinää vasten pyyhkien tulvivia kyyneleitä. Kehoni oli väsynyt ja kivun peitossa, enkä saanut aikaiseksi kaivaa edes puhelintani taskusta. Kyynelten pyyhkiminen ja nouseminen tuntui raastavan keuhkoja, kuin veitsi.
"Nyt Harry nouse ylös ja mene kotiin", komensin itseäni hiljaisella äänelläni. Pysyin visusti kiinni seinässä, vaikka pakotin itseäni nousemaan ylemmäs ja ylemmäs. Kokosin itseäni, kaivoin puhelimen esille etutaskusta, joka osoittautui hyvinkin vaikeaksi. Jouduin liikkumaan ja kääntyillä varovasti, että saisin sen käsiini, mutta että en satuttaisi itseäni yhtään.
Avasin viestit, kirjoitin Mike-nimiselle miehelle viestin, että olisiko hänellä aikaa hakea minut. Sain kieltävän vastauksen hetken päästä, joka sai minut purskahtamaan hiljaiseen itkuun. Jatkoin viestien kirjoittelua useille. Toiset eivät vastanneet, toiset kertoivat nukkuvansa.
"Zayn hae mut pubin vierestä, taisin ottaa pari liikaa", kirjoitin viestin, joka ei kertonut totuutta. Valkoiset valheet olivat olleet ystäviäni jo hetken aikaa ja pitäisin niitä vielä kauankin kavereina. Totuus vain satuttaisi kaikkia. Olisiko muka tämä parempi: "Zayn, mut hakattiin ja uhkailtiin hengiltä. Tuletko hakemaan mut pubin vierestä, en ole kunnossa."
Suljin silmäni, asettauduin kivusta huolimatta makaamaan asfaltille ja nukahdin. Tahdoin unohtaa viestit, tahdoin unohtaa valheet. Tahdoin vain asettautua mukavasti ja odottaa.
Heräsin vasta siihen , kun makasin auton takapenkillä ja jotkut keskustelivat minusta. Pidin vihreät silmät ummessa, mutta kuuntelin tarkkana muiden puheita.
"Onko Harry useinkin alkanut juomaa alkoholia?" kuulin äitini äänen kysyvän. Zayn pyöritteli päätänsä tai nyökkäsi, sillä en kuullut vastausta kysymykseen. Pidin silmiäni kiinni, kunnes joku alkoi silitellä päälakeani huolissaan. Avasin silmät ja huomasin istuvani puoliksi äitini sylissä, jolla oli päällään aamutakki. Pelkääjänpaikalla istui Zayn, joka tuijotti hermostuneena tietä.
"Ja käännyt tästä näin", hän neuvoi ajajaa, jota en tuntenut.
"Päätit sitten koko kylän pyytää mukaan, kun haet mua", tuhahdin ärsyyntyneenä. Zayn kääntyi katsomaan hymyillen minua ja äitini lopetti pääni silittämisen. Kuskikin katsahti minuun, mutta käänsi katseensa takaisin tiehen.
"En mä muuten olisi, mutta jätkä oli sammunut sinne kujalle."
"Sammunut, enhän mä edes..."
Auto pysähtyi ja jouduin tarraantua äitiin etten mätkähtäisi penkiltä alas.
"Pitääkö sinut kantaa taas mursu vai onnistuuko jo kävely?" tummaverikkö mutisi väsyneenä saadessaan takaoven auki ja katsekontaktin minuun.
"Onnistuu vallanmainiosti", tuhahdin ja mulkaisin lyhyempää. Nousin ylös, mutta palasin ähkien takaisin pidellen päätäni käsilläni.
"Kolauta nyt pääsi vielä kattoon", Zayn pyöritteli silmiään ja tarttui minusta kiinni. Hän veti minut äidin avustuksella ulos autosta, jolloin uskaltauduin seistä omin jaloin.Tosin pidin vielä Zaynista kiinni, mutta omat jalkani olivat vasten maata. Olin hengissä. Tai sitten olin helvetissä, en ollut varma.
"Haista paska Zayn", murisin ja lähdin kävelemään sisälle äidin taluttamana.
Aikahyppy seuraavaan päivään
"Harry on vissiinkin kunnossa, vaikka eilen meno oli aikamoista", Liam kiusoitteli heti kun astuin ovesta ulos. Hän istui sohvalla puhelin käsissään.
"Ärsytä mua vähänkin, niin työnnän mun nyrkin sun takamusreiästä sisään", ärähdin väsyneenä ja menin jääkaapille. Otin sieltä yhden energiajuoman ja heittäydyin vapaalle sohvalle makaamaan.
"Harry!" Niall kiljui juostessaan vessasta luokseni. Hän heittäytyi päälleni ja halasi minua, vaikken luonut siihen hyvää mahdollisuutta. Hän suukotti poskeani leikillä ja nappasi juomani käsistäni.
"Niall älä kokeile sen hermoja", Zayn varoitteli sohvan takana pienen keittiönpöydän ääressä. Nostatin keskisormeni ylös, niin että hän näki sen. Sain toisen naurahtamaan kevyesti, jolloin kuulin juomani avautuvan. Loin tiukan katseen tuijotellessani päälläni istuvaa irlantilaista, joka hörppäsi juomasta ja antoi sen lopulta minulle takaisin. Otin tölkin vapiseviin käsiini ja suljin silmäni.
"Tuokaa särkylääkettä, mä en kestä yhtään haastattelua ilman kunnon aineita."
Tahdoin vain kuolla pois. En tahtonut muistaa eilistä. Tahdoin, että se huuhtoutuisi pois, että en muistaisi koko kaljua Williamia. Mutta unohtaminen ja vastaansanominen, koituisi minulle lyönneiksi ja potkuiksi ja...
hyväksikäytöksi.
Päätin kirjoittaa jo ensimmäisen luvun, koska intoa löytyy, vaikkei kukaan heti tätä lue! :) Tätä tarinaa on tosi kiva kirjoitella, kun on suunnitellut jo kaiken valmiiksi ja sitten voi vain itse elää mukana näissä teksteissä ja kuvitella omassa päässä, miltä tämä tuntuu jne.
Kuten sanoinkin, juoneni on valmis. Siinä on alku, kiusallisia tapahtumia ja huippukohta, sekä loppu. Odotan innolla, että pääsen kirjoittamaan tätä lisää!
ESTÁS LEYENDO
Korttipakka ► Larry Fanfiction
Fanfic”Joskus mieleni tekee mieli vain huutaa. Huutaa ja vapauttaa se viha, mikä on piileskellyt sisimmissäni nämä hemmetin ikuiset vuodet. Mutta minä en voi huutaa. Ei kukaan minua kuitenkaan kuule. Tiedäthän. Tämä tuntuu siltä kuin olisit yksin pimeäs...
