Luku 10

480 26 7
                                    

"Sara kohta pitää lähteä!" huusin jo kolmatta kertaa naiselle joka jumittautui kylpyhuoneeseen vartti sitten. Nyt on perjantai ja kello on pian kuusi. Kuudelta täytyisi lähteä poikien keikalle. Sara oli tullut minun luokseni valmistautumaan sillä hän halusi minun laittavan hänen hiuksensa. Vihdoin Sara astui kylpyhuoneesta ulos. Hänellä oli kaunis mekko, joka ylettyi nilkkoihin saakka. Se oli vaaleanpunainen helmasta joka alkoi hieman vyötärön yltä ja yläosa oli vaalea ja siinä oli pieniä kukkia. Minulla oli myös mekko ja se ylsi polvien yläpuolelle. Se oli väriltään vaaleansininen. Saralla oli hiukset laitettu ranskanletillä niskasta nutturalle (en osaa selittää xd) ja minulla oli kaksi ranskanlettiä molemmilla sivuilla päätä.

"Mennäänkö?" Sara kysyi ja nyökkäsin hymyillen. Astuimme asunnostani ulos ja tilasimme hissin. Menimme hissillä alas ja astuimme ulko-ovesta ulos. Istuimme autoon ja Sara oli aivan hermoissaan. "Heii, hyvin se menee" sanoin ja Sara vain nyökkäsi. Hän RAKASTAA 5 Seconds Of Summeria. Lähdimme ajamaan kohti stadionia.

***

Saavuimme stadionile pian ja Louis oli meitä ulkona vastassa kahden turvamiehen kanssa. Louis saapui halaamaan meitä.

"Mukava nähdä taas." Louis sanoi kohteliaana.

"Samoin" sanoimme Saran kanssa samaan aikaan. Naurahdimme sille yhdessä. Astelimme sisälle ja etemmee tuli tylsän näköinen pitkä käytävä josta lähti välillä toisia käytäviä molempiin suuntiin. Kävelimme muutaman minuutin sokkeloisilla käytävillä ennen kuin Louis avasi jonkun oven jossa oli lappu missä oli isolla tekstillä 'One Direction'. Olimme ilmeisesti pukuhuoneessa. Pukuhuoneessa oli loput pojat ja heidän lisäkseen nainen laittamassa tällä hetkellä Liamin hiuksia sekä joku mies kertaamassa keikkaa läpi. Saavuin Niallin luo ja suutelimme.

"Pliiis säästäkää meijän silmät!" Louis huusi. Vilkaisin häntä jonka jälkeen katsoin Niallia virnistäen. Ihan kiusatakseen nousin Niallin syliin istumaan ja suutelimme uudelleen, tällä kertaa intohimoisemmin ja pidempään.

"Lopettakaaa!" Louis ja Harry huusi yhteen ääneen. Irrotauduin suudelmasta mutta jäin istumaan Niallin syliin. Niall laittoi kätensä ympärilleni ja suukotti vielä poskeani. Hymyilin todella leveästi onnellisena.

Myöhemmin minut ja Sara ohjattiin Vip-katsomoon muiden fanien luokse. He katsoivat meitä hieman murhaavasti mutta kääntyivät sitten lavaa kohden jonne 5SOS pian saapuikin. Kiljuimme Saran kanssa kummatkin todella lujaa. Näin Saran silmäkulmassa onnenkyyneleitä kun pojat soittivat. Hypimme yhdessä ja lauloimme mukana koko ajan.

Pian heidän vuoronsa oli ohi. Jäimme odottamaan One Directionin vuoroa ja siinä menikin tunti. Pian he saapuivat lavalle ja korvia huumaava kiljunta alkoi. Lauloimme täysillä Midnight Memoriesin mukana ja tanssimme iloisena. Koko yleisö oli täysillä mukana enkä yhtään ihmettele miksi pojat rakastavat fanejaa niin paljon. Niall vilkuili meidän suuntaamme vähän väliä ja saimme myös faneilta paheksuvia katseita. Se ei kyllä menoa haitannut.


Keikka loppui ja se oli aivan mahtava. Pojilla riittää energiaa aivan loputtomiin. Muutama turvamies ohjasi meidät Vip aitiosta pukuhuoneille. Minun ja Saran lisäksi oli kaksi muuta joilla oli Vip-liput. Päästimme meitä nuoremmat tytöt ensimmäisenä sisään sillä meillä ei olisi mikään kiire. Tytöt alkoivat itkeä ilosta kuin viimestä päivää ja Harry meni hymyillen halaamaan heitä. Kävin halaamassa Niallia ja sen jälkeen muita poikia. Emme halunneet paljastaa suhdettame vielä. 5 Seconds of summerin pojat saapuivat hymyillen huoneeseen ja Sara syöksyi halaamaan Michaeliä. Halasimme kaikkia poikia vuorotellen. Sara oli aivan hermona sillä olihan hän juuri tavannut 'maailman ihanimmat neljä miestä' miten hän niitä kutsui.

Kaksi muuta Vip-lipun omistajaa joutuivat lähtemään viiden minuutin päästä mutta pojat vaativat että minä ja Sara saisimme jäädä. Istuimme sohvilla missä oli hyvin ahdasta. Istuin Harryn, Niallin ja Louisin kanssa yhdellä sohvalla ja meitä vastapäätä istuivat Sara, Michael, Luke ja Calum. Viimeisellä sohvalla istui Ashton, Zayn ja Liam. Sara kävi keskustelua Michaelin kanssa joka flirttaili melkein kokoajan Saralle. Huomasin Louisin tuijottavan Michaelia ja Saraa katseella, josta paistoi mustasukkaisuus ja viha. Siirsin toisen käteni vieressäni istuvan miehen polvelle ja kuiskasin hänelle

More than perfect  N.H. (Finnish)Opowieści tętniące życiem. Odkryj je teraz