Homeless Alone [Finnish story]Valmis

osa 5

Kello lähen kymmentä. Nousin sängyltä ja sammutin kajarit. Sitten sammutin musiikin puhelimestani ja otin kengät oven vierestä. Avasin huoneeni oven ja menin alakertaan. "Laura!" isäni huuto kuului olohuoneesta. Hän oli tullut kotiin noin kaksi tuntia sitten. "Sinä et ole menossa minnekään!" hän huusi. Sujautin äkkiä kengät jalkaan ja laitoin hupun päähän. Käteni oli oven kahvalla, kun isäni karski ote otti olkapäästäni kiinni. Hän käänsi minut nopeasti ympäri ja työnsi seinää vasten. "Sinä et ole menossa mihinkään!" hän sihisi hampaittensa välistä. "Mä saan tehä mitä mä haluan", sanoin rauhallisesti, mutta ilottomasti. "Olen isäsi ja päätän mitä teet!" isä heitti minut oven luota peremmälle taloon. Menetin otteeni karskista kohtelusta ja pääni kolahti rappusten alimpaan portaaseen ja kaikki alkoi pyöriä. Makasin siinä tiedottomana portaiden juuressa. Tunsin käsien ravistelevan minua. Vähitellen heräsin todellisuuteen ja nousin istumaan. Katsoin isäni pelokkaisiin kasvoihin. "E- ei ollut tarkoitus", mies takelteli sanoissaan. Nousin huojuen seisomaan. Isä oli ottamassa minusta kiinni, mutta työnsin hänet kauemmas. "Sä et tajua! Sä teet mun elämästä pelkkää helvettiä! Sun pitää tajuta et mullakin on oma elämä!" huusin turhautuneena ja lähdin ovesta ulos. En välittänyt kamalasta pääkivusta, vaan juoksin empivin askelin samalle kujalle, missä näin Markin ekaa kertaa.
Istuin maahan seinää vasten pimeälle kujalle. Laitoin kädet hupun alle takaraivolle. Tunsin jotain märkää.
"Ei hi**o se vuotaa verta!"
Melkein itkin. Niin paljon päähän sattui. "Onks kaikki hyvin?" kuulin pojan äänen. Hetki kesti tajuta, kenelle ääni kuului. Se kuului Markille. "On", vastasin ja muunsin hiukan oikeaa ääntäni. "Ei näytä siltä", Mark sanoi ja pystyin tuntemaan hänen katseensa minussa. Nousin hitaasti ylös ja pidin katseeni maassa. Otin kädet pois hupun alta. "Onks toi... verta?", pistin äkkiä kädet taskuun. Lähdin kävelemään pois, mutta Mark otti kädestäni kiinni ja vetäisi sen pois taskusta. "Tää on verta!" hän sanoi hiukan järkyttyneenä. "Nii on", sanoin turhautuneena. "Ooks sä loukkaantunu? Tuu tonne", hän lähti viemään minua jonnekkin. "Mark päästä irti!" sanoin topakasti. Mark pysähtyi kuin seinään. "Miten sä tiiät mun nimen?", poika kysyi ja katsoi minua. "Helvetti mä nyt sun nimen tiiän", sanoin hiukan vihaisesti. En kuitenkaan kauheasti enää keskittynyt mihinkään, koska päähän särki. "Kerro mistä sait kuulla mun nimen!" poika käski ja kovensi otettaan. Ranteeseeni sattui, kun hän kovensi otettaan. "L- lopeta", sain sanotua. "En ennen ku kerrot mistä tiiät mun nimen", poika käski hyytävällä äänellä. "Helvetti okei oon HT! Laura!" sanoin ja heti Mark päästi irti. "Laura?" vetäisin hupun pois. Mark katsoi minua kuin hullua. Minulla oli mustat meikit ja vaatteet sekä takaraivo veressä. Menin takaisin istumaan maahan ja hautasi kasvot polviin. Laitoin kädet pään päälle. "Laura. Tuu meille ni mun äiti voi kattoo tota", Mark sanoi lempeästi. Nostin hiukan päätäni. Mark otti minusta kiinni ja nosti. Ei kovakouraisesti, vaan hellästi ja auttavaisesti. Sitten hän lähti johdattamaan minua jonnekkin. Pian vastaamme tuli viisi poikaa. "Kukas tää on?" yksi kysyi. "Herran jumala mitä on käyny?!" Yksi melkein huusi. En sanonut mitään. Markaan ei sanonut, koska ei tiennyt.
Mark ohitti pojat ja jatkoi matkaa. Porukka, jonka ohitimme käveli perässämme. Kävelimme hiljaisuudessa. Pian tulimme valkean omakotitalon eteen. Mark vei minut sisään ja huuteli äitiään. Pian nuorehko nainen oli vierelläni ja katsoi minua huolestuneena. Hän sanoi jotain, mutten jaksanut edes kuunnella. Nainen otti kädestäni kiinni ja talutti kylpyhuoneeseen. "Mikä on nimesi?" nainen kysyi lempeästi. "Laura", kerroin. "Hei, minä olen Marita. Mistä tunnet Markin?" nainen kysyi. "Me ollaan samalla luokalla", mutisin. "Aa! Markin uusi luokkalainen", nainen hymyili.

"Mutta niin, mitä tapahtui?" hän kysyi nyt huolta äänessään. "Kaaduin rappusissa ja löin pääni", kerroin osan totuudesta. Nainen katsoi minua hetken ja alkoi sitten hoitaa takaraivoani. Pian minulla oli side päässä ja sain päänsärkylääkettä. "Kannattaa syödä ainakin 600 mg burana päivässä. Se auttaa päänsärkyyn. Muuten suosittelen lepoa", Markin äiti selosti ja ohjasi minut takaisi eteisen luo. Kaikki kuusi poikaa -jotka olivat kyylänneet alakerrassa- käänsivät katseensa minuun. "Laura voi jäädä meille yöksi. Nainen sanoi. "Voinko?" kysyin. "Voiko?" Mark kysyi. "Voi", Markin äiti nyökkäsi. "Jos se sopii vanhemmillesi", nainen sanoi ja katsoi minua. "Joo sopii se niille", vastasin. Isälle asia ei varmaankaan käynyt. En edes halunnut tietää, minkälaiset huudot saisin huomenna kun emnisin kotiin.

"Noniin kaikki nukkumaan. Jäättekö te?" Markin äiti kysyi ja suuntasi katseensa viiteen muuhun poikaan. "Joo!" kaikki vastasivat samaan aikaan. "No te nukuttu sitten kaikki Markin huoneessa. Vai haluatko Laura nukkua jossain muualla?" "Kyl se mul sopii jos nukun noitten kaa", sanoin hiljaa. "Selvä", nainen, joka oli esitellyt itsensä Maritaksi, sanoi.

Lähdimme kaikki yläkertaan Markin huoneeseen. Se ei olut mistään pienemmästä päästä. Pojat raivasivat huoneeseen kuusi patjaa, ja peitot sekä tyynyt. Minä katselin samalla huonettta. Sänky keskellä. Työpöytä sekä hyllykkö vasemmassa nurkassa. Oikealla oli vaatekaappi sekä televisio. Näin myös toisen oven, jonka päättelin olevan tavarakomero, koska muuten huoneessa ei ollut minkänlaisia kaappeja tai hyllyjä tavaroille.

Kaikki pojat olivat tulleet huoneeseen ja istuivat nyt patjoilla. Menin itsekin istumaan vapaalle patjalle. Pojat ottivat päälivaatteet pois ja joku kysyi, saiko valot ottaa pois. Valojen samuttua, odotin ainakin kymmenen minuuttia. Kuulin tuhinaa sekä pientä kuorsausta. Nousin ylös ja hipsin käytävään. Etsin  vessan ja pesin meikit nopeasti pois. Sen jälkeen menin takaisin huoneeseen ja menin makaamaan patjalle.

Mitä helkuttia minä täällä teen? En edes tunne Markia. Miksi hän halusi auttaa? Mitä hän edes teki kujalla?

Näiden mietteiden saattelemana, nukahdin.

Nyt tuli sit vähän pidempi.